Kuuntele ja tilaa seuraavissa sovelluksissa: Spotify, Itunes tai Podbeam.
Libyassa on vain vähän seurakuntia, ja islamista kääntyneiden on pakko salata uskonsa. Taivaan Isä, ohjaa näitä uusia kristittyjä löytämään elävä yhteisö, jossa he voivat kasvaa kulkemaan Kristuksen kanssa.
1. Kor. 12:13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Nouse Afrikka – Pysäytä väkivalta, käynnistä toipuminen
Yhden päivän aikana 215 kotia poltettiin maan tasalle. Kukaan ei tullut auttamaan. Jemal* katseli avuttomana, kun kaikki, minkä eteen hän oli tehnyt töitä, muuttui tuhkaksi.
Kriisi on kehittymässä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kirkko on tulessa. Emme voi jäädä toimettomiksi, kun kristinuskoa yritetään tuhota. Autatko pysäyttämään väkivallan ja käynnistämään toipumisen?
Tarjoa hätäapua, traumaterapiaa ja tue toimeentuloa lahjoittamalla tänään.
Libya
Open Doors tekee Pohjois-Afrikassa yhteistyötä paikalliskumppanien ja -kirkkojen kanssa tarjoten johtajuus- ja opetuslapseuskoulutusta, tukea toimeentuloon, sielunhoitoa sekä rukoustukea.