Uutiset
19.06.2018

Algerian protestanttikirkot vaativat hallitukselta oikeudenmukaista kohtelua

l’Eglise Protestante d’Algérie (EPA, Algerian 45 protestanttikirkon yhteenliittymä) on pyytänyt Algerian hallitusta kumoamaan päätöksen kirkkojen sulkemisesta ja suomaan kaikille maan perustuslain mukaisen yhdenvertaisen kohtelun. EPA:n 18.5. julkaisemassa vetoomuksessa sanotaan: ”Täysivaltaisina kansalaisina pyydämme maan korkeimpia viranomaisia suojaamaan kansalaisten kaikkia perusoikeuksia, uskonnosta riippumatta”.

Kirkkojen sulkemisia ja kristittyjen pidätyksiä

Marraskuun jälkeen on suljettu neljä EPA:an kuuluvaa kirkkoa: kolme Oranissa ja yksi Akboussa. Moni muukin kirkko on saanut kirjelmiä, joissa vaaditaan kirkon välitöntä sulkemista.

Hallitus oli tunnustanut EPA:n virallisesti vuonna 1974. Vuoden 2012 uudet lait edellyttivät kuitenkin uutta rekisteröitymistä. Vaikka EPA täyttää kaikki lain vaatimukset ja se haki uudelleenrekisteröintiä 2013, se ei ole saanut vastausta, joten teknisesti sillä ei ole laillista asemaa.

EPA tuomitsee tämän epäoikeudenmukaisuutena yhteisöjänsä kohtaan. Ain-Turkin, Layaidan ja Oranin kaupungin kirkot suljettiin sinetillä Oranin prefektin määräyksen mukaisesti 17.11.2017 ja 27.2.2018. Samaan aikaan kaksi naisjärjestöä sai kuitenkin kansalaisaktivismin ansiosta valtuudet avata ovet uudelleen, vaikka kristittyjen yhteisölle ei annettu tähän lupaa, todetaan EPA:n puheenjohtajan, pastori Mahmoud Haddadin allekirjoittamassa tiedotteessa.

Rajoitukset tuntuvat tiukkenevan

Algerian hallitusta on kritisoitu maan kristityn vähemmistön syrjinnästä. Kristitty lakitoimisto Middle East Concern (MEC) kertoo, että kirkkojen ja yksittäisten kristittyjen toimintaa on rajoitettu viime kuukausina yhä enemmän. Painostus saattaa olla merkki hallintoviranomaisten koordinoimasta kampanjasta kirkkojen vastaisen toiminnan lisäämiseksi.

EPA:n julkilausuma annettiin 16.5. jonka YK oli nimennyt kansainväliseksi sovussa elämisen päiväksi. Aloite päivän nimeämiseen tuli kansalaisjärjestöiltä, joista yksi on Alawiyya Sufi -järjestö, jota johtaa algerialaissyntyinen, uskontojen väliseen dialogiin osallistuva sheikki Khaled Bentounes. Algerian viranomaiset tukevat tätä aloitetta. EPA muistutti, että presidentti Abdulaziz Bouteflika korosti äskettäin algerialaisten tarvetta elää keskenään sovussa, sulkematta ketään ulkopuolelle.

Silti monet kristityt algerialaiset joutuvat EPA:n mukaan kiusaamisen ja oikeusjuttujen kohteeksi jopa siksi, että omistavat Raamatun.

Suljetun oranilaiskirkon oven lukko on tukittu vahalla. (Kuva: World Watch Monitor)

16.5. Tiaretin oikeusistuin asetti kirkon johtajan syytteeseen Raamattujen kuljettamisesta. Tiaret on noin 300 km päässä maan pääkaupungista Algerista.
Noureddine Belabbes, 30, tuomittiin käännyttämisestä 100.000 Algerian dinaarin (n. 860 dollarin) sakkoon ja maksamaan oikeudenkäyntikulut. Tapaus juontaa juurensa maaliskuuhun 2015 jolloin poliisi pysäytti hänen autonsa, jossa oli toinenkin kristitty. Molemmat pidätettiin ja he joutuivat syytteeseen. Joulukuussa 2017 heidät tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan ja 50.000 dinaarin (n. 450 $) sakkoon.
He valittivat tuomiosta ja 8.3. tuomari muutti vankilatuomiot 3 kuukauden ehdolliseksi vankeudeksi. Sakot kuitenkin kaksinkertaistettiin. 18.5. päätös vahvistettiin, ja Noureddine sanoo, ettei hän enää valita siitä. ”Olen väsynyt. Poliisi valvoo jokaista liikettämme. En halua tuottaa perheelleni enempää kärsimystä. Maksan sakon.”

3.5. pääkaupunki Algerin itäisen alueen Dar-El-Beidan oikeusistuin kumosi vankilatuomion, mutta säilytti sakon kristitylle, joka oli tuomittu siitä, että hänellä oli mukanaan Raamattu ja muuta kristillistä materiaalia.
Idir Hamdad, 29, oli tuomittu poissaolevana 28.9.2017 (joskin hän kuuli asiasta vasta viiden kuukauden kuluttua). Hän sai maksimituomion: 6 kk vankeutta ja 20.000 dinaarin (n. 175 $) sakon. Hänet oli pidätetty lentokentällä huhtikuussa 2016 tullin tekemän ilmoituksen perusteella.
World Watch Monitor:n käsityksen mukaan miehet tuomittiin 2006 säädetyn, ei-muslimien jumalanpalvelusta koskevan lain perusteella. Se kieltää painamasta, varastoimasta ja jakamasta materiaalia, joiden tarkoituksena on ”järkyttää muslimin uskoa”.

Vetoomuksia EU:lle ja muille

Viime kuussa kolme algerialaispastoria oli Englannissa pyytäen maan johtajia vaikuttamaan Algerian hallitukseen, jotta se lopettaisi maan kristityn vähemmistön sortamisen. EPA:n edustajat Mustafa Krim, Ali Khidri ja Youssef Ourahmane halusivat varmistaa, että kristittyjä kohdellaan Algerian lain mukaisesti, että lakeja kunnioitetaan ja noudatetaan ja että Algeria täyttää sitoumuksensa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artiklan 18 mukaisesta uskonnon ja vakaumuksen vapaudesta.
He tapasivat ministereitä ja parlamentaarikkoja jatkaen sitten matkaansa Ranskaan tapaamaan EU:n viranomaisia.
Pastorit ajavat jumalanpalveluspaikkojen säätelyn purkamista, EPA:n virallista tunnustamista, käännytyslakien kumoamista ja kristittyjen materiaalien maahantuonnin vapauttamista.
Ryhmä aloitti matkansa USA:sta, jossa he tapasivat varapresidentin kanslian virkamiehiä.

Lähde