… Jotta he voisivat elää vapaata ja täyttä elämää!

Kiitän kaikkia rakkaita Open Doorsin tukijoita äitinä siitä, että lapseni ja minä saamme elää ja syödä ja että meillä on päällämme vaatteet. Jumala käytti teitä antamaan meille nämä siunaukset

– Shafira, leski ja kahdeksan lapsen äiti Kamerunista. Hänen pastorimiehensä tapettiin kirkkoon kohdistuneessa Boko Haramin iskussa vuonna 2014.

”Kiitos, kun muistatte kaupunkiamme ja haluatte auttaa.”

Nämä olivat seurakunnan johtaja Gabrielin* avaussanat huonekalutehtaan avajaisissa Syyriassa. Edellisviikkoina pommit olivat moukaroineet kaupunkia, joka oli jo saanut sisällissodasta oman osansa. Nyt Gabriel sai kuitenkin avata upouuden huonekalutehtaan. Se on toivonmerkki keskellä viisi vuotta kestänyttä synkkää sotaa.

Pian sodan alkamisen jälkeen Open Doors alkoi toimittaa alueen seurakuntien ja järjestöjen välityksellä tuhansille perheille ruokaa, hygieniatarvikkeita, talvivaatteita, taloudellista tukea asumiseen, lääkkeitä ja jopa lääketieteellistä apua. Työ jatkuu yhä.

Humanitaarisen katastrofin keskellä on jäljellä ihmisiä, jotka katsovat eteenpäin. Tulevaisuuteen tähtää myös tämä Open Doorsin kumppaniksi ryhtynyt seurakunta. He esittelivät toimivan liiketoimintasuunnitelman, jota Open Doors päätti tukea. Nyt yli kolmekymmentä ihmistä, sekä miehiä että naisia, käy tehtaassa palkkatyössä elättääkseen perheensä.

Tämä projekti vaikuttaa myönteisesti paitsi kristittyjen myös koko alueen sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen. Työpaikka motivoi ihmisiä jäämään kaupunkiin. Yritysten perustaminen Syyriaan saattaa myös innostaa muita palaamaan takaisin maahan.
* Nimi muutettu turvallisuussyistä

KIITOS! Open Doors toimittaa käytännön apua leskille, orvoille ja niille, jotka väkivalta tai luonnonmullistukset ovat ajaneet pakoon kodeistaan. Open Doors auttoi viime vuonna maailmanlaajuisesti 879 000 vainottua kristittyä avustuksin, tukemalla heidän päivittäistä elämäänsä ja kehittämällä yhteisöjä erilaisin projektein.

  • Syyriassa sodan runtelemassa Aleppossa yhteistyöseurakuntamme rakensi kaivon tarjotakseen ihmisille kipeästi kaivattua puhdasta juomavettä. Kaivo tuottaa päivittäin 10 000 litraa vettä noin 500 perheelle.

”Näimme ihmisten janon, emmekä voineet vain vaieta ja odottaa.”
– Syyrialainen seurakunnan johtaja

  • Nigeriassa Open Doorsin kumppanit tukevat tuhansia leskiä, orpoja ja maan sisäisiä kristittyjä pakolaisia. Kiitos Open Doorsin tukijoiden, yli 103 000 kristittyä sai käytännön apua Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

”Apu on vahvistanut uskoani Kristukseen. Olen alkanut luottaa Hänen sanaansa, jossa Hän sanoo, ettei koskaan jätä eikä hylkää minua. En voi edes sanoin kuvata sitä kiitollisuutta, jota koen meitä auttaneita kohtaan. Älköön Herran suosio koskaan jättäkö teitä.”
– Anna Moses, nigerialainen kristitty

  • Kiitos Open Doorsin tukijoiden, viime vuonna toimitettiin elintärkeää apua yli 60 000 pohjoiskorealaiselle kristitylle.

”Teiltä tullut apu täytti meidät Jeesuksen rakkaudella ja armolla. Haluamme täällä palavasti auttaa Pohjois-Korean maanalaista kirkkoa. Olemme todella kiitollisia siitä, mitä olette tehneet. Me maanalaiset uskovat olemme usein heikkoja ja voimattomia. Teidän tukenne ja apunne vahvistaa meitä.”
– Pohjoiskorealainen kristitty

  • Irakissa Open Doorsin kumppanit toimittivat konttirakennuksia vahvistaakseen siellä olevaa Kristuksen ruumista.

”Telttamme tuhoutui rajussa myrskyssä muutama viikko sitten. Olimme käyttäneet sitä kaikkeen mahdolliseen, seurakunnan toiminnasta lastentarhaan ja erilaisiin kokoontumisiin. Olen niin onnellinen, kun järjestönne auttaa meitä.”
– Thabet, seurakunnan johtaja Irakissa

  • Bangladeshissa Open Doors auttaa järjestämään erityisen joulun muslimitaustaisille kristityille perheille.

”Tämä tapahtuma auttoi minua viimein ymmärtämään Herramme syntymän merkityksen. Itse asiassa se oli ensimmäinen kerta, kun pystyimme juhlimaan joulua!”
– Tipu Sultan, osallistuja

  • Etiopiassa Open Doors vieraili Sintayehun luona, kun hänen aviomiehensä oli murhattu, ja järjesti kirjekampanjan lohduttaakseen ja rohkaistakseen leskeä. Nainen osallistui Open Doorsin seminaariin, jossa autettiin toipumaan traumoista. Hän sai myös käytännöllistä ja taloudellista tukea.

”Asuintalo on iso asia kaltaisellemme perheelle. Minulle on valtavan tärkeää saada talo, jossa voin levätä. Herra teitä siunatkoon.”

Open Doors auttoi vuonna 2016 yli 879 000 vainottua kristittyä sekä heidän asuinyhteisöjään käytännön avun ja taloudellisen tuen kautta.

Pysy ajan tasalla

Tilaa tästä sähköpostiisi ajankohtaista tietoa Open Doorsin toiminnasta ja vainottujen kristittyjen tilanteesta maailmassa. Saat sähköpostiisi myös ajankohtaisia rukousaiheita noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Kiitos tilauksesta!