Apt. 4:12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.
Suljetaan rukoukseen isä Solomon Atongo Benuen osavaltiosta. Häntä ammuttiin jalkaan hänen palatessaan muistotilaisuudesta, ja kaksi hänen seuralaistaan siepattiin. Lohduta ja auta häntä pysymään lujana.
Room. 12:21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.
Nouse Afrikka – Pysäytä väkivalta, käynnistä toipuminen
Yhden päivän aikana 215 kotia poltettiin maan tasalle. Kukaan ei tullut auttamaan. Jemal* katseli avuttomana, kun kaikki, minkä eteen hän oli tehnyt töitä, muuttui tuhkaksi.
Kriisi on kehittymässä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kirkko on tulessa. Emme voi jäädä toimettomiksi, kun kristinuskoa yritetään tuhota. Autatko pysäyttämään väkivallan ja käynnistämään toipumisen?
Tarjoa hätäapua, traumaterapiaa ja tue toimeentuloa lahjoittamalla tänään.
Nigeria
Open Doorsin yhteistyökumppanit vahvistavat Nigerian kristittyjä tarjoamalla heille opetuslapseuskoulutusta, vainosta selviämiseen tähtäävää koulutusta, traumaterapiaa sekä toimeentulon hankkimiseen liittyviä projekteja.