Uutiset
19.08.2021

Kun Jumala täytti hyllyt – Praveenin ja Shantin kauppa selvisi pandemia-ajasta Intiassa

Praveen*, 45, ja hänen vaimonsa Shanti*, 42, pitävät kauppaa pienessä intialaisessa kaupungissa. Vaino ja pandemia jättivät perheen rahattomaksi ennen kuin hyllyt taas ihmeellisesti täyttyivät.

Praveen ja hänen perheensä ovat muuttaneet intialaisalueelle toisesta valtiosta. Shanti kärsi fyysisestä sairaudesta, mutta hän tunsi myös voimakasta rauhattomuutta. Hänen mukaansa se aiheutui hengellisestä hyökkäyksestä.

”Kävin sairaaloissa, noitien luona ja kysyin neuvoja temppelien papeilta. Osallistuin kaikkiin hindujen juhliin, jotta en olisi suututtanut mitään jumalia enkä jumalattaria, mutta vaimoni olo ei helpottunut yhtään. Sen sijaan tuhlaantui valtavasti rahaa”, Praveen kertoo.

Praveen myi kylässä olleen talonsa ja muutti toiseen valtioon ansaitakseen elantonsa ja saadakseen hoitoa vaimolleen. Pitkän etsimisen ja monien vaikeuksien jälkeen hän onnistui vuokraamaan huoneiston erään kirkon yläkerrasta.

Praveen kiinnitti huomiota kirkosta joka päivä kuuluviin jumalanpalveluksiin ja lauluihin. Hän kysyi omistajalta, mistä tässä kaikessa oli kyse. Omistaja sattui olemaan kirkon pastori, ja hän kertoi Praveenille Kristuksesta. Praveen kertoi pastorille kamppailustaan ja pyysi tätä rukoilemaan vaimonsa ja perheensä puolesta.

Muutamaa päivää myöhemmin pastori ja hänen vaimonsa rukoilivat pelastusta Shantille – ja hän parani heti!

”Jumala puhui minulle pastorin vaimon kautta. Hän kertoi Jumalan sanoneen, että olin menossa kohti kuolemaa, mutta Hän on vapauttanut minut paholaisen käsistä, ja nyt mikään sellainen paha ei tulisi enää lähelleni”, hän sanoo.

Koettuaan vapautumisen ja parantumisen Shanti halusi tuntea tämän Jumalan. Kun hän kuuli pastorilta Kristuksesta ja Jumalan sanaa, hän uskoi. Muutaman kuukauden sisällä Shanti ja Praveen kastettiin.

”Nämä uhkaukset eivät vaikuta minuun”

Kotikaupungissa Praveenin ja Shantin sukulaiset eivät olleet iloisia kuullessaan heidän löytämästään uudesta uskosta. He olivat vihaisia ja halusivat tietää, miksi Praveen ja Shanti olivat päätyneet seuraamaan vierasta Jumalaa. He varoittivat heitä ja kehottivat luopumaan Kristuksesta ja palaamaan kylään.

Praveen oli saanut perinnöksi jonkin verran maata. Hän tahtoi myydä sen, jotta olisi voinut maksaa pois velan. Sen hän oli ottanut ennen Shantin paranemista kertyneitä hoitokuluja varten.

Shanti muistaa pilkan, jota hän sai osakseen osallistuessaan äitinsä hautajaisiin.

Mutta hänen veljensä ja sukulaisensa ovat kieltäytyneet antamasta maata hänelle. He eivät anna sitä takaisin, elleivät Praveen ja Shanti luovu Kristuksesta.

”Veljeni ovat vallanneet maani ja rakentaneet talonsa sille. Mutta nämä uhkaukset eivät vaikuta minuun. Tuska ja taistelu, jota näin vaimoni käyvän läpi 20 vuotta, parani sillä hetkellä, kun opimme tuntemaan Kristuksen. Sitä rauhaa, joka minulla nyt on, en voisi löytää mistään muualta”, Praveen kertoo.

”Jumala on pelastanut meidät. Me perheenä uskomme, että saamme maan vielä takaisin, kun rukoilemme hellittämättä.”

Shanti muistelee, miten häntä pilkattiin, kun hän meni kylään osallistuakseen äitinsä hautajaisiin. Kaikki hänen sukulaisensa syrjivät häntä.

Shanti kertoo: ”Oli masentavaa nähdä sukulaisteni vihaavan ja solvaavan meitä. He ovat sokeita vuosien kärsimyksen jälkeen kokemalleni paranemiselle ja oloni helpottumiselle. He ovat tietoisia entisestä ja nykyisestä tilastani. Siitä huolimatta he eivät välitä onnesta ja lohdutuksesta, mitä me nyt kristittyinä koemme.”

Toivoton tilanne

Kun he eivät voineet saada rahaa perintömaastaaan, Praveen perusti heidän kauppansa. Avaamisessa heille antoi voimia psalmin 118:26 sanat: ”Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä. Herran huoneesta teidät siunataan.”

Praveenin kauppa ei kuitenkaan tehnyt voittoa. Hän ei kyennyt täydentämään myyntiin tulevien elintarvikkeiden varastoja. Hänen poikansa saivat erilaista päivätyötä, kuten pesulatyötä. Heidän tulonsa eivät kuitenkaan riittäneet perheen päivittäisiin tarpeisiin. Pandemian takia asetetun sulkutilan tullessa voimaan sellaista työtä oli vaikea löytää.

”Jumala on ollut ’tavarantoimittajamme’.”

Praveen sanoo: ”Pandemiasta johtuneen sulkutilan ja riittämättömän tuotevalikoiman johdosta meillä ei ollut asiakkaita, eikä niin ollen rahaa ruokaan. Emme myöskään kyenneet maksamaan kuukausittaista liiketilan vuokraa. Pastorilla riitti omistajana ymmärrystä tilanteemme johdosta, mutta olimme huolissamme avuttomuudestamme.” Praveen oli pettynyt ja murtunut, mutta rukoili hartaasti.

”Sydämelliset ja lämpimät kiitokseni”

Praveen todistaa: ”Vastauksena rukouksiimme järjestönne (Open Doors) on tullut avuksemme ja hankkinut elintarvikkeita kauppaamme. Nyt kauppa käy hyvin, ja saamme siitä säännölliset tulot perheellemme. Voimme maksaa liiketilan vuokran ongelmitta ja rahaa riittää kaikkiin perustarpeisiimme.”

”Noina epävarmuuden aikoina Jumalan sana muistutti meitä: ’Luottakaa minuun, niin minä annan teille ja olen teidän toimittajanne.’ Ja Jumala on ollut ’tavarantoimittajamme’. Tänään meillä riittää asiakkaita ja kykenemme myös täydentämään varastojamme, koska autoitte meitä oikeaan aikaan.”

Shanti sanoo: ”Olen kovin kiitollinen avustanne. Rukoilen teille kaikille Jumalan runsasta siunausta, kuten perhettäni on siunattu.”

Praveen ja Shanti ovat pyytäneet meitä rukoilemaan heidän sukulaistensa puolesta, että he jonain päivänä tulisivat tuntemaan Kristuksen ja kokemaan Hänen rakkauttaan. Praveen uskoo, että jonain päivänä hän kykenee lausumaan Joosuan kirjan 24:15 sanat ominaan: ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.”

*Nimet muutettu turvallisuussyistä.

Katso video