Kiinalainen seurakunnan johtaja Bolin* sanoi yllä olevat sanat viranomaisille, jotka olivat takavarikoineet hänen Raamattunsa ja ylistys-CD:nsä. Kuten monet uskovat tällä alueella Kiinassa, myös Bolin on kohdannut kotinsa ratsauksia, pidätyksiä ja viranomaisten perusteellisia tutkimuksia.
Mutta Bolin on käyttänyt jokaista kuulustelua evankeliumin kertomiseen:
”Päätin kohdata kuulustelun lempeällä ja hurskaalla sydämellä ja muuttaa sen evankelioimistapahtumaksi. Kun ennen saarnasin, suurimman osan ajasta ihmiset eivät todella kiinnittäneet huomiota siihen, mitä sanoin. Tällä kertaa he kysyivät jokaisesta yksityiskohdasta. Olin ajatellut, että saattaisin joutua tähän tilanteeseen. Kun se tapahtui, koin, että Hänen armonsa oli enemmän kuin tarpeeksi minulle.”
*Kuvituskuva