Libanon 11.04.2019

Kiitetään Jumalaa libanonilaisista, jotka pyrkivät seuraamaan uskollisesti Jeesusta ja todistamaan Hänestä koko elämällään niille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.

Matt. 10:32 Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.

Libanon 21.03.2019

Rukoillaan, että seurakunnat löytäisivät keinot tavoittaa alueen pakolaiset niin evankeliumin kuin maallisen avun muodossa.

2. Tess. 2:16-17 Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.

Libanon 20.03.2019

Libanon on kantanut valtavan vastuun alueen pakolaisvirrasta. Rukoillaan libanonilaisten puolesta, että he edelleen jaksaisivat auttaa hädänalaisia.

Ps. 82:3 Puolustakaa orpoja ja onnettomia, huolehtikaa köyhistä ja kurjista.

Israel 19.03.2019

Rukoillaan Pyhän maan seurakuntien puolesta. Rukoillaan, että Pyhä Henki avaisi sydämiä ja mieliä.

2. Aik. 30:25-26 Koko Juudan seurakunta riemuitsi, samoin papit ja leeviläiset sekä Israelista tullut kansanjoukko, ja heidän kanssaan riemuitsivat muukalaiset, sekä Israelista tulleet että Juudassa asuvat. Jerusalemissa vallitsi suuri riemu; näin siellä ei ollut juhlittu sitten Daavidin pojan, Salomon, Israelin kuninkaan, päivien.

Israel 18.03.2019

Rukoillaan islamista kääntyneiden kristittyjen puolesta, että he voisivat tavata toisia uskovia ja kasvaa yhteydessä toisiin.

Fil. 2:1-2 Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli.

Israel 17.03.2019

Betlehemin alueella toimii kaksi kristittyä koulua, jotka tarjoavat opetusta köyhille ja avun tarpeessa oleville lapsille. Rukoillaan lasten ja koulujen henkilökunnan puolesta.

Snl. 19:17 Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon.

Irak 16.03.2019

Aabraham oli lähtöisin Irakista ja hän pyysi Jumalalta siunausta pojalleen Ismaelille. Rukoillaan alueen muslimien, Ismaelin jälkeläisten, puolesta. Rukoillaan, että he saisivat löytää Jeesuksen Herranaan ja Vapahtajanaan.

Jer. 33:8 Minä puhdistan niiden asukkaat kaikista synneistä, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan. He ovat tehneet syntiä ja rikkoneet minua vastaan. Mutta minä annan anteeksi kaikki heidän pahat tekonsa.

Iran 20.02.2019

Monilla iranilaisilla uskovilla on erilaisia fyysisiä tai psyykkisiä traumoja. Pyydetään, että he löytävät tarvitsemansa tuen ja avun. Rukoillaan myös vainoojien puolesta, että heidän silmänsä avautuisivat ja hekin eheytyisivät.

1. Piet. 2:24 Itse, omassa ruumiissaan, hän ”kantoi meidän syntimme” ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. ”Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.”

Iran 19.02.2019

Rukoillaan vankilassa olevien uskovien ja heidän läheistensä puolesta. Muistetaan myös niitä, jotka vielä odottavat oikeudenkäyntiä. Oikeudenkäynnit liittyvät tavalla tai toisella heidän uskoonsa, esimerkiksi kotikirkoissa kokoontumiseen.

2. Tess. 2:16-17 Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.

Irak 24.12.2018

Monet Irakista paenneet kristityt ovat palanneet takaisin. Rukoillaan uudelleen avattujen kotikirkkojen ja niiden joulunvieton puolesta, jotta joulun sanoma rohkaisisi kristittyjä ja tavoittaisi uusia toivoa elämäänsä etsiviä ihmisiä.

Jes. 9:3 Sinä teet runsaaksi riemun,* annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.

Iran 23.12.2018

Viime vuosina joulunaikaan iranilaiset kristityt ovat joutuneet olemaan erityisen varuillaan, sillä Iranin hallinnon painostus voimistuu ja pidätykset yleistyvät. Rukoillaan, että asiat muuttuisivat ja että Iranin uskovat saisivat viettää joulua rauhassa.

Jes. 9:2 Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

Israel 09.12.2018

Kristityt Gazassa kokevat monenlaista puutetta ja vastoinkäymisiä arjessaan. Pyydetään, että heidän uskonsa ja toivonsa Jeesukseen pysyisi kirkkaana, erityisesti nyt joulunaikaan.

Room. 15:13:
Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Israel 08.12.2018

Israelissa ja palestiinalaisalueilla on Jeesukseen uskovia hyvin erilaisista taustoista ja eri uskonnoista. Rukoillaan heille kaikille voimaa ja rakentumista uskossa sekä ymmärrystä Kristukseen uskovien ykseydestä.

Room. 15:5–6:
Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti,niin että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää.

Jemen 07.12.2018

Rukoillaan, että Jeesuksen omat olisivat valmiita ja varustautuneita rakentamaan maata uudelleen, kun sota päättyy. Pyydetään heille intoa sitoutua työhön Jumalan valtakunnan hyväksi.


Joh. 14:26:
Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.

Iran 03.12.2018

Muistetaan iranilaisia uskovia, joita kidutetaan, jotka kokevat syrjintää perheissään ja työyhteisöissään tai muulla tavalla kokevat vainoa uskonsa tähden. Pyydetään heille tukea ja eheytymistä sekä vainoajille silmien avautumista.

1. Piet. 5:7:
Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

Libanon 30.10.2018

Rukoillaan, että Libanonin kirkko jatkaisi pakolaisten tavoittamista ja tarjoaisi monelle hengellisen kodin. Rukoillaan maan kansalaisten, etenkin nuorten, puolesta, joiden on vaikea löytää töitä.

Room. 12:18:
Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.

Irak 29.10.2018

Rukoillaan, että kristityt voisivat olla rauhanrakentajina maassaan. Pyydetään, että kouluun palanneet lapset saisivat elämäänsä paljon hyvää koulutuksen kautta. Muistetaan myös niitä lapsia, jotka eivät pääse kouluun.

San. 16:9:
Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa.

Lähi-itä 27.10.2018
Lähi-idän projekteissa suurena haasteena on saada päteviä henkilöitä eri tehtäviin. Kiitetään Jumalaa, että hän on antanut jo monta kertaa vastauksia yli odotusten.

Ps. 139:6:
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Lähi-itä 26.10.2018
Muistetaan OD:n Lähi-idän tiimiläisiä, jotka käyvät Internetin kautta 12 tuntia päivässä keskusteluja alueen vainottujen kristittyjen kanssa. Rukoillaan heille viisautta ja energiaa jokaiseen keskusteluun.

Jes. 40:30-31:
Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Lähi-itä 25.10.2018
Kiitetään Jumalaa rukousrintamasta Lähi-idän alueella. Yli 250 ihmistä kuuluu rukousryhmään, joka sitoutuneesti rukoilee vainottujen veljiensä ja sisartensa puolesta Lähi-idässä. Vainottu kirkko rukoilee vainotun kirkon puolesta. Kiitos Herra!

1. Aik. 16:24:
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.


Jemen 24.10.2018

Jemenissä 22 milj. ihmistä on humanitaarisen avun tarpeessa. Rukoillaan nälänhädästä kärsivien ja erityisesti lasten puolesta. Rukoillaan, että kristityt saisivat todistaa maanmiehilleen Jeesuksesta.

Matt. 25:40:
Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Saudi-Arabia 23.10.2018

​Peter* asuu Saudi-Arabian syrjäseudulla. Hän on tullut uskoon, mutta on viime aikoina vetäytynyt uskovien yhteydestä. Rukoillaan, että Pyhä Henki kirkastaisi hänelle jälleen Jeesuksen.

1. Kor. 12:12:
Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.

Iran 22.10.2018

Rukoillaan kristittyjen iranilaisten avioliittojen puolesta. Iranin eroluvut ovat alueen korkeimpia. Pyydetään tuoreille kristityille avioliiton merkityksen ymmärtämistä ja että avioparit löytäisivät apua.

Jaak. 3:17:
Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.

Iran 21.10.2018

Rukoillaan iranilaisten kristittyjen vanhempien puolesta. Heidän on usein vaikea päättää, miten suhtautua islamilaiseen opetukseen kouluissa. Kasvatustehtävä on raskasta myös, koska pyhäkouluja ei ole ja toisia uskovia on vaikeaa tavata.

Ps. 25:5:
Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina.

Irak 29.09.2018

Rukoillaan, että tämän jakautuneen maan lukuisat kansat pystyisivät vielä joskus elämään rauhassa keskenään. Rukoillaan, että seurakunta voisi tehdä oikeita ratkaisuja, kun ihmiset alkavat palata korjaamaan kotejaan ja palvontapaikkojaan.

Matt. 5:9: Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.

Libanon 28.09.2018

Rukoillaan kristillistä TV- ja radiotyötä tekevien puolesta. Rukoillaan, että ohjelmat vastaisivat Lähi-Idän ihmisten tarpeisiin. Kiitetään Herraa kaikista mahdollisuuksista palvella pakolaisia.

Ps. 19:1-4: Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.
Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle.

Lähi-itä 26.09.2018
Rukoillaan viisauden ja rohkaisun sanoja jaettavaksi kristityille, jotka tekevät tavoittavaa työtä internetissä ja sosiaalisessa mediassa.

Jaak. 1:5: Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.

Israel 25.09.2018

Rukoillaan Palestiinan kristittyjen puolesta, jotka suunnittelevat retkeä Jordaniaan auttamaan Syyrian ja Irakin pakolaisia. Rukoillaan Jordaniaan vakautta, jotta reissu onnistuisi, sekä rahoitusta ja siunausta matkan valmisteluihin.

Matt. 5:7: Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.

Irak 29.08.2018
Rukoillaan, että Jeesus saisi elää ihmisten sydämissä ja että hänen sanaansa julistettaisiin Hänen kirkossaan. Rukoillaan, että rakkaus, anteeksianto ja sovinto saisivat kuulua kristittyjen elämään, ja että he voisivat osoittaa näitä asioita myös muille irakilaisille ja kurdeille.

Gal. 5:22-25: Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta.

Irak 28.08.2018

Kiitetään Jumalaa siitä, että monet kristityt ovat päässet palaamaan kaupunkeihinsa ja kyliinsä. Rukoillaan, että he löytäisivät työn ja toimeentulon, että heillä olisi hyvä syy jäädä eikä muuttaa pois alueelta.

Hes. 34:11: Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.