Uutiset
27.12.2020

Intia: Kristitty kuoli hyökkäyksessä kirkkoon, mutta Open Doorsin mukaan hyökkäysten raportointi on vähentynyt Covid-19-pandemian aikana

Kristittyjen kohtaama väkivalta on ehkä jäänyt pimentoon covid-19-pandemian aikana, mutta se ei ole silti loppunut: Kristitty mies ja kolme muuta ihmistä loukkaantuivat lokakuussa kirkkoon tehdyssä hyökkäyksessä Intian luoteisosassa Punjabin osavaltiossa

Kun kristityt olivat lähtemässä Amritsarin helluntaiseurakunnan rukouskokouksesta 23.10. he joutuivat hyökkäyksen kohteeksi. Amritsarin seurakunta on 30 vuotta vanha ja sijaitsee lähellä Pakistanin rajaa. Hyökkääjiä oli seitsemän.  Kaksi heistä jäi käynnissä olevien autojen luo, ja viisi muuta hyökkäsivät kirkkoon ja alkoivat ampua, seurakunnan johtajat kertoivat UCAN:lle. Poliisi on pidättänyt kolme ihmistä iskuun liittyen, ja neljä muuta ovat edelleen tavoittamattomissa. 35-vuotiasta Prince Atwalia ammuttiin rintakehään sekä päähän, ja hän kuoli tapahtumapaikalle. Hänen serkkunsa Jaspal Masihin mukaan näyttää siltä, että Atwal oli iskun ensisijainen kohde.

Atwal oli kohdannut hyökkääjien jengin johtajan Randeep Gillin jo aiemmin, Masih kertoi UCAN:lle. ”Se tapahtui, kun Gill yritti keskeyttää erään toisen rukouskokouksen syyttäen kristittyjä uskonnollisesta käännyttämisestä”, hän sanoi. ”Kristityt eri puolilla osavaltiota ovat kauhuissaan ja vihaisia”. Kahdeksassa Intian osavaltiossa – mutta ei Punjabissa – pakottaminen uskonnon vaihtamiseen on kielletty lailla. Lain näennäinen tarkoitus on suojella vähemmistöuskontoja, mutta sitä käytetään usein tekosyynä, kun syytetään vähemmistöuskontoihin kuuluvia ihmisiä, kuten kristittyjä.

Open Doors selvitti ensikäden tietoja tilanteista, joissa kristityt ovat kokeneet painostusta uskonsa vuoksi. Kävi ilmi, että neljä ihmistä on murhattu uskonsa vuoksi tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Vuoden 2019 aikana murhattuja oli yhteensä kahdeksan. Monet tapaukset jäävät raportoimatta, erityisesti Covid-19-pandemian aikana, sanoo Open Doorsin Etelä-Aasian alueen tiedottaja. ”Yhteiskunnan sulkemisen vuoksi tapauksia raportoidaan vähemmän ja koska raportin mukaan harvemmat kirkot ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi tai tulleet suljetuiksi, hyökkäysten vaikutuspiirissä olevien kristittyjen määräkin on raportissa pieni”, tiedottaja kertoi. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla on raportoitu 349 tapausta, jotka vaikuttivat 5559 ihmiseen.

Open Doors -järjestö on huomannut, että syrjintä hätäavun jakamisessa on dramaattisesti lisääntynyt. ”10 000 Covid-19-hätäapua saaneesta kristitystä 80 % kertoi, että hallitus tai paikalliset kyläläiset ovat lähettäneet kristittyjä pois ruuanjakelupisteistä jopa silloinkin, kun heillä on ollut apuun oikeuttava annoskortti”, tiedottaja kertoi. Noin 15 % Open Doorsin kyselyyn vastanneista kertoi, että he olivat saaneet ruoka-apua, mutta kertoivat muista syrjinnän muodoista.  Heiltä oli muun muassa uskonsa tähden evätty mahdollisuus työntekoon.

Vaikka Open Doorsilla ei ole tietoa muiden vähemmistöryhmien syrjinnästä Covid-19-pandemian aikana, sen tutkimukset ovat osoittaneet, että kristityt ja muslimit ovat eniten vainottuja vähemmistöjä Intiassa. Sen väestöstä ylivoimainen enemmistö on hinduja.

Intia

WWL 2020 sijalla 10
Vainon pääsyyt: uskonnollinen nationalismi, klaanien ja heimojen välinen vihamielisyys sekä hallinnon vainoharhaisuus
Väkiluku: 1,36 miljardia
Uskonnot: kristittyjä 4,8 %, hinduja 72,5 %, muslimeja 14,4 %, heimouskontoja 3,8%