Iran 28.10.2019

Miten kasvattaa lapsi turvallisesti kristityksi maassa, joka syrjii kristittyjä monin tavoin? Pyhäkouluja ei ole, joten opetus on vanhempien vastuulla. Rukoillaan heille viisautta ja ymmärrystä opetuksen tärkeydestä.

Sananl. 3:5-6 Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.

Libanon 27.10.2019

Rukoillaan, että Libanon selviää pakolaisongelmasta kansainvälisen lainsäädännön kiristyessä ja että maan vakaus säilyy. Rukoillaan, että kristilliset radio- ja TV-ohjelmat saavat viedä toivoa ja hyvää sanomaa tuhansiin koteihin ja sydämiin.

Mark. 14:7 Köyhät teillä on luonanne aina, ja te voitte tehdä heille hyvää milloin tahdotte, mutta minua teillä ei aina ole.

Israel 26.10.2019

Rukoillaan siunausta Israelin ja Palestiinan kristitylle kirkolle, sen työntekijöille ja jäsenille. Rukoillaan kestävää rauhaa ja sovintoa, rukoillaan Herran armoa valitulle kansalleen.

Ilm. 21:3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan.”

Arabian niemimaa 25.10.2019

Rukoillaan vakavassa vaarassa olevien, vangittujen ja ruoskittujen kristittyjen puolesta. Muistetaan myös niitä, joilla on ylivoimaisia ongelmia viranomaisten tai perheidensä kanssa. Vahvista Herra heidän uskoaan ja toivoaan Sinussa.

Jes. 33:22 Totisesti, Herra on tuomarimme. Hän johtaa meitä. Herra on valtiaamme, Herra on kuninkaamme. Hän pelastaa meidät.

Irak 27.09.2019

Kun katsotaan, mitkä kirkot ovat edustettuina Irakissa, nähdään, että kristinusko on levinnyt koko maahan. Rukoillaan, että ristin sanoma säilyy elävänä ja saa vaikuttaa Irakin koko yhteiskuntaan.

Jer. 17:7 Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen!

Jemen 26.09.2019

Rukoillaan maassa raivoavan “unohdetun sodan” puolesta. Rukoillaan, että lääkkeiden ja muun humanitaarisen avun saarto lakkaa ja että kaikki saisivat ruokaa ja puhdasta vettä. Herra, armahda Jemeniä.

Ps. 33:22 Herra, tue meitä uskollisesti, kun me panemme toivomme sinuun.

Arabian niemimaa 25.09.2019

Rukoillaan seurakuntien johtajien puolesta Lähi-idän suljetuissa, vahvan islamin maissa. Rukoillaan, että heillä on Paavalin Timoteukselle kuvaamia ominaisuuksia ja että he osaavat ratkoa ongelmia viisaasti ja nöyrästi, Sanan ohjaamina.

1. Tim. 3:2-7 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, – –

Lähi-itä 19.09.2019
OD kohtaa paljon vakavasti traumatisoituneita sisaria ja veljiä, joiden uskoa koetut kauheudet koettelevat. Herra, osoita heille, että Sinä olet lähellä! Anna uhrien auttajille viisautta, ymmärrystä ja inhimillistä lämpöä.

Ps. 34:19 Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Iran 02.09.2019

Kun kotikirkkoja vetävä Anastasia* jäi työstään eläkkeelle, turvallisuusviranomaiset lakkasivat valvomasta häntä “harmittomana”. Kiitetään Jumalaa Anastasian vapaudesta ja rukoillaan siunausta hänen työlleen.

Luuk. 1:46-48 Silloin Maria sanoi: Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.

Israel 08.08.2019

Rukoillaan seurakuntien johtajien ja pastorien puolesta. Pyydetään, että he voivat jättää kaikki taakkansa Kristukselle ja saavat Häneltä uutta voimaa työhön.

Miika 7:7 Minä kohotan katseeni Herraan, odotan pelastusta Jumalaltani. Jumalani kuulee minua!

Jemen 07.08.2019

Kiitetään Jumalaa uusista uskovista ja suljetaan rukoukseen erityisesti kolme nuorta naista. Rukoillaan, että uskovien joukko kasvaa ja rohkaisee toinen toisiaan ja että Herra suojelee heitä epäilyksiltä ja vastoinkäymisiltä.

Snl. 4:23 Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde.

Arabian niemimaa 05.08.2019

Rukoillaan eristyksissä elävien veljien ja sisarien puolesta. Rukoillaan, että media ja internet auttavat heitä löytämään yhteyksiä keskenään, oppimaan toisiltaan, rohkaisemaan ja rukoilemaan toistensa puolesta.

Joh. 17:20 Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.

Irak 03.08.2019

Rukoillaan, että irakilaiset kristityt voivat pysyä kotimaassaan, jotta kristinusko ei katoaisi sieltä. Kiitetään Jumalaa uskovista, jotka jälleenrakentavat koteja ja kaupunkeja ja palvelevat tällä tavoin toisiaan.

Valit. 3:22 Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan.

Irak 02.08.2019

Bagdadin kristityt tarvitsevat esirukousta pysyäkseen vahvoina uskossa. Puolisotilaalliset joukot aiheuttavat edelleen pelkoa ja turvattomuutta. Rukoillaan kaikkien bagdadilaisten puolesta ja pyydetään heille turvaa Jumalassa.

Ps. 130:7 Pane toivosi Herraan. Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa.

Irak 01.08.2019

Noin 50 Tel Kaifin kaupungista karkotetuista yli 1500 perheestä on palannut kotiin, mutta elämä on turvatonta peruspalvelujen puuttumisen ja sotilaallisten jännitteiden vuoksi. Rukoillaan näiden perheiden ja olojen paranemisen puolesta.

Jer. 29:11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Libanon 09.07.2019

Libanonissa elämän peruskustannukset ovat nousseet monien ulottumattomiin. Rukoillaan, että pienyrittäjät selviävät ja että kirkko pystyy ylläpitämään toivoa. Rukoillaan, että pakolaiset voivat palata koteihinsa ja että maan ahdinko hellittää.

Matt. 6:25-26 Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!

Israel 08.07.2019

Muistetaan rukouksessa Gazan kristittyjä veljiä ja sisaria. Me voimme liikkua vapaasti, missä tahdomme, mutta he eivät aina pääse edes ulos. Rukoillaan, että Herra turvaa lasten kesäleirit ja että Hänen rakkautensa saa koskettaa niille tulevia.

Jes. 40:31 Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Jemen 07.07.2019

Jemenissä on sota ja puutetta kaikesta, mutta jemeniläiset ovat selviytyjiä. Kiitetään Jumalaa siitä ja rukoillaan, että satamakonteissa odottava ruoka saadaan tarvitseville, että seuraavat sadot onnistuvat ja että maahan palaisi rauha.

Ps. 102:20-21 Herra katsoo pyhästä korkeudestaan, tähyää taivaasta maan päälle. Hän kuulee vankien vaikerruksen, hän vapauttaa kuoleman omat.

Arabian niemimaa 05.07.2019

Rukoillaan, että alueen lapset saavat kasvaa Jumalan Sanan tuntemisessa ja rukouksessa. Pyydetään siunausta opettajille ja opetuskertomusten tekijöille sekä Pyhän Hengen kosketusta, joka ohjaa etsimään Jeesusta.

Mark.10:13-14 Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.”

Irak 03.07.2019

Rukoillaan, että Jumalan Sana saa tavoittaa yhä uusia irakilaisia ja että sinne saadaan materiaalia kurdin kielellä. Pyydetään siunausta kääntäjille ja kiitetään Jumalaa kaikista, jotka tekevät Hänen työtään Irakissa.

Ps. 119:66 Anna minulle tietoa, anna oikeaa ymmärrystä, minä turvaan sinun käskyihisi.

Irak 03.06.2019

Monet toivovat Irakin uskonnollisten, etnisten ja poliittisten konfliktien ratkeamista 2019. Rukoillaan, että kansallis- ja paikallishallinto voidaan järjestää siten, että olot vakiintuvat ja kansan elämä rauhoittuu.

Joh.16:33 Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: Minä olen voittanut maailman.

Irak 02.06.2019

Mosulin kirkon historia ulottuu kristinuskon varhaisaikoihin. ISIS on tuhonnut kirkot ja vasta vähän kristittyjä on palannut takaisin, mutta rukoillaan, että kristinusko ei katoa Mosulista.

Jes 58: 12 Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä.

Israel 12.05.2019

Rukoillaan yhteisymmärrystä eri kirkkojen ja erilaisia etnisiä ja uskonnollisia taustoja edustavien kirkon johtajien välille. Pyydetään siunausta ja rauhaa erityisesti kristittyjen johtajille, jotta he voisivat palvella yhteisöjään mahdollisimman hyvin.

Joh.16:33 Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi Minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: Minä olen voittanut maailman.

Jordania 11.05.2019

Kiitetään Jumalaa Jordanian kirkon mahdollisuuksista ja rukoillaan maan köyhien osien nuorisotyön puolesta. Rukoillaan menestystä myös avioliittotyötä tukeville ohjelmille.

1.Tess.5:16-18 Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.

Lähi-itä 07.05.2019
Moni OD:n yhteistyökumppani Persianlahden valtioissa uupuu ja lannistuu työstressin ja tulosten niukkuuden vuoksi. Rukoillaan näille Jumalan Valtakunnan rakentajille uutta toivoa, iloa ja sitkeyttä uskossa. Saakoon heidän innostuksensa ja rakkautensa Jumalaan luoda valoa myös ympäristöön.

Ps.65:6 Mahtavilla teoilla sinä, Jumalamme, vastaat meille, sinä siunaat ja autat meitä. Sinuun luottavat kaikki maan ääret ja kaukaiset meren rannat.

Oman 06.05.2019

Rukoillaan, että Herra suojaa Omanin uskovia pahoilta hengiltä ja manauksilta, joita heihin kohdistuu. Pyydetään maan opettajille rohkeutta ja viisautta käsitellä magiaa, joka kuuluu siellä avoimesti islamin käytäntöihin

Kol.3:17 Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.

Irak 05.05.2019

Rukoillaan, että Isisin tuhoamalle Niniven tasangolle palanneet kristityt löytäisivät työtä ja pystyisivät perheineen aloittamaan uuden elämän kotiseudullaan.

Aam.9:15 Minä istutan heidät maahansa, eikä heitä enää revitä irti maasta, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi.

Irak 04.05.2019

Pyydetään siunausta ja varjelusta Irakin pakolaisleirien teltoissa ja parakeissa asuville, jotta heillä olisi suojaa ja siedettävät elinolosuhteet erityisesti talven kylmyydessä ja sadekausilla.

Fil. 4:19 Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette.

Libanon 03.05.2019

Viranomaisten epäluotettavuus ja Syyrian ja Irakin pakolaistulvat ovat ajaneet Libanonin vaikeaan tilanteeseen. Rukoillaan ja kiitetään Herraa kaikkien siellä olevien ihmisten puolesta.

2. Tim 2:1-2 Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.

Irak 12.04.2019

Irakissa on paljon sotien ja julman väkivallan uuvuttamia. Rukoillaan, että Mosuliin palaavat saavat rakentaa elämäänsä turvassa. Lähetä, Herra, Pyhä Henkesi omiesi sydämiin ja tee heistä rakkauden lähde maassa

Matt. 11:28 Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.