Tämä on jatko-osa pastori Chandra Kumarin vaiheista. Lue ensimmäinen osa täältä.
Jokin aika sitten joukko äärihinduja mursi kirkon ovet, ryntäsi sisälle ja alkoi videoida meitä, kun olimme rukoilemassa. Kysyin heiltä: ”Miksi tulitte? Rukoilemme kaikessa rauhassa emmekä häiritse ketään.”
”Kuka antoi teille luvan kokoontua rukoilemaan?” he kysyivät.
”Rukoilemiseen ei tarvita lupaa”, minä vastasin. ”Intian perustuslain mukaan meillä on oikeus rukoilla!”
Hyökkääjät kiihtyivät. He pilkkasivat ja uhkailivat seurakuntalaisia ja sieppasivat Raamattuja heidän käsistään.
Mutta kuvittele: uskovaiset ovat hyvin köyhiä, paimenia, joita ei ole koulutettu puhumaan, ja silti he todistivat hyökkääjille rohkeasti: ”Kukaan ei käännyttänyt meitä tai käskenyt meitä tänne! Asia on yksinkertaisesti niin, että me vain seuraamme Jeesusta Kristusta.”
Tästä huolimatta kirkkoomme tunkeutunut joukko syytti minua ihmisten käännyttämisestä ja syyti loukkauksia. He jopa kutsuivat poliisit paikalle. Olin itsekin ajatellut kutsua poliisit ja kertoa heille jumalanpalveluksemme häiritsemisestä, mutta poliisit asettuivat häiriköiden puolelle.
Poliisit huusivat: “Kuka on antanut teille luvan rukoilla?” He kävivät kimppuuni ja löivät minua selkärankaan. Kun vaimoni ja tyttäreni näkivät, että minuun sattui, he kiirehtivät puolustamaan minua. Isku, joka oli kohdistettu minuun, osuikin tyttäreeni, ja hänkin loukkaantui pahasti.
Vaimoni ja minut vietiin poliisiasemalle, jossa meistä tehtiin rikosilmoitus. Sitten meidät laitettiin vankilaan.
”En toivoisi sitä vihollisellenikaan”
Olimme viikkoja vankilassa, jossa elämä oli todella rankkaa. Vessat olivat epähygieenisiä ja ruoka mautonta. Rikolliset tappelivat keskenään. Se oli jotain sellaista, mitä en toivoisi pahimmalle vihollisellenikaan.
Yritin sopeutua vankilaympäristöön, mutta vaimoani en osannut lohduttaa. Rukoilin, että Jumala tekisi sen, koska vaimoni ei edes rukoillessaan valittanut eikä puhunut tuskastaan minulle.
Vaikka vankila-aika oli vaikeaa, koin, että olomme siellä oli Jumalan tahto. Annoimme kaiken Jumalan käsiin ja rukoilimme, että hänen tahtonsa tapahtuisi. Emme olleet saaneet Raamattuja mukaamme, mutta pyysin Jumalaa puhumaan minulle. Rukoilin yhtäjaksoisesti kaksi päivää.
Kolmantena päivänä vankilan kirjasto avattiin, ja sieltä löytyi Raamattu! Olin onnellinen saadessani vihdoin pitää Raamattua käsissäni ja tunsin, että Jumala vahvisti minua Sanansa kautta.
Jumala puhui minulle paljon. Hän puhui Apostolien tekojen kautta ja rohkaisi minua kertomuksella siitä, kuinka hän vapautti Paavalin ja Silaksen vankilasta. Hän myös muistutti siitä, kuinka Paavali ja Pietari joutuivat vankilaan ja kuinka heidän kokemuksistaan Jumala sai kunnian. Vaikka olimme edelleen vankilassa, Raamatun jakeet vahvistivat minua.
Olin samassa sellissä kahden rikollisen kanssa, joista toinen oli murhannut kaksi ihmistä. Kun katselin heitä, tunsin surua siitä, kuinka saatana oli heitä käyttänyt tuottamaan tuskaa.
Vankilassa ei ollut paikkaa, mihin poistua sellin neljän seinän sisältä. Kukaan ei käynyt meitä katsomassa, emmekä päässeet ulos. On Jumalan armoa, että siinä paikassa sain julistaa hänen Sanaansa.
Kun olin kerran rukoilemassa, sellitoverini kysyivät minulta, mitä tein. Kerroin heille, että rukoilin, ja sitten sain kertoa heille evankeliumia kaksi päivää. Pyhä Henki kosketti heitä Sanan kuulemisen kautta, ja lopulta molemmat tunnustivat uskovansa Kristukseen. Jumalan armosta sain julistaa evankeliumia myös poliiseille! Halleluja!
Jumala oli kanssani vankilassa ja muistutti minua jatkuvasti siitä, ettei minun tarvinnut pelätä. Silloinkin kun vapautumiseni takuusummaa vastaan viivästyi, rukoilin, että Jumalan tahto tapahtuisi, ja jättäydyin hänen käsiinsä. ”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi”, hän lupasi, eikä todellakaan ollut mitään syytä pelätä.
”Sinä hetkenä te tartuitte käteeni”
Kun minut pidätettiin, taskussani oli vain tuhat rupiaa (12 dollaria), enkä tiennyt, kuinka voisin maksaa takuusumman päästäkseni vapaaksi vankilasta. Jumalan armosta Open Doors auttoi minut sieltä pois.
Päästyäni vankilasta jouduin suuriin taloudellisiin ongelmiin, koska panchayat eli kyläneuvosto irtisanoi minut riksankuljettajan työstäni ja jouduin työttömäksi. Silloinkin Open Doors auttoi minua. Järjestönne on lahjoittanut minulle kaksi ompelukonetta perheemme toimeentulon turvaamiseksi.
Kiitos avusta, jonka olen saanut! Kiitos, Open Doors, ja jokainen, joka on tukenut minua! Tartuitte käteeni juuri silloin, kun taloudellinen tilanteeni oli huono, ja nostitte minut ylös. Annoitte meille myös ruoka-apua, niin että selviydyimme vaikeasta elämänvaiheesta.
Tällä hetkellä meillä on vakaat kuukausitulot, ja voimme huolehtia perheestämme. Tahdon todella kiittää avustanne! Siunatkoon ja vahvistakoon Jumala jokaista kättä, joka on auttanut minua ja perhettäni. Rukoilen myös, että monet kaltaiseni pastorit saavat apua ja tukea.
*Nimi muutettu turvallisuussyistä
