Uutiset
16.01.2020

Burkina Fason pastorit pyytävät apua kasvavan jihadismin keskeltä

Burkina Faso on tunnettu maana, jossa eri uskonnot toimivat rinnakkain. Viime aikoina jihadistien hyökkäykset ovat kuitenkin hajottaneet yhteisöä ja johtaneet uskonnollisten johtajien kuolemiin.

Burkina Fason pastorit vetoavat kristittyihin ympäri maailman. He pyytävät tukea fyysisiin ja henkisiin seurauksiin, joita jihadistien tekemä kasvava väkivalta aiheuttaa maassa.  Pastori Henri Ye, Burkina Fason Evankelisten seurakuntien ja missioiden federaation (FEME) johtaja, sanoo kirkkoihin kohdistuneiden jihadisti-hyökkäysten olevan hyökkäys maata ohjaavia arvoja kohtaan. Nämä arvot ovat suvaitsevaisuus, anteeksiantamus ja rakkaus. Myös laissa määritetty vapaus harjoittaa uskontoa on uhattuna. Aiemmin hallinnassa olleet jännitteet paimentolais- ja maatalousväestön välillä ovat kasvaneet. Pyrkiessään hallitsemaan tilannetta hallitus on ottanut käyttöön brutaalit turvallisuustoimet. Näistä toimista valitettavasti koituu lisäkärsimyksiä siviileille.

Burkina Fason ja Nigerin katolisten piispojen konferenssin johtaja, piispa Laurent Birfuoré Dabiré kertoo terrorismin lisääntyneen ja ottaneen uskonnollisen muodon, vaikka puolustus- ja turvallisuuselin sitoutui asian hoitamiseen. ”Jos maailma jatkaa tekemättä mitään, lopputuloksena on kristityn edustuksen poispyyhkiminen.” Hyökkäyksissä on jo ilmennyt kohdistettuja kidnappauksia ja tappoja.

Vaikka kristityt eivät olekaan ainoita väkivallan uhreja, ei ole epäilystä siitä, etteivätkö he olisi erityisesti valittuja kohteita. Vuonna 2019 tammikuun ja elokuun välillä tapettiin ainakin 27 kristittyä kahdeksassa kohdistetussa hyökkäyksessä. Kidnapattujen pastoreiden ja heidän perheidensä lukua ei tiedetä.

”Jos maailma jatkaa tekemättä mitään, lopputuloksena on kristityn edustuksen poispyyhkiminen.”

Maan pohjoisosa kriisin keskiössä

Open Doorsin uskonnon- ja vakaumuksenvapauden vanhempi analyytikko Illia Djadi selittää, että Burkina Fason väkivaltaisuuksia lietsoo monet tekijät, kuten poliittiset, taloudelliset, heimolliset ja uskonnolliset tekijät. Sahelin alueella oleilevat islamistiset terroristiryhmät ovat löytäneet pääsyn Burkina Fasoon Malin kautta ja tuoneet mukanaan epävakaisuutta. Myös Blaise Compaorén 27-vuotisen vallan päättyminen vaikuttaa ääriryhmien aktiivisuuteen. Valtatyhjiö on täytetty etnisillä, sosiaalisilla ja taloudellisilla jaotteluilla.

Burkina Faso on siis joutunut ennenkuulumattoman humanitaarisen kriisin keskelle, ja ihmiset elävät jatkuvassa pelossa. Maan pohjoisosa on joutunut militanttien islamistien käsiin ja toimii islamistisen valtion tavoin, ideologian perusteella syntisiksi todettuja kohtaa ankara rangaistus. Pohjoisen kristittyjä on karkotettu kylistään. Pastoreita ja seurakuntalaisia on ajettu etelämmäksi, lähelle maan keskiosassa sijaitsevaa pääkaupunki Ouagadougouta. He asuvat maan sisäisten pakolaisten leireissä tai sukulaisten luona. Kirkkoja on suljettu hyökkäysten välttämiseksi. Djadi kertoo kristittyjen olevan traumatisoituneita sekä yksilöllisesti että yhteisönä.

Ideologian perusteella syntisiksi todettuja kohtaa ankara rangaistus.

Open Doors mukana auttamassa

Open Doors on vieraillut Burkina Fason kristittyjen keskuudessa rukoilemassa ja rohkaisemassa. Saimme myös toimitettua hätäapua 565 kaikkein suojattomimmalle kristitylle. Olemme myös antaneet konkreettista ja emotionaalista tukea jihadisti-väkivallan kohteeksi joutuneissa yhteisöissä. Pastori Ye pyysi Kristuksen seurakunnalta apua sanoen: ”Mitä näille tuhansille kotinsa ja kylänsä jättäneille pakolaisperheille tapahtuu? He eivät saaneet mukaansa mitään eivätkä voi hankkia itselleen ruokaa. Jos mitään ei tehdä, joudumme todistamaan ennennäkemättömän humanitaarisen kriisin Sahelissa ja maan pohjoisissa keskiosissa.”

Yhdymme paikallisten seurakuntien avunhuutoon ja pyydämme maailmanlaajuista Kristuksen seurakuntaa auttamaan kristittyjä väkivallan aiheuttamissa fyysisissä ja henkisissä traumoissa. Pyydämme myös kansainvälistä yhteisöä tekemään kaiken voitavan, jotta rauha ja tasapaino saataisiin palautettua Burkina Fasoon.

”Mitä näille tuhansille kotinsa ja kylänsä jättäneille pakolaisperheille tapahtuu? He eivät saaneet mukaansa mitään eivätkä voi hankkia itselleen ruokaa.”