Kiinan arviolta 96,7 miljoonan kristityn kokema painostus on kiristymässä.
Virallisesti hyväksyttyjä kirkkoja velvoitetaan asettamaan Kiinan lippu ristisymboliikan rinnalle ja yhdistämään opetukseen sosialistisia arvoja. Maassa raportoidaan tuhoiskuja kirkkoihin ja satojen ristien hävityksiä.
Aiemmin tulkittiin, että kirkkoja pidetään Kiinassa uhkana vain, jos niistä tulee liian isoja tai liian poliittisia tai jos ne kutsuvat ulkomaisia vieraita. Tämä ei kuitenkaan vaikuta enää pätevän.
”Viranomaiset eivät voi saada tilannetta täysin hallintaan, sillä Kiinan kirkko on virallisten ja epävirallisten seurakuntien myötä hyvin suuri. Valtio koettaa siksi muokata kristinuskoa oman poliittisen ajattelunsa ja vakaumuksensa mukaiseksi”, sanoo Open Doors Finlandin ulkosuhteiden johtaja Miika Auvinen.
Ristiriitojen hintana mahdollinen kokoontumiskielto
Talviolympialaisten käynnistyessä Pekingin kristillisten seurakuntien johtajat kertovat valmistautuvansa välttämään ristiriidat viranomaisten kanssa.
”Tiedämme, että meidän ei pidä olla aktiivisia tällaisen tapahtuman aikana”, sanoo pekingiläinen pastori Huang* ja lisää mukautuvansa vaatimuksiin siten kuin ymmärtää ne. Open Doorsin paikallinen yhteyshenkilö Zhang Wei* sanoo samaa.
”Suurten tapahtumien aikana pappeja varoitetaan käyttäytymään hyvin, olemaan hiljaa ja pysymään poissa julkisilta paikoilta. Jos seurakunnat eivät suostu tähän, niiden kokoontumiset voidaan lakkauttaa. Pekingin kirkot tietävät jo, miten toimia.”
Valvonnan pääkohteena kristityt seurakuntajohtajat
Viime vuonna Kiinan kansallispäivän juhlinnan aikaan viranomaiset vierailivat raporttien mukaan säännöllisesti kotiseurakuntien pastoreiden luona muistuttaakseen näitä koskevista ”rajoista”.
Pastorit, joiden epäillään johtavan muuta toimintaa kuin matalan profiilin säännöllisiä sunnuntaijumalanpalveluksia, voidaan pakottaa ns. “teetapaamisiin” paikallisten puolueviranomaisten kanssa.
”Tavallisille kristityille seurauksena voi olla vain varoitus tai henkilötietojen rekisteröinti”, Zhang Wei sanoo.
Seurakuntajohtajille ja pastoreille uskalias toiminta voi Wein mukaan merkitä tuntikausien kuulusteluja, yötä putkassa ja sakkoja. Vakavassa tapauksessa pidätys voi venyä parista päivästä kahteen viikkoon.
* Nimet muutettu turvallisuussyistä.
Open Doorsin julkaisemassa World Watch List -raportissa Kiina on sijalla 17. Listaus kokoaa 50 maata, joissa kristityt kokevat vakaumuksensa vuoksi eniten vainoa.