Pastori Abdolreza Ali Haghnejad (tunnetaan nimellä Matthias) on vangittuna Iranissa, yli 1600 kilometrin päässä perheestään. Äskettäin hän sai lisää huonoja uutisia Iranin viranomaisilta.
Hänelle ei enää anneta lupaa palata kotiin kuukausittaisille vierailuille.
Article18 kertoo, että tammikuusta 2022 lähtien Matthias on suorittanut kuuden vuoden tuomiota uskonsa takia. Aiemmin tänä vuonna hänelle kerrottiin, että hän voisi tavata perhettään kuukausittain tuomionsa loppuajan.
Mutta epäselvistä syistä Matthiakselle ilmoitettiin viime kuussa, että hänen kuukausittaiset vierailunsa on peruutettu.
Rukoile kanssamme Matthiaksen puolesta, kun hän kohtaa yhä enemmän epäoikeudenmukaisuutta.