Lehdet
01.04.2017

Entinen sissi seuraa nyt Jeesusta

Sebastian oli kuin alkuseurakuntaa vainonnut Saul: Hän vihasi sydämestään kristittyjä ja vainosi heitä. Hän oli vannoutunut sissisotilas, kunnes Jeesus kohtasi hänet – sen jälkeen kaikki muuttui.

Lapsisotilaaksi ELN:n riveihin

Sebastian värvättiin jo lapsena kotikylässään ELN-sissijärjestön riveihin. FARCin jälkeen toiseksi suurin Kolumbiassa toimiva sissijärjestö ELN (Kansallinen vapautusarmeija) tarjosi nuorelle pojalle jännittävän elämäntavan ja esikuviksi sosialistiset sankarit kuten Mao ja Marx.

Uskostaan avoimesti kertovia kristittyjä pidettiin uhkana kommunistisen ELN-sissien riveissä. Sebastian oli itsekin vannoutunut kommunisti ja piti käsittämättömänä, että jotkut ihmiset uskoivat Jumalaan. Yli 20 vuoden ajan Sebastian vainosi alueensa kristittyjä.

”Jumala ei kiinnostanut minua. Olin Jumalan, kirkkojen ja jokaisen kristityn pahin painajainen. Toteutin vallankumousnäkyä. Omistauduin vihaamaan ja vainoamaan kaikkea kristillisyyttä”, hän muistelee.

Mutta sitten hänen elämänsä muuttui.

”Vuonna 1990 olin menossa tappamaan erästä kristittyä, joka julisti evankeliumia”, Sebastian muistelee. Kun Sebastian kohtasi tuon miehen, tämä katsoi Sebastiania syvälle silmiin ja lausui: ”Nuori mies, Herra Jeesus Kristus kutsuu sinua. Vaikka et sitä nyt ymmärrä, sinusta tulee vielä evankeliumin julistaja!”

Jokin kosketti Sebastianin sydäntä, niin että hän ei tappanut miestä vaan lähti pois. Tilanne käynnisti pitkän ja vaikean muutoskamppailun Sebastianin elämässä.

Uni Jeesuksesta

Seuraavan kolmen vuoden aikana Jeesus ilmestyi Sebastianille toistuvasti unissa. Sebastian yritti kuitenkin taistella Jumalaa vastaan niin paljon kuin pystyi.
”Nuo kolme vuotta olivat rankkaa aikaa, mutta Jumala ei antanut periksi”, Sebastian toteaa.

Eräänä yönä Sebastian jätti toverinsa ja kiipesi vuorelle. Hän etsi epätoivoisena vastausta kysymyksiinsä ja vetosi että Saatana tai Jumala näyttäytyisi jos jompikumpi olisi olemassa. Mutta vastauksena oli vain hiljaisuus.

Kun hän sitten nukahti uudelleen, hän näki voimakkaan unen. Siinä oli ovi auki taivaaseen. Pilvi laskeutui Sebastianin kohdalle ja pilvestä kuului ääni: ”Minä olen Jeesus Nasaretilainen. Tee parannus, koska sinä kuolet pian!”

Sebastian heräsi unesta pelon kangistamana. Silti hän ei osannut kuin taistella Jumalaa vastaan.

Ase ohimolla

“Sitten tuli tilanne, jossa Jumala pysäytti minut,” hän kertoo. ”Hyökkäsimme tovereitteni kanssa armeijan tukikohtaan ja jäin vahingossa siellä lukkojen taakse ja toverini perääntyivät. Alkoi vimmattu tulitaistelu. Oli ihme, että säilyin hengissä armeijan joukkoja vastaan, mutta sitten ammukseni alkoivat loppua.“

Kun Sebastianilla oli jäljellä enää yksi patruuna hän käänsi aseensa ohimolleen. Hän ei halunnut joutua vangiksi. Hän oli juuri painamassa liipasinta kun hän muisti unen ja siinä kuulemansa Jeesuksen äänen.

”En tänä päivänäkään tiedä mistä sain voiman siinä tilanteessa, mutta lupasin: ”Jos sinä unessa ilmestynyt kristittyjen Jumala vapautat minut, palvelen sinua koko loppuelämäni”, Sebastian kertoo.

Se, mitä seuraavaksi tapahtui on ihme, jota Sebastian ei osaa selittää: Hän kuuli tuulen suhinaa ja tunsi kuin hän olisi leijunut ilmojen halki. Hetkeä myöhemmin hän oli toisessa paikassa. Oliko Jumala siirtänyt hänet?

Jälleen Sebastian kuuli Jumalan puhuvan hänelle: ”Minä olen Jeesus Nasaretilainen, joka kannoin sinut turvaan ja pelastin sinut, jotta sinä palvelisit minua.” Sillä hetkellä Sebastian antoi koko elämänsä Jumalalle.

Elävänä esimerkkinä

Uskoontulonsa jälkeen Sebastian jätti ELN-liikkeen, mutta päätti jäädä asumaan samaan kaupunkiin, jossa hän oli sissien riveissä pitänyt valtaa. Hän halusi olla nyt esimerkkinä kristitillisestä elämästä muille yhteisössä.
“Entiset toverini alkoivat vainota minua, koska he eivät voineet uskoa, että Jumala oli pelastanut minut.”

He pitivät minua petturina. Uskoontuloni jälkeisinä viitenä vuotena he yrittivät kolmesti tapaa minut. Tämän jälkeen he kiristivät, että jos Sebastian olisi hiljaa uskostaan, hän saisi pitää henkensä.
“Mutta enhän minä voi olla hiljaa uskosta. Puhun usein Jeesuksesta. En minä pelkää”, Sebastian toteaa.

Jeesus ei ainoastaan muuttanut Sebastianin elämän, myös hänen vaimonsa ja lapsensa tulivat uskoon. Aiemmin myös hänen vaimonsa oli vannoutunut kommunisti ja ELN-kannattaja. Uskoontulon jälkeen koko perhe oli vainon kohteena.

ELN pyrkii edelleen vahingoittamaan Sebastianin perhettä. Erään kerran se asetti maamiinan Sebastianin viljelemälle peltopalstalle. Onneksi se ei räjähtänyt, mutta aiheutti toki perheelle turvattomuutta.

Jumala vaikeuksien keskellä

Sebastian tai hänen perheensä ei haluaisi pois kodistaan, mutta lasten suojelemiseksi Sebastian on vaimonsa kanssa päättänyt lähettää lapset Open Doorsin ylläpitämään lastenkeskukseen. Se on turvakoti, jossa kidnappauksen uhan alla elävät pastorien ja kristittyjen lapset voivat asua ja käydä koulua ilman jatkuvaa väkivallan uhkaa.

”Ei ollut helppo päätös lähettää lapset sinne, mutta kun huomasin kuinka Jumala hoitaa ja kasvattaa heitä lastenkeskuksessa, sain rauhan. Tiedän, että lapseni ovat siellä Jumalan hyvissä käsissä.”

“Kuinka jaksan uskossa kaiken vainon keskellä? Lukemalla Paavalin kirjeitä ja kirkon marttyyreistä. Ne vakuuttavat minulle, että voin elää vaikeuksien ja jopa tämän sotatilan keskellä ja silti luottaa Jumalan johdatukseen.”

Sebastian ottaa esille Jeesuksen esimerkin:
”Jeesus joutui taistelemaan roomalaisia vallanpitäjiä ja juutalaista ylimystöä vastaan. Hän kulki ristille ja vuodatti verensä meidän tähtemme. Hän lupasi meille, että ne, jotka kestävät loppuun asti, pääsevät kerran Hänen luokseen. Minä haluan kestää loppuun saakka”, Sebastian summaa.