Uutiset
03.06.2024

Kristityt joutuivat vaaliväkivallan kohteeksi Intian Manipurissa

On kulunut kokonainen vuosi siitä, kun väkivaltaiset yhteenotot repivät hajalle Manipurin osavaltion Intian koillisosassa. Siitä huolimatta kristityt ovat yhä rukousten ja avun tarpeessa.

Vuosi sitten väkivalta järkytti Manipuria. Valtaosaltaan kristityn Kuki-heimon ja pääasiassa hinduista koostuvan Meitei-kansan välillä käydyissä yhteenotoissa kuoli satoja ja tuhannet joutuivat pakenemaan kodeistaan.

Yhteenotoissa hyökättiin aivan erityisesti kristittyjä vastaan: heitä tapettiin, ajettiin pakosalle ja kirkkoja sekä koteja poltettiin. Jopa Meiteihin kuuluvat kristityt, joista useimmat ovat entisiä hinduja, joutuivat äärihindulaisten hyökkäysten kohteiksi.

Vaikka väkivaltaisuuksien rajuin vaihe koettiin vuosi sitten, yhteenotot ja levottomuudet ovat jatkuneet. Viimeksi huhtikuussa eräässä yhteisössä käytiin tulitaistelu, jonka seurauksena kaksi Kuki-heimon kristittyä ammuttiin kuoliaaksi ja kaksi Meitei-kansan jäsentä haavoittui.

19. huhtikuuta käynnistyneet Intian parlamenttivaalit toivat mukanaan lisää väkivaltaa. Vaalipäivänä äärihindut hyökkäsivät äänestyspaikoille, rikkoivat äänestysautomaatteja ja jopa äänestivät toisten kansalaisten puolesta. Yhteenotot ja ammuskelu äänestyspaikkojen läheisyydessä säikäyttivät ja pelottivat paikallisia.

Vaalijulisteita Intiassa.
Intiassa alkoi huhtikuussa parlamenttivaalit. Vaalipäivänä äärihindut hyökkäsivät äänestyspaikoille Manipurissa, rikkoivat äänestysautomaatteja ja jopa äänestivät toisten kansalaisten puolesta.

”Vaalipäivänä tehtiin ilmoituksia äänestäjien uhkailusta, äänestyspaikkojen valtauksesta ja väkivallasta”, Open Doorsin paikallinen kumppani Priya Sharma* sanoo.

Väkivallan vuoksi Manipurissa järjestettiin uusintaäänestys 22. huhtikuuta, ja alkuperäinen äänestys julistettiin mitättömäksi. Raporttien perusteella uusintaäänestys sujui rauhallisemmin, ja 81,64 prosenttia äänioikeutetuista antoi äänensä.

“Ääriryhmät eivät jätä rauhaan vaalien kaltaisia tärkeitä tapahtumia huolimatta niitä suojaavista mittavista turvatoimista, mikä kertoo paljon Manipurin nykymenosta”, Sharma sanoo.

“Tähän mennessä yli 200 kristittyä on tapettu, joukossa niin kukeja kuin meiteitäkin”, Sharma sanoo. “Yli tuhat kylää on poltettu ja yli 700 kristillistä kirkkoa tuhottu. Noin 10 000 taloa on ryöstetty ja poltettu, ja kaikkiaan yli 70 000 perhettä on joutunut jättämään kotinsa ja muuttamaan avustusleirille tai sukulaisten luo naapuriosavaltioon.”

“Kirkko kärsii”

Väkivaltaisuuksien puhjettua suurin osa perheistä hakeutui kiireesti turvaan mukanaan vain yllään olleet vaatteet. Naisia on joutunut seksuaalisen väkivallan uhreiksi, ja miesten kimppuun on hyökätty, toisinaan kuolettavastikin. Molemmat näistä väkivallan muodoista repivät perheitä, seurakuntia ja kristittyjen yhteisöjä riekaleiksi.

Monet tuhotut seurakunnat ovat edelleen vasta elpymässä. Kukien hallitsemalla alueella heimon kristityillä oli mahdollisuus kokoontua pääsiäisen viettoon, kun taas Meitein kristityt eivät vieläkään pysty kerääntymään kirkkoihinsa tai palvelemaan yhdessä.

“Minun pitää tavata kristittyjä salaa”, sanoo Kiran*, Meitei-kansan pastori Imphalin kaupungista. “On masentavaa, ettemme voi vapaasti kokoontua ja palvella, että oma yhteisömme vihaa meitä mutta ettei edes Kuki-heimo hyväksy meitä. Aikanaan kukit ja meiteit elivät sopusoinnussa keskenään ja järjestivät yhteisiä jumalanpalveluksia; nykyään olemme valitettavasti toistemme kurkussa kiinni.”

“Manipurin kirkko kärsii. Ihmisten välillä on vihaa ja vastakkainasetteluja, mutta uskon, että kunhan olemme kärsivällisiä, kaikkitietävä Jumala palauttaa rauhan ja hyvän tahdon Manipuriin”, Kiran sanoo.

Minthang*, pastori ja Kuki-heimon jäsen, pakotettiin lähtemään kylästään todistettuaan ensin kirkkonsa sekä kotinsa polttamisen. “En olisi ikinä uskonut näkeväni niin julmia asioita tapahtuvan kotiosavaltiossani”, hän sanoo.

“Elimme kaikessa rauhassa ja nautimme toistemme sekä Meitein veljiemme ja sisartemme seurasta. Nyt tilanne on muuttunut; yhteisöt ovat kääntyneet toisiaan vastaan ja alkaneet taistella keskenään.”

”Ajattelin, että väkivaltaisuuksia kestää ehkä päivän tai pari, mutta vielä vuodenkin kuluttua täällä kahakoidaan, ammuskellaan ja räjäytellään pommeja.”

Minthang, pastori ja Kuki-heimon jäsen

Minthang kertoo ajatelleensa väkivaltaisuuksien alettua, että niitä ehkä kestää päivän tai pari.

”Mutta vielä vuodenkin kuluttua täällä kahakoidaan, ammuskellaan ja räjäytellään pommeja. On tuskallista nähdä osavaltion muuttuneen taistelukentäksi. Uskon kuitenkin, että Jumala on tietoinen tilanteestamme, ja että Hän vielä palauttaa rauhan ja yhtenäisyyden osavaltioomme.”

Intian pääministeri Narendra Modi on esittänyt väitteen, että keskushallinnon ja osavaltion hallinnon ripeä puuttuminen tilanteeseen on merkittävästi parantanut Manipurin tilannetta.

Paikallistason lähteet tietävät kuitenkin kertoa, ettei tämä ole koko totuus. Priya Sharman mukaan pääministeri ei ole kertaakaan käynyt Manipurissa väkivaltaisuuksien puhkeamisen jälkeen ja avasi suunsa vasta, kun video kahdesta seksuaalisen väkivallan ja julkisen häpäisyn kohteeksi joutuneesta naisesta levisi internetissä ja oppositio esitti hänelle epäluottamuslauseen.

Open Doors auttaa

Väkivaltaisuuksien jatkuessa Open Doorsin kumppanit pyrkivät edelleen työskentelemään uhrien hyväksi tarjoamalla ruoka-apua, turvamajoitusta, hätäapua, pienen mittakaavan hankkeita muun muassa tulojen hankkimiseksi sekä traumaneuvontaa. Kumppanien tavoitteena on auttaa niin monia ihmisiä kuin mahdollista toiminnan riskit huomioiden.

“On järkyttävää nähdä kansani kärsivän ja elävän köyhissä ja kurjissa oloissa”, sanoo Istuti*, Open Doorsin paikallinen kumppani.

“Yritämme tavoittaa tilanteesta kärsineet perheet ja pitkäjänteisellä työllä auttaa heitä tyydyttämään tarpeensa. Tiet täällä ovat huonossa kunnossa, ja useimmat järjestöt epäröivät matkustaa alueelle. Me kuitenkin kuljemme näitä teitä pitkin viedäksemme apua sitä tarvitseville.”

Sen jälkeen, kun väkivaltaisuudet vuonna 2023 puhkesivat, Open Doorsin kumppanit ovat auttaneet yli 6 000 perhettä tyydyttämään välittömät tarpeensa tarjoamalla muun muassa päivittäistavaroita, turvamajoitusta, lääketieteellistä apua, huopia, moskiittoverkkoja, taloustarvikkeita ja polkupyöriä.

Yli 50 perhettä on osallistunut toimeentuloaan edistäviin hankkeisiin, joista he voivat löytää tavat hankkia elantonsa pitkällä aikavälillä.

Kumppanit ovat avustaneet noin 30 opiskelijaa koulutusmenojen kattamisessa ja tukeneet arviolta seitsemän manipurilaisen lukutaitokoulun toimintaa. Noin 400 henkilöä sai traumaneuvontaa, ja yli 2 200 osallistui valmiuskoulutukseen vainoa vastaan.

Takaa päin kuvattu poika ja nainen ulkona. Naisen hiukset ovat kiinni ja hän pitää kättään pojan harteilla. Ympäristö on vehreä.
Väkivaltaisuuksien alettua Open Doorsin kumppanit ovat auttaneet yli 6 000 perhettä tyydyttämään välittömät tarpeensa tarjoamalla muun muassa päivittäistavaroita, turvamajoitusta, lääketieteellistä apua ja taloustarvikkeita. Kuvituskuva.

”On ilo nähdä ihmisten hymyilevän meidät nähdessään”, Istuti sanoo. ”He osoittavat meille rakkautta ja kiitollisuutta, kun vietämme aikaa heidän kanssaan ja kuuntelemme heitä. He ilahtuvat nähdessään, etteivät ole yksin, vaan että kristityt veljet ja sisaret ovat heidän kanssaan rukouksen, avun ja tuen kautta. Mutta jos ajattelee olosuhteita, joissa väkivallan rikkomat perheet elävät, ei voi välttää tuntemasta järkytystä, vihaa ja lohduttomuutta.”

”On ilo nähdä, että apunne ei rajoitu vain yhden yhteisön jäseniin vaan auttaa meitä kaikkia eikä syrji ketään”, sanoo Mohan*, Meitei-kansan pastori. ”Te vaarannatte henkenne auttaaksenne meitä. Työnne saa minut onnelliseksi ja varmaksi siitä, että kirkko tekee tätä yhdessä, ja että voimme turvautua läsnäoloonne ja rakkauteenne.”

Rukoile Manipurin kristittyjen puolesta

Pyydämme jatkamaan yhä rukousta Manipurin kristittyjen puolesta, etenkin tämän herkän vaalikauden aikana. Open Doorsin paikalliset kumppanit ovat listanneet kymmenen tapaa rukoilla Intian kristittyjen puolesta:

  1. Rukoile, että tilanne Manipurissa palautuisi normaaliksi.
  2. Rukoile väkivallan uhriksi joutuneiden perheiden puolesta, jotka elävät avustusleireillä puutteellisissa olosuhteissa. Rukoile, jotta he pysyisivät terveinä ja jotta heillä riittäisi ruokaa ja työtä.
  3. Rukoile niiden kristittyjen puolesta, jotka eivät voi palvella yhdessä tai jotka joutuvat kohtaamaan toisiaan salassa.
  4. Rukoile niiden Manipurin lasten puolesta, jotka väkivalta on traumatisoinut. Heidän vanhempansa ovat huolissaan heidän kasvatuksestaan ja tulevaisuudestaan.
  5. Rukoile Jumalan hengeltä anteeksiantoa ja hyväksymistä.
  6. Rukoile, että poltetut kirkot ja kodit voitaisiin rakentaa uudelleen.
  7. Rukoile kansallisen ja osavaltion hallinnon puolesta, jotta ne tarttuisivat oikeisiin ja välttämättömiin toimiin palauttaakseen järjestyksen ja rauhan Manipuriin, ja jotta ne eivät jättäisi yhtäkään yhteisöä oman onnensa nojaan.
  8. Rukoile, että Intian vaalituloksesta riippumatta maa saisi sellaiset johtajat, jotka edistävät uskonnonvapautta ja tasa-arvoa.
  9. Rukoile Jumalalta viisautta ja tietoa, jotta johtajat, viranomaiset ja asevoimat tekisivät oikeita päätöksiä oikeuden, lain ja järjestyksen toteutumiseksi.
  10. Rukoile Open Doorsin kumppanien puolesta, jotka auttavat väkivallan uhreja tarjoamalla käytännöllistä tukea ja koulutusta vaarallisissa olosuhteissa. Rukoile, että he pysyisivät turvassa.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.