Uutiset
07.06.2021

Ainakin 160 ihmistä tapettu jihadistien iskussa Burkina Fasossa

Perjantain 4. kesäkuuta ja lauantain vastaisena yönä tapahtuneissa kahdessa aseellisessa iskussa on tapettu peräti 160 ihmistä Solhanin kaupungissa Burkina Fason koillisosassa.

Open Doorsin paikallisten lähteiden mukaan epäiltyjen jihadistien ensimmäinen isku kohdistui Solhanin kaupungin siviiliväestöön, joita kohti asemiehet avasivat tulen lauantain vastaisena yönä. Lisäksi useita kaupungin asuinalueita ja torialue sytytettiin tuleen.

Toinen isku tapahtui samana yönä Tadaryatin kylässä 150 kilometriä Solhanista pohjoiseen.

Burkina Fason presidentti Rock Kaboré julisti maahan lauantaina kolmen vuorokauden kansallisen suruajan.

”Vaikka tuorein isku ei kohdistunut vain kristittyihin, jo useamman vuoden jatkuneet väkivaltaiset iskut ovat ajaneet tuhannet kristityt pakoon kodeistaan Burkina Fason koillisosasta. Maan koillisosassa kristityt eivät uskalla enää kokoontua yhteen julkisesti. Open Doorsin paikalliset yhteistyökumppanit ovat tukeneet iskujen kohteeksi joutuneita rukouksin, tarjoamalla sielunhoitoa ja traumaterapiaa sekä toimittamalla ruoka-apua iskuja muualle maahan paenneille kristityille”, kertoo Open Doors Suomen ulkosuhteista vastaava johtaja Miika Auvinen.

Aseellisten hyökkäysten kohteena usein kristityt

Burkina Faso nousi Open Doorsin uskonnollista vainoa kuvaavalla World Watch -listalla vuonna 2020 peräti sijalle 28 ja on edelleen vuonna 2021 listan sijalla 32. Moottoripyörillä ja avolava-autoilla liikkuvien ääri-islamististen aseellisten ryhmien hyökkäykset ovat kylväneet kuolemaa ja kauhua etenkin Burkina Fason koillisosan kyliin ja kaupunkeihin. Merkittävä osa iskuista on kohdistunut nimenomaan jumalanpalveluksiin ja kristittyjen kokoontumisiin.

Arkistokuva Burkina Fasosta vuodelta 2020.

”Pelkästään keväällä 2019 viiden kuukauden sisällä seitsemän Burkina Fason jihadistien tekemää aseellista iskua kohdistui seurakuntiin ja useita pastoreita eri kirkkokunnista murhattiin”, kertoo Auvinen.

Vuonna 2019 iskun kohteeksi joutuneen seurakunnan pastori Theodore Sawadogo kiitti Open Doorsia avusta kriisin keskellä.

”Olen kiitollinen kaikkivaltiaalle Jumalalle, joka lähetti teidät luoksemme nyt, kun maailma on ollut meille raaka. Tarvitsimme tämän vierailun tietääksemme, että emme ole yksin taistelussamme. Tässä toteutuvat täsmälleen Jeesuksen sanat: ’Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Nykyiset olosuhteemme ovat meille vankila, ja vierailunne rohkaisee meitä paljon”, Sawadogo totesi.

Open Doors jatkaa työtä Burkina Fason kristillisten yhteisöjen rinnalla.