Kiina 25.04.2024

Suljetaan rukoukseen viisi seurakuntajohtajaa Etelä-Kiinassa. Jiang*, Fei* ja Zhen* pidätettiin viime vuonna, eivätkä yhteistyökumppanimme ole varmoja heidän olinpaikastaan.

Joos 1:9 Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.

24.04.2024

Suljetaan rukoukseen Praba, Zion-kirkon pyhäkoulunopettaja, joka menetti kahdeksanvuotiaan poikansa Peterin. ”Jopa täysin tuntemattomat rukoilivat puolestamme, kun emme itse jaksaneet”, hän kertoo. ”Heidän rukouksensa ovat kantaneet meitä ja pitäneet uskomme vahvana.”

Jes. 54:10 Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Sri Lanka 23.04.2024

Tuomme Herra eteesi Kuwenin, jonka nuorin poika Kevin kuoli Zion-kirkon pommi-iskussa. Rukoilemme, että hänen äidinsydämensä tänään tuntisi, miten Jumala rakastaa häntä.

Ps. 103:11 Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.

Sri Lanka 22.04.2024

Suljetaan rukoukseen Zion-kirkon pastori Kumaran ja hänen vaimonsa Sarantha, jotka menettivät 12-vuotiaan poikansa Malkiyan omaan kirkkoonsa kohdistuneessa iskussa.

Ps. 103:17 Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa.

Sri Lanka 21.04.2024

Tänään on tasan viisi vuotta siitä, kun ääri-islamistit pommittivat kolmea kirkkoa. Suljetaan rukoukseen ne, jotka menettivät läheisensä pääsiäissunnuntain iskuissa. Tämä on erityisen vaikea päivä heille.

Ps. 18:17 Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä.

Nigeria 20.04.2024

Rukoillaan kestävyyttä perheellemme Nigeriassa ja kaikkialla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa niin, että he ”vaeltavat eivätkä väsy”.

Jes. 40:29-31 Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Nigeria 19.04.2024

Rukoilemme kaikesta sydämestämme, että Jumala herättäisi raamattuopetusta ja synnyttäisi seurakuntia Nigerian sisäisillä pakolaisleireillä.

Joh. 14:26 Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.

Nigeria 18.04.2024

Nigeriassa kuolee keskimäärin yksi kristitty joka toinen tunti. Pyhä Jumala, sanassasi lupaat omillesi oikeutta. Kiiruhda heidän avukseen!

Sak. 4:6b Näin kuuluu Herran sana Serubbabelille: – Ei väellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Sebaot.

Nigeria 17.04.2024

Suljetaan rukoukseen Magdalene, jonka nuori tytär kuoli jouluaaton iskuissa Plateaun osavaltiossa. Tämä on ensimmäinen pääsiäinen ilman häntä.

Ps. 73:26 Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.

Nigeria 16.04.2024

Tuomme Herra eteesi Mangun iskuissa kuolleiden 300 kristityn läheiset. Monet heistä ovat edelleen maan sisäisillä pakolaisleireillä. Ole lähellä heitä.

Hes. 34:11-12 Näin sanoo Herra, Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.

Nigeria 15.04.2024

Suljetaan rukoukseen vainotut siskomme ja veljemme Mangun paikallishallintoalueella, joka viime vuonna tähän aikaan kärsi lähes päivittäin jihadistien väkivaltaisuuksista.

Ps. 34:20 Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa.

Nigeria 14.04.2024

Tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun 276 tyttöä siepattiin koulustaan Chibokissa. 112 heistä on edelleen kateissa. Tuomme eteesi heidän surevat vanhempansa.

2. Kor. 1:5 Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.

Bangladesh 13.04.2024

Herra, auta niitä bangladeshilaisia, jotka ovat jättäneet islamin seuratakseen Sinua. Herätä heistä johtajia seuraavalle sukupolvelle.

Gal. 2:20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.

Bangladesh 12.04.2024

”Meillä ei ole kristittyjen yhteisöä. Elämä on vaikeaa ”, Rahman sanoo. Rukoillaan, että Jumala ohjaa muita kristittyjä perheen luo.

Sananl. 4:23 Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde.

Bangladesh 11.04.2024

Isä, varjele Rahmanin perheen lapsia. Osoita heille tie Sanasi oppimiseen ja hengelliseen kasvuun.

Luuk. 18: 16-17 Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.

Bangladesh 10.04.2024

Suljetaan rukoukseen Rahmanin vaimo, joka huolehtii perheen neljästä pienestä lapsesta kotona. Rukoilemme hänelle viisautta ja rohkeutta, kun hän on yksin lasten kanssa.

Matt. 25:40 Kuningas vastaa heille: ”Totisesti: kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”

Bangladesh 09.04.2024

Rahmanin perhe on vaikeuksissa eikä aamuisin tiedä, saako päivän mittaan ruokaa. Rukoilemme, Herra, että annat heille heidän jokapäiväisen leipänsä.

Joh. 6:35 Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Bangladesh 08.04.2024

Herra, pyydämme voimaasi veljellemme Rahmanille*, joka on entinen imaami. Antaessaan elämänsä Kristukselle hän menetti työnsä moskeijassa ja kamppailee selviytyäkseen.

Jes. 41:10 – Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.

Myanmar 07.04.2024

”Teidän rukouksenne ovat suojanamme”, sanoo Cho*. ”Ne tukevat meitä ja auttavat jatkamaan matkaa.” Rukoilemme, että veli Cho pysyy sitkeänä ja uskossaan vahvana.

1. Tess. 5:16-18 Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.

Myanmar 06.04.2024

Cho* kohtaa parin kilometrin välein armeijan tai kapinallisten tarkastuspisteitä. Rukoillaan, että vartijat suhtautuvat häneen suopeasti.

Ps. 23:4 Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.

Myanmar 05.04.2024

Tänään muistamme Open Doorsin paikalliskumppani Chota*, joka tekee usein 10–12 tunnin matkoja palvellakseen kristittyjä. Isä, varjele ja vahvista häntä tässä työssä.

Matt. 25:23 Isäntä sanoi hänelle: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!”

Malediivit 04.04.2024

Rukoilemme, että Malediivien kristityt tiedostavat kuuluvansa maailmanlaajuiseen, rukoilevaan perheeseen ja saavat siitä rohkeutta.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Malediivit 03.04.2024

Tuomme Herra eteesi maan uuden presidentin Mohamed Muizzun. Rukoilemme, että hän hyväksyy vapauden maan uskonnollisille vähemmistöille.

1. Kun. 3:9 Anna minulle ymmärtäväinen sydän, jotta osaisin hallita ja tuomita kansaasi ja erottaisin hyvän pahasta. Muutoin en voi oikeamielisesti hallita tätä suurta kansaa.

Malediivit 02.04.2024

Rukoillaan, että tämä olisi se vuosi, jolloin salaiset uskovat voivat saada Raamatun omalla kielellään.

Matt. 21:22 Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte.

Malediivit 01.04.2024

Malediivit julistaa olevansa 100 % islamilainen valtio. Jokaisen islamista luopuvan on salattava uskonsa. Rukoillaan heille sitä rauhaa, jonka vain Jeesus voi antaa.

Joh. 14:27 Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.

Iran 31.03.2024

Rukoillaan, että maailman yli 365 miljoonaa vainottua kristittyä turvautuisi tänä pääsiäissunnuntaina lujasti Kristuksen ylösnousemuksen antamaan toivoon ja rauhaan.

2. Tim. 2:11 Tämä sana on varma: Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää.

Iran 30.03.2024

Suljetaan tänään rukoukseen Esmaeil Narimanpour, joka on kääntynyt äskettäin kristityksi. Hänet on pakotettu ”uudelleenkoulutukseen” islamilaisen papin johdolla, ja nyt hänet on pidätetty.

1. Kor. 10:13 Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

Iran 29.03.2024

Yksi pidätetyistä on pakolainen Afganistanista. Herra, lähetä tälle kauas kotoa joutuneelle kristitylle sinun ihmeellinen lohdutuksesi.

Hepr. 10:35 Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti.

Iran 28.03.2024

Suljetaan rukoukseen neljä iranilaista kristittyä, jotka pidätettiin kotiseurakuntaan tehdyssä ratsiassa. Rukoillaan, että he pääsevät pian turvallisesti vapauteen.

1. Kor. 1:9 Jumala on kutsunut teidät Poikansa Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, yhteyteen, ja hän pysyy sanassaan.

Iran 27.03.2024

Ylistetty olkoon Jumala! Vuonna 2023 pääsi ehdonalaiseen vapauteen ainakin yhdeksän kristittyä, jotka kärsivät pitkiä vankilatuomioita uskonsa vuoksi.

Ilm. 3:10 Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat.