Some
26.02.2025

Kiireellinen rukouspyyntö: 70 kristittyä surmattu Kongon demokraattisessa tasavallassa

Olemme saaneet kentältä tiedon, että 13. helmikuuta 2025 aseistetut taistelijat keräsivät 70 kristittyä Kongon demokraattisessa tasavallassa, veivät heidät kirkkoon ja tappoivat sitten heidät kaikki.

Jaamme tämän tarinan herättääksemme kristittyjä rukoilemaan.

”Militantit kulkivat ovelta ovelle sanoen: ’Tulkaa ulos, tulkaa ulos ja pysykää hiljaa’”, kertoo eräs vanhin toisesta kylästä. ”Kaksikymmentä kristittyä miestä ja naista tuli ulos, ja heidät sidottiin ja vietiin tuntemattomaan kohteeseen.”

Loput kyläläiset alkoivat miettiä, kuinka vapauttaa heidät. He kokoontuivat laatimaan suunnitelmaa, mutta heidän kokoontumiseensa mennessä aseistetut joukot olivat ympäröineet heidän kylänsä. Lähteidemme mukaan ääriryhmä vangitsi noin 50 kristittyä ja sitoi heidät.

Kaikki 70 vankia vietiin protestanttiseen kirkkoon Kasangassa, jossa heidät tapettiin viidakkoveitsillä tai vasaroilla.

”Emme tiedä, mitä tehdä tai kuinka rukoilla. Olemme saaneet joukkomurhista tarpeeksemme”, sanoo eräs vanhin läheisestä seurakunnasta. ”Tapahtukoon yksin Jumalan tahto.”


Rukoillaan, että Jumala lohduttaa heitä, jotka ovat menettäneet rakkaimpansa ja omaisuutensa.
Rukoillaan, että Jumala vahvistaa kristittyjä, jotka asuvat alueilla, joita islamilainen ääriryhmä ADF uhkaa.
Rukoillaan turvattoman tilanteen puolesta Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa, että Herran väliintulo lopettaa hyökkäykset ja rauhoittaa tilanteen.
Rukoillaan myös ADF:n puolesta, että Jumala herättää heissä katumusta ja vetää heidät Hänen yhteyteensä. Jos he paaduttavat sydämensä Jumalaa kohtaan, rukoillaan että Herra sekoittaa heidän suunnitelmansa.