Hepr. 10:23-24 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.
Kentältä saamiemme tietojen mukaan iskut kristittyjä vastaan pahenevat Nepalissa päivä päivältä. Madheshin maakunnasta on tullut vainon polttopiste. Herra, anna Madheshin kristityille voimaa pysyä lujina uskossaan.
Jes. 48:10–11 Katso, minä olen koetellut sinua ahdingon ahjossa, niin kuin hopeaa sulatetaan, mutta en hopean tähden. Oman itseni tähden minä sen tein, sillä minä en salli nimeäni häväistävän, kunniaani minä en toiselle anna.
Tue salaisia kristittyjä
Afganistanilaisella Khadalla* on vaarallinen salaisuus. Salaisuus, joka on jo maksanut hänen rakkaan miehensä hengen. Salaisuus, jonka vuoksi hänetkin voidaan tappaa.
”Valitsin Kristuksen tien”, Khada kertoo.
Khada uskoo sinulle salaisuutensa, sillä hän tarvitsee apuasi. Hän tarvitsee tukea selviytyäkseen. Hän tarvitsee rukousta. Hän kaipaa saada tietää, ettei ole yksin.
Sinun tuellasi Afganistanin ja muiden maiden salaiset uskovat saavat Raamattuja, tukea uskon alkuaikoina ja käytännön apua.
Sinulla on mahdollisuus tukea Khadan kaltaisia salaisia uskovia!
- 25 eurolla viisi salaista kristittyä saa Raamatun, jota lukemalla he voivat kohdata Jumalan Hänen sanassaan.
- 55 eurolla voidaan auttaa salaista kristittyä saamaan toimeentulon ja pitkän aikavälin taloudellisen turvan.
- 85 eurolla voidaan tarjota uskoa tukevaa opetuslapseuskoulutusta kymmenelle salaiselle kristitylle.
* Nimi muutettu turvallisuussyistä