Yhteensä 245 miljoonaa kristittyä kärsii vakavasta vainosta. Luku on suurempi kuin koskaan aiemmin. Open Doors -järjestön julkaisema tämän vuoden World Watch List raportoi, että maailman väkirikkaimmat valtiot Kiina ja Intia rajoittavat yhä enemmän kristittyjen uskonnonvapautta.
World Watch List (WWL) seuraa kristittyjen uskonnonvapaustilannetta 150 maassa. Listaus perustuu laajoihin maaedustajien lausuntoihin sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden selvityksiin. Vuoden 2019 World Watch List on koottu ajanjaksolta 1.11.2017–31.10.2018.
Tutkimus osoittaa, että seuratuista 150 maasta 73:ssa kristityt kokivat äärimmäistä, erittäin vakavaa tai vakavaa vainoa. Vuosi sitten näitä maita oli 58.
Kun kaikki tutkimuksen kohteena olleet maat huomioidaan, joka yhdeksäs kristitty maailmassa kokee vakavaa vainoa. Viime vuonna luku oli joka kahdestoista. Alueelliset erot ovat kuitenkin merkittäviä. Eniten vainoa koettiin Aasiassa, johon YK:n määritelmän mukaan kuuluu myös Lähi-itä: siellä vainoa koki joka kolmas kristitty. Afrikassa joka kuudes ja Latinalaisessa Amerikassa joka 21. kristitty joutui vainon kohteeksi.
Pahiten kristittyjen uskonnonvapautta rajoitetaan edelleen Pohjois-Koreassa, joka on ollut sijalla 1. vuodesta 2002 lähtien. Pohjois-Koreaa seuraavat viime vuoden tapaan Afganistan ja Somalia, joista kummassakaan ei toimi julkisesti yhtään paikallista kirkkoa. Libya on noussut sijalle 4. Seuraavina tulevat Pakistan, Sudan, Eritrea, Jemen ja Iran. Intia on noussut sijalle 10.
Vainotut kristityt eivät kuitenkaan ole vain lukuja ja tilastoja. Jokainen 245 miljoonasta vakavasti vainotusta kristitystä on samanlainen ihminen kuin sinä ja minä. On olemassa vain yksi Kristuksen ruumis — seurakunta. Me muodostamme sen yhdessä.
Me täällä Suomessa saamme iloita uskostamme vapaasti, mutta maailmanlaajuisesti joka yhdeksäs kristitty ei näin voi tehdä. Meidän tehtävämme on auttaa heitä. Moni miettii valtavien lukujen edessä, miten minä muka voisin auttaa vainottuja kristittyjä. Se on aika helppoa. Voit rukoilla vainottujen puolesta ja mahdollisuuksiesi mukaan tukea Open Doorsin tekemää työtä taloudellisesti. Yhdessä saamme paljon aikaan!
– Miika Auvinen, toiminnanjohtaja, Open Doors Finland ry