Iran

9

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Jos henkilö kuuluu Iranissa perinteiseen kristittyjen yhteisöön, kuten armenialais- tai assyrialaiskristittyihin, hänen uskoaan luultavasti suvaitaan. Mahdollisesti häntä voidaan myös kohdella toisen luokan kansalaisena. Lisäksi hänellä ei ole lupa viettää jumalanpalvelusta tai lukea Raamattua iranilaisella farsin kielellä. Hän ei voi olla missään yhteydessä islamista kristinuskoon kääntyneisiin. Jos henkilön havaitaan auttavan muslimitaustaisia kristittyjä, hän voi joutua vankilaan.

Muslimitaustaisia kristittyjä kohtaan ei ole minkäänlaista kunnioituksen pintasilausta. Kääntyminen islamista kristinuskoon on Iranissa laitonta. Jos jonkun havaitaan kääntyneen, hänet voidaan pidättää ja vangita. Maan hallitus pitää kääntymistä lännen yrityksenä heikentää islamia ja Iranin islamilaista hallitusta. Jos jonkun havaitaan olevan kotiseurakunnan jäsen, häntä voidaan syyttää rikoksesta kansallista turvallisuutta vastaan. Tämä voi johtaa pitkään vankilatuomioon. Jos joku pidätetään tai vangitaan, häntä voidaan kiduttaa ja pahoinpidellä vankilassa. Jotkut kristityt päästetään vapaaksi, ja heidän toimiaan seurataan. He tietävät toisen pidätyksen tarkoittavan pitkää vankeusrangaistusta.

Islamin jättäneet ja kristityiksi kääntyneet voivat myös kokea perheen ja yhteisön painostusta. Kääntyneet voivat menettää perintönsä ja naimattomat kristityt voidaan pakottaa avioliittoon muslimin kanssa. Naimisissa olevat kristityt voidaan pakottaa avioeroon tai he voivat menettää lastensa huoltajuuden.

Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?

Iranin tilanne on pysynyt suurelta osin samana. Raportointijakson alkupuolella päästettiin vapaaksi vangittuja kristittyjä, mutta heinäkuussa 2023 tapahtui joukkopidätysten aalto. Elämä islamilaisessa tasavallassa on edelleen vaikeaa kristityille. Salaisten kirkkojen toiminnassa mukana olevat kääntyneet ottavat käsittämättömän riskin. Mutta Jumala toimii edelleen, liikkuu iranilaisten keskuudessa ja kasvattaa kirkkoaan.

Millaista maassa on elää kristittynä?

Islamista kääntyneet ovat suurimmassa vaarassa joutua vainotuiksi. Hallituksen kontrolli on voimakkainta kaupunkialueilla, kun taas maaseudulla ihmisiä valvotaan vähemmän. Kristityillä on kuitenkin vähemmän mahdollisuuksia tavata toisiaan kaupunkien ulkopuolella.

Millaista maassa on elää miehenä?

On todennäköisempää, että Iranin viranomaiset pidättävät kristittyjä miehiä kuin naisia, syyttävät heitä ja langettavat heille tuomion. Miehet voivat joutua moniksi vuosiksi vankilaan. Siellä heitä kidutetaan fyysisesti ja psyykkisesti. Koska miehet ovat perheiden pääasiallisia elättäjiä, vangitseminen voi romuttaa kristittyjen perheiden talouden.

Kristityt miehet voivat lisäksi menettää uramahdollisuutensa. Jos joku kääntyy islamista kristinuskoon, hän voi menettää työnsä, opiskelupaikkansa ja mahdollisuutensa perustaa yritys.

Kristityiksi kääntyneiden on joskus pakko paeta kodeistaan. Käytännössä se tarkoittaa maastamuuttoa ja kaiken heille tutun jättämistä. Pakolaisina heillä ei ole mitään oikeuksia tai oikeudellista asemaa eikä esimerkiksi mahdollisuutta tehdä työtä tai opiskella.

Millaista maassa on elää naisena?

Mahsa Amini kuoli moraalipoliisien käsissä vuonna 2022. Se sai aikaan Irania horjuttaneen mielenosoitusten aallon, joka liittyi hijabsäädöksiin. Tämän jälkeen naisten oikeudet ovat olleet laajan huomion kohteena.

Suurin osa kotiseurakuntien jäsenistä on naisia. Naisiin kohdistuva vaino vaikuttaa merkittävästi heidän elämäänsä. Kuten kaikkien naisten, myös kristittyjen edellytetään pitävän päänsä peitettynä kodin ulkopuolella. Elleivät he noudata määräyksiä, Iranin moraalipoliisit voivat pidättää ja hakata heidät ja määrätä sakon.

Kotiseurakuntien johtonaiset ovat jatkuvasti Iranin tiedustelupalvelun seurannan kohteina. Maasta raportoiduissa monissa tapauksissa tiedustelu-upseerit ovat ratsanneet kotiseurakuntia. Johtajia voidaan häiritä seksuaalisesti kuulustelujen ja vangitsemisen aikana. Naisia uhkaa myös avioero ja lasten menettäminen. Kristinuskoon kääntyneet voivat myös joutua muslimiperheen määräämään kotiarestiin. Tällöin he eivät voi olla tekemisissä muiden kristittyjen kanssa.

Iranissa laki ei suo naisille juurikaan turvaa. Kun kristittyjä naisia kohdellaan kaltoin, heillä ei useinkaan ole lain suomaa mahdollisuutta paeta vaarallista tilannetta tai löytää turvallista kotia.

Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?

Open Doors kutsuu ihmisiä rukoilemaan Iranin kristittyjen puolesta.

Rukoile:

Rukoile uusien iranilaisten kristittyjen puolesta, jotka ovat kääntyneet salaa islamista kristinuskoon, että he löytävät kristittyjen yhteyteej ja Jumala varjelee heitä pidätyksiltä ja vankeudelta.
Rukoile, että Jumala muuttaa Iranin hallituksen sydämet niin, että he sallisivat kaikkien uskontojen harjoittamisen Iranissa.
Ylistä Jumalaa siitä, että kirkko kasvaa Iranissa!
Pyydä, että Jumala jatkaisi Pyhän Hengen vuodattamista Iranin kristittyjen ylle.