Intiassa kristittyjen rohkeus kasvaa vainojen lisääntyessä

Uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuvan vainon nopea kasvu Intiassa on hätkähdyttänyt ihmisiä kaikkialla maailmassa. Open Doorsin vuonna 2018 käynnistämä Intia-kampanja puolustaa Intian kristittyjen asemaa. Kampanjan myötä globaali rukoustuki ja taloudellinen apu on kasvanut. Tavoitteenamme oli kaksinkertaistaa tukemme Intian kristityille kahdessa vuodessa. Sinun ja tuhansien kaltaistesi, tukijoiden avulla tavoite on onnistuttu saavuttamaan jo reilussa vuodessa. Tukea kuitenkin tarvitaan … Jatka artikkelin Intiassa kristittyjen rohkeus kasvaa vainojen lisääntyessä lukemista