Danielan Joulu
Tarina KolumbiastaCaucasia on keskikokoinen kolumbialainen kaupunki, jonka asukasluku on vähän yli 100 000. Siellä elämä tuntuu olevan hitaampaa, rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa. Siellä on tomuisia hiekkateitä, asfaltoituja katuja, ja jotkut talot on rakennettu korkealle tulvien vuoksi. Kaduilla lapset leikkivät, autoja on jokunen, ja hedelmien myyjät työntelevät kärryjään. Tunnelma on hyvin rauhallinen.
Kuvia Caucasian jokapäiväisestä elämästä
Mutta ei kaukanakaan täältä kristitty voi joutua vainotuksi, vankilaan, hakatuksi, karkoitetuksi kotoaan tai jopa tapetuksi kotiinsa. Vain siksi, että hän on kristitty.
Kaksi laukausta
Kaksi laukausta riittivät ottamaan hengen pastori Pliniolta, joka istui keinutuolissaan kotonaan ja katseli uutisia televisiosta. Toisin kuin voisit kuvitella, hän ei suinkaan ollut yksin. Hänen lapsensa Daniela (12) ja Sebastian (5) olivat pihalla leikkimässä toisten lasten kanssa. Hänen vaimonsa Alba oli keittiössä muutaman muun ihmisen kanssa valmistelemassa kanoja myytäväksi sunnuntaina. Daniela kuuli laukaukset ja juoksi muiden kanssa olohuoneeseen. Siellä hän näki isänsä kuolleena.
Alba, Daniela (12) ja sebastian (5) kävelemässä kotinsa lähellä.
Daniela
Daniela on ujo tyttö, joka piiloutuu äitinsä taakse, kun hän näkee vieraita kotonaan. Mutta hänellä on lämmin hymy kasvoillaan. Hän näyttää ihan tavalliselta 12-vuotiaalta tytöltä.
Piirtäminen tekee hänet onnelliseksi. Luonto inspiroi häntä. ”Joskus katselen taivasta ja metsää, ja sitten alan piirtää.”
Tämän herttaisen tytön tarina on surullinen. Hänen pitäisi olla huoleton kuin taivaan lintu, mutta hän tietää minkä hinnan Kristuksen seuraamisesta joutuu maksamaan. Hän menetti isänsä, ja hänen äitinsä mukaan tyttö ei ilmaise tunteitaan.
”Hän itkee hiukan, mutta ei ilmaise tunteitaan. Hän kyllä kertoo, miten hänellä on ikävä isää.
Alba on huolissaan, ettei hänen tyttärensä ole pystynyt käsittelemään isänsä kuolemaa
Poikani ilmaisee tunteitaan voimakkaasti. Hän on hyvin kiintynyt minuun ja siskoonsa. Hän itkee ja saattaa sanoa: ´En halua, että sinulle tapahtuu mitään, sillä silloin jäisin yksin´,” sanoo Alba.
Alba toivoisi, että Daniela voisi puhua ja käsitellä asiaa.
Kysyttäessä Danielalta, mikä saa hänet surulliseksi, hänen kasvonsa muuttuvat ja kyynelet alkavat valua. Hän aloittaa: ”Kun ajattelen…” ja pysähtyy hetkeksi.
”Cuando pienso en mi papa.”
”Kun ajattelen isääni.”
Sitten kutsumme Alban lohduttamaan häntä.
Surustaan huolimatta Daniela haluaa jatkaa. Häneltä kysytään, millaista tulevaisuutta hän arvelee isän suunnitelleen hänelle. Muitta mutkitta hän vastaa:
”No, olla suuri ihminen ja seurata Jumalan teitä.”
Joulu on tulossa, ja Daniela kertoo, nyt jo iloisempana, mitä tämä aika merkitsee hänelle.
”Jeesuksen syntymän viettäminen on suuri ilo. Laitamme ruokaa ja syömme perheen kesken. Joulu merkitsee minulle perheen kanssa olemista. Muistan myös erään joulun, jota vietimme yhdessä seurakuntalaisten kanssa jutellen ja nauttien toistemme seurasta.”
Daniela tietää, että olemme kutsuneet hänet perheineen viettämään aikaa Open Doorsin lastenkeskuksessa Kolumbiassa. Haluamme antaa heille mahdollisuuden levätä, irrottautua surun ja eristyksen keskeltä, saada traumaterapiaa ja …viettää joulua. Hän on innoissaan.
Lepopaikka
Ennen lähtöämme huomaamme aseistettuja poliiseja maastopuvuissaan läheisessä kadun kulmassa. Tämä on merkki siitä, että paikka ei ole turvallinen.
Paikallisia poliisipartioita
Lähdemme kiireesti. Kahden lennon ja yhden ajomatkan jälkeen olemme lastenkeskuksessa. Lastenkeskuksessa vainottujen kolumbialaiskristittyjen lapset saavat pysyvän suojan. Myös lyhytaikaiset vierailut ovat mahdollisia keskuksessa. Kello on 23 ja ilta on pimeä saapuessamme.
Saapumishetki lastenkeskuksella on kaunis, ja Daniela tuntee olevansa tervetullut.
Myöhäinen tervetulojuhla lastenkeskusella
Koko henkilökunta ja kaikki lapset ovat odottamassa portilla. He taputtavat ja laulavat. Isoon banderolliin on kirjoitettu ”Tervetuloa, Salcedo Molinan perhe!” Muutamat keskuksen työntekijät kävelevät Danielan, hänen veljensä ja äitinsä luokse kukittamaan ja halaamaan heitä. Voit nähdä, mitä Danielan päässä liikkuu.
”He eivät tunne minua. Tulivatko he kaikki meidän takiamme?”
”En odottanut niin montaa ihmistä,” Daniela sanoi myöhemmin.
”Olin niin yllättynyt nähdessäni heidät kaikki, laulamassa meille tervetuliaislaulua. Se tuntui niin hyvältä. Oli ihana olla niin monen rakastavan ihmisen ympäröimä.”
Muutamassa päivässä Danielassa ja hänen perheessään näkyi selvä muutos.
Daniela sanoo:
”On tärkeää tietää, että tänä jouluna ihmiset ympäri maailmaa rukoilevat minun ja perheeni puolesta. Olen kiitollinen siitä, sillä näen, miten Jumala tekee työtään näiden rukousten kautta.”
Kysyessämme häneltä, mitä hän vielä haluaisi sanoa niille, jotka huolehtivat hänestä ja muille vainotuille lapsille, hän hymyilee ja vastaa varman oloisesti. Hänen sanoissaan kaikuu hänen marttyyrikuoleman kokeneen isänsä henki.
”Sé valiente y fuerte, sigue confiando en el Sen̈or”.
“Ole rohkea ja vahva, luota Herraan.”
