Uutiset
05.12.2024

Sisar Han luopui urastaan palvellakseen pohjoiskorealaisia naisia

Sisar Hanin* toive nähdä pohjoiskorealaisten tulevan uskoon on muuttanut hänen elämänsä – sekä lukuisten pohjoiskorealaisten elämät. Hän jätti yrityselämän ja muutti Kiinaan palvellakseen sukulaiskansaansa.

Sisar Han on Open Doorsin kenttätyöntekijä Kiinassa. Hän kouluttaa Kiinaan piiloutuneita pohjoiskorealaisia, erityisesti Kiinaan ihmiskaupan kautta tuotuja pohjoiskorealaisia naisia. Joka kuukausi he tapaavat toisiaan raamattupiirissä, ja sisar Han toivoo, että joku näistä naisista voisi jonain päivänä olla Pohjois-Korean kirkon tuleva johtaja.

Harvinaisessa haastattelussa sisar Han kertoi tarinansa ja antoi meille näkökulmansa tästä salaisesta työstä, jota monet tekevät auttaakseen pohjoiskorealaisia tuntemaan Jeesuksen.

Mitä teet?

”Autan pohjoiskorealaisia naisia Kiinassa. Useimmat heistä on pakotettu naimisiin kiinalaisten miesten kanssa. Järjestän heille salaisia tapaamisia ja annan taloudellista tukea. Naiset ovat erittäin kiitollisia. Toivoisin, että voisin kertoa heille Open Doorsin lahjoittajien tuesta, mutta ulkomaisesta tuesta kertominen olisi liian vaarallista.”

Kuinka päädyit auttamaan pohjoiskorealaisia?

”Työskentelin aiemmin markkinoinnin parissa enkä ollut kiinnostunut Pohjois-Koreasta lainkaan. Tämä muuttui, kun tulin uskoon vuonna 2006. Yhtäkkiä tajusin, että olin elänyt yli 30 vuotta tekemättä mitään Pohjois-Korean ihmisten hyväksi, vaikka olemme sukua toisillemme.”

”Yhtenä päivänä kirkossa ollessani saarnaaja mainitsi Pohjois-Korean. Hän ei selittänyt mitään maasta, mutta korvani vain avautuivat. Tajusin, että pohjoiskorealaiset tarvitsivat apuamme.”

”Yhtäkkiä tajusin, että olin elänyt yli 30 vuotta tekemättä mitään Pohjois-Korean ihmisten hyväksi, vaikka olemme sukua toisillemme.”

Sisar Han

”Pian sen jälkeen pääsin töihin kansalaisjärjestöön. Jotkut heidän lähetystyöntekijöistään työskentelivät pohjoiskorealaisten parissa. Menin Kiinaan opiskelemaan. Vuosien ajan rukoilin Jumalan tahtoa elämälleni.”

”Sitten eräänä päivänä tapasin veli Simonin (Simon Lee*, Open Doorsin koordinaattorin työssämme pohjoiskorealaisten parissa). Hän kertoi työstä, jota Open Doors teki pohjoiskorealaisten hyväksi, antoi lisää taustatietoa ja kutsui minut mukaan tähän palvelutyöhön.”

”Niihin aikoihin tein paljon tutkimusta Pohjois-Koreasta. Minua järkytti se, että sillä välin, kun olin elänyt uraani varten, pohjoiskorealaiset eivät edes tienneet Jumalasta. Päätin omistaa elämäni heidän auttamiseensa ja muutin lähelle Kiinan ja Korean rajaa.”

Millaiset odotuksesi olivat, kun aloitit kenttätyöntekijänä pohjoiskorealaisten parissa?

”Tiesin muiden työtovereiden kokemuksista, että tulisin kulkemaan yksinäistä tietä. Muille ei voi koskaan kertoa, mitä tekee. Jo kirkossa käynti voi herättää epäilyksiä. Mutta yksinäisyys ei häiritse minua. Olin odottanut vuosia ennen kuin Jumala vihdoin avasi oven pohjoiskorealaisten auttamiseen.”

Kiina oli ensimmäinen maa, joka muutama vuosi sitten pandemian alussa määräsi liikkumisrajoituksia ja yksi viimeisistä, jotka purkivat ne. Miten tämä vaikutti työhösi?

”Liikkuminen Kiinassa oli paljon vaikeampaa. Aiemmin saatoin matkustaa bussilla minne tahansa, mutta yhtäkkiä kaikki matkustajat tarkastettiin. Poliisi halusi tietää, kuka olet, minne olet menossa ja onko matkasi tarpeellinen. En voinut kertoa määränpäätäni, sillä silloin he olisivat tienneet, että työskentelin laittomien pohjoiskorealaisten parissa ja olin mukana ’uskonnollisessa työssä’. Minun täytyi naamioitua paikalliseksi ja käyttää paikallista autoa ja kuljettajaa.”

Kun tapaat pohjoiskorealaisia naisia, mitä teette yhdessä?

”Tapaamme muutaman viikon välein muutaman tunnin ajan salaisessa paikassa. Ylistämme yhdessä, jaamme kuulumiset elämästämme, ja sitten pidän saarnan tai annan muuta opetusta.”

”Kaikki tapaamisiin osallistuvat naiset eivät ole vielä uskovia.”

Sisar Han

”Olen huomannut, että naiset ovat kiinnostuneempia, jos puhun Jumalasta henkilökohtaisesta näkökulmasta. Kaikki tapaamisiin osallistuvat naiset eivät ole vielä uskovia. Useimmat kuitenkin pitävät laulamisesta, vaikka laulut olisivatkin kristillisiä.”

Jos he eivät ole uskovia, miksi he tulevat tapaamisiin?

”Useista eri syistä. Tuemme heitä rahallisesti, mutta he myös haluavat tavata muita pohjoiskorealaisia naisia. Heidän maailmansa on hyvin pieni.”

Onko näiden naisten kanssa vaikea rakentaa luottamusta?

”Todellakin! Pohjois-Korea on indoktrinoinut heitä Raamatusta ja kristinuskosta. He ovat hyvin varovaisia aluksi. Lisäksi monet näistä naisista ovat kokeneet traumaattisia tapahtumia. Jotkut ovat joutuneet miestensä ja/tai sukulaistensa hyväksikäyttämiksi.”

Voisitko kertoa lyhyesti jonkun naisen tarinan, jota tuet ja koulutat?

”Erään nuoren naisen äidillä oli todettu syöpä Pohjois-Koreassa, mutta perheellä ei ollut varaa maksaa hoidosta. Tytär halusi lähteä Kiinaan ansaitsemaan rahaa. Naispuolinen välittäjä lupasi viedä hänet Kiinaan ja sanoi, että hyvän työn saaminen olisi helppoa.”

”Kuitenkin välittäjä petti hänet ja myi hänet kiinalaiselle miehelle 50 000 yuanilla (noin 7 000 dollaria). Hän ei ole päässyt palaamaan Pohjois-Koreaan.”

Onko hän uskovainen?

”Ei vielä, vaikka useimmat tapaamisiin osallistuvat naiset ovat nykyään uskovia. Hän osallistuu tapaamisiin uskollisesti, joten toivomme, että hän vielä avaa sydämensä Jumalalle.”

Millaisia riskejä sinä ja ryhmänne kohtaatte?

”Olemme aina varpaillamme, koska joku voi ilmiantaa meidät poliisille. Nykyään kaikki kokoontumiset herättävät epäilyksiä Kiinassa. Hallitus ei pidä siitä, että ryhmät kokoontuvat, varsinkaan kristityt, saatikka pohjoiskorealaiset kristityt.”

”Varsinkin pohjoiskorealaiset naiset ovat vaarassa. Heidät saatettaisiin palauttaa kotimaahansa.”

Sisar Han

”Jos pidämme liikaa ääntä tai joku naapurustossa epäilee meitä, meidät voidaan helposti ilmiantaa ja pidättää. Kuka tietää, mitä silloin tapahtuisi? Varsinkin pohjoiskorealaiset naiset ovat vaarassa. Heidät saatettaisiin palauttaa kotimaahansa.”

Open Doorsin tukijoiden rukousten ja avun ansiosta Open Doors pystyy auttamaan satoja ihmiskaupan uhreiksi joutuneita pohjoiskorealaisia naisia naispuolisten työntekijöiden, kuten sisar Hanin, kautta. Naiset saavat taloudellista tukea, vaatteita, lääkkeitä ja välttämättömiä hygieniatuotteita sekä sielunhoitoa ja raamatullista opetusta.

Eräs pohjoiskorealainen jätti hiljattain viestin erääseen Open Doorsin turvataloista: ”Emme tiedä teidän nimeänne, ettekä te minun nimeäni. Mutta kiitos teille, olen oppinut tuntemaan Jeesuksen. Vihdoinkin minulla on rauha sydämessäni.”

Rukoile:

  • Rukoile turvallisuuden puolesta. Sisar Han kertoo, että vakoojia on paljon, ja on mahdollista, että ryhmän jäsen voi olla salainen agentti. Lisäksi hän varoittaa, että Kiinan hallitus tehostaa pakolaisten kiinniottoa.
  • Rukoile sisar Hanin raamattupiirissä olevien pohjoiskorealaisten ja kaikkien turvataloissa olevien puolesta. Rukoile, että Jumala avaisi heidän sydämensä Jeesukselle.
  • Rukoile, että löytyisi lisää työntekijöitä, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä tukeakseen pohjoiskorealaisia kristittyjä.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.