Uutiset
15.10.2018

Open Doors kouluttaa pyhäkoulunopettajia Indonesiassa

 
>
Muiden vähemmistöjen tapaan kristityt lapset Indonesiassa joutuvat koulussa kiusatuiksi ja saavat muita huonompia arvosanoja, ja monet pakotetaan opiskelemaan islamia. Monet ovat kääntyneet islamiin.
>
-Olemme tähän osittain syypäitä, koska emme ole ravinneet tarpeeksi heidän uskoaan, toteaa eräs paikalliskirkon johtaja.
>
Alda, 27, kahden lapsen äiti ja pyhäkoulunopettaja, asuu syrjäseudulla. Hän ei ollut koskaan saanut kirkossaan opastusta pyhäkoulunopettajana. Kun Open Doors järjesti Aldan asuinalueella koulutuksen, hän oli innoissaan saamastaan mahdollisuudesta.
>
-Opin tekemään opetussuunnitelman ja räätälöimään tunnit lasten ikätason mukaan. Opin myös käyttämään erilaisia apukeinoja lasten mielenkiinnon ylläpitämiseen ja helpottamaan raamattuopetuksen ymmärtämistä. Koulutuksessa ymmärsin, että lapsen ensimmäiset viisi vuotta ovat oppimisen kannalta merkityksellisimmät.
>



Pyhäkoulun opettajia oppimassa käytännön kautta
>
Alda on esimerkki monista indonesialaisista pyhäkoulunopettajista, joilla on hyvin vähäiset tiedot kirkon lapsityöstä. Monilla syrjäseuduilla sijaitsevilla kirkoilla ei ole kunnollista opetussuunnitelmaa tai tarvikkeita opetukseen. Tämä on johtanut siihen, että monet lapset ovat kääntyneet islamiin parempien työpaikkojen, koulutuksen tai elämänkumppanin toivossa. Joitakin vuosia sitten kokonainen kristitty kylä kääntyi islamiin saadakseen riisiä, nuudelia ja käytettyjä vaatteita.
>

Muslimilapsia Indonesiassa
>
 
>
Open Doorsissa on ymmärretty, että pysyäkseen tulevaisuudessa elävänä Indonesian kirkon tulee vahvistaa lapsia uskossa nyt. Yksi tehokkaimmista tavoista on kouluttaa pyhäkoulunopettajia. Tavoitteena on vahvistaa kirkkoa kestämään vainoa kouluttamalla opettajia erityisesti syrjäseuduilla ja uskonnollisesti vihamielisillä alueilla. Vuodesta 2016 lähtien 530 pyhäkoulunopettajaa on saanut koulutuksen, jonka aihealueita ovat muunmuassa lapsen johdattaminen Kristuksen luo, kuinka olla luova pyhäkoulun opettaja ja lasten valmistaminen lähetykseen. Pyhäkoulunopettajia on myös valmennettu opettamaan lapsille kristinuskon perusteet sekä se, mitä Raamattu sanoo kristittyihin kohdistuvista vainoista.
>




Harjoittelu on opettavaista, inspiroivaa, ja ennen kaikkea Hauskaa

>
Open Doors menee matkojen päähän saavuttakseen syrjäseuduilla asuvat pyhäkoulun opettajat. Usein tämä tarkoittaa matkaa läpi viidakon, yli vuorten tai halki merten hengenvaarallisissa olosuhteissa.
>
-Yhdellä matkoistamme jouduimme rajuun myrskyyn. Korkeat aallot heittelehtivät alustamme. Matkustajat oksensivat, jotkut veisasivat, ja toiset huusivat Jumalaa apuun. Saavuimme määränpäähän turvassa ja ehjinä. Olin peloissani. Kokemus kuitenkin vahvisti, että Jumala on aina kanssamme, pahimmilla hetkilläkin, täyttääkseen tehtävänsä, muistelee eräs Open Doorsin työntekijä.
>

Osallistujien todistuksia

Vaaralliset matkat eivät ole turhia. Seuraavat todistukset kertovat, että pienet askelet lapsityössä voivat olla isoja harppauksia Indonesian kirkon tulevaisuudessa.
>

 
>
”Nyt pyhäkoulunopettajilla kirkkossani on parempi käsitys lapsista ja he suhtautuvat heihin kärsivällisemmin ja lempeämmin. He rakastavat lapsia nyt vilpittömämmin. Lapset todella hyötyvät muutoksesta. He peilaavat opettajien rakastavaa asennetta ja tulevat innokkaammin pyhäkouluun. Kiitos! Olemme kiitollisia läsnäolostanne Acehissa. Jeesus teitä siunatkoon.” – CR, 43, äiti ja Acehin kirkon lapsityön johtaja
>

 
>
”Koulutuksen ansiosta opin kertomaan lapsille ilosanomaa Jeesuksesta, opettamaan heitä ja käyttämään apukeinoja opetuksessa sekä lisäksi uusia laululeikkejä. Nämä ovat olleet hyödyllisiä, koska toivon tulevani paremmaksi opettajaksi ja tarinankertojaksi. Koulutus on haastanut minua rakastamaan lapsia aidosti ja rakentamaan heidän kanssaan hyvät suhteet. Toiveeni on, että nämä lapset tulevat tuntemaan Jumalan ja tulevat paremmiksi ihmisiksi ja hyviksi esimerkeiksi perheissään. Jatkakaa hyvää työtänne, jotta yhä usempi tulisi siunatuksi.” – Wed, 31, Länsi-Sumatra
>

 
>
”Ryhdyin pyhäkoulunopettajaksi viisi vuotta sitten, koska halusin tehdä jotakin hyödyllistä lasten hyväksi. Open Doorsin kurssi oli ensimmäinen koulutukseni. Arvostan erityisesti opetusta apuvälineiden käytöstä, laululeikeistä sekä lasten sitouttamisesta pyhäkoulussa. Nyt he etsivät itse raamatunkohtia, ku aiemmin opettaja vain luki heille Raamattua. He myös erottavat jo toisistaan Vanhan ja Uuden testamentin. Olen innokas oppimaan uutta, jotta voin olla ohjaamassa lapsiamme kohti parempaa tulevaisuutta.” – Hotmaida, 44, äiti, myyjä ja pyhäkoulun opettaja, Aceh
>

 
>
”Opin, että pyhäkoulunopettajana minun pitää olla valmis uhraamaan sekä aikaani että rahaani. Ostan esimerkiksi omilla rahoillani pieniä lahjoja ja yllätyksiä motivoidakseni lapsia. Viikolla lapset tulevat myös kotiini ja autan heitä kotiläksyissä. Toivon, että heistä kasvaa hyviä, Jumalaa pelkääviä ihmisiä, jotka kunnioittavat vanhempiaan ja muita ihmisiä.” – Lenny, 35, äiti, maanviljelijä ja pyhäkoulun opettaja, Aceh
>

 
>
”Aiemmin pidin pyhäkoulua suurella innolla ja halulla palvella lapsia mutta ilman taitoja. Koulutuksessa opettelimme suunnittelemaan aiheet ja tavoitteet. Lisäksi löysin pyhäkoulunopettajana uuden roolin seuraavan sukupolven muokkaajana. Kiitos Open Doorsille työstänne. Tiedän, että tulonne tänne on uhraus, mutta jatkakaa hyvää työtänne Indonesian lasten eteen.” – Eka, 28, peruskoulun- ja pyhäkoulunopettaja
>

Lähde
>