Pääministerin elokuinen ero on epävakauttanut Bangladeshin tilannetta pahasti. Eroon on liittynyt väkivaltaisia mielenosoituksia, ja epävakautta ovat seuranneet ääriryhmien hyökkäykset vähemmistöjä kohtaan.
Etelä-Aasiassa sijaitseva Bangladesh joutui pahaan sekasortoon pääministeri Sheikh Hasinan irtisanouduttua ja lähdettyä maasta turvallisuutensa vuoksi elokuussa. Lähtöä edelsivät viikkoja kestäneet hallituksen vastaiset protestit, joiden kohteena oli Hasinan hallintokaudella väitetysti rehottanut korruptio.
Kesän aikana miljoonat mielenosoittajat olivat ilmaisseet tyytymättömyyttään kiintiöjärjestelmään, joka antaisi työpaikkoja Bangladeshin itsenäisyyssodassa taistelleiden lapsille.
Hallituksen joukot pyrkivät tukahduttamaan mielenilmauksen väkivaltaisesti. Raporttien mukaan väkivaltaisuuksissa surmattiin ainakin 110 ihmistä. Yhden päivän aikana surmansa sai 90 ihmistä, mikä on enemmän ihmisiä kuin yhtenäkään toisena päivänä Bangladeshin lähihistorian mielenosoituksissa.
Maahan on nyt muodostettu väliaikainen hallitus huolehtimaan valtion asioista. Tilanne on kuitenkin edelleen epävakaa.
Kristityksi kääntyneistä kootaan listoja
Työtoverimme kertovat, että epävakautta ovat seuranneet ääriryhmien hyökkäykset vähemmistöyhteisöjä, myös islamista kristityiksi kääntyneitä vastaan. Yhä useammat kristittyjen kodit kärsivät hyökkäyksistä maan eri osissa. Myös kotikirkkoja on poltettu.
”Vietimme unettoman yön rukoillen Herraa suojelemaan kaikkia kristittyjämme”, yksi Pohjois-Bangladeshin työtoverimme kertoo. Hänen mukaansa radikaaliryhmät kokoavat monilla alueilla listoja kristityiksi kääntyneistä hyökätäkseen heidän koteihinsa. Joihinkin koteihin on jo hyökätty, ja toiset elävät pelossa ja piileskelevät, yrittäen turvata elämänsä.
Epävakaa tilanne herättää huolta mahdollisista kuolonuhreista ja tuhosta jatkossakin.
Bangladeshin kristityt tarvitsevat rukousta. Epävakaa tilanne herättää huolta mahdollisista kuolonuhreista ja tuhosta jatkossakin.
Open Doorsin perustaja Veli Andreas sanoi usein: ”Rukouksemme voivat mennä sinne, minne me emme voi. Mitkään rajat, vankilan seinät tai ovet eivät ole meille suljettuja, kun rukoilemme.”
Rukoile bangladeshilaisten veljien ja siskojen kanssa:
- Pyydä, että Jumala puuttuisi asioihin ja toisi rauhan sekä vakauden Bangladeshiin tänä poliittisesti levottomana aikana. Rukoile, että väkivalta ja vandalismi loppuisivat, ja Jumala varjelisi kaikkia kansalaisia.
- Rukoile väliaikaishallitukselle viisautta ja johdatusta heidän johtaessaan muutosta. Rukoile johtajille arvostelukykyä ja rohkeutta, jotta he pystyisivät tekemään oikeudenmukaisia ja maalle suotuisia päätöksiä.
- Rukoile varjelusta ja lohtua heille, joihin levottomuudet vaikuttavat. Rukoile Jumalan huolenpitoa ja Hänen läsnäolonsa tuomaa toivoa ja rauhaa haavoittuvassa asemassa oleville
- Rukoile turvaa ja suojaa vähemmistöyhteisöille, joita vastaan hyökätään. Pyydä erityisesti kristityiksi kääntyneille Jumalan suojelua ja apua heidän kokiessaan uhkaa ja väkivaltaa. Rukoile heille turvaa ja rohkeutta, kun he piileskelevät ja yrittävät suojautua ääriryhmiltä.