Iran on yksi niistä yhteiskunnista, joissa muslimitaustaisten kristittyjen määrä kasvaa nopeimmin. Islamilainen hallitus yrittää kitkeä kristityt rajuin ottein – Huonolla menestyksellä.

”Sunnuntaisin 200 ihmistä osallistuu tilaisuuksiimme”, Wahid kertoo kirkostaan, jonka pastorina hän toimii Turkissa. Kirkkosali on tilava ja lava on täynnä soittimia. Hänen edellinen seurakuntansa, yksi Iranin maanalaisista kirkoista, oli olohuoneen kokoinen ja ”ylistysbändi” oli kasettisoitin.

Pastori ei jättänyt maataan omasta tahdostaan. Hänen elämänsä oli mallillaan pesulayrityksen omistajana. Hän joutui kuitenkin kokemaan yhä enemmän painostusta uskonsa vuoksi ja lopulta hänen täytyi paeta maasta. Nyt mies elää tuhansien muiden pakolaisten kanssa Turkissa.

Wahid on naimisissa ja 2,5-vuotiaan pojan isä. Wahidin lapsuuteen kuului hänen vanhempiensa avioero. Jo sen jälkeen hän tunsi itsensä surulliseksi, mutta todellinen masennus valtasi pojan hänen äitinsä kuoltua. Hän joutui yhtäkkiä teini-ikäisenä asumaan isänsä kanssa, joka ei juurikaan osoittanut hänelle rakkautta.

Wahid oli kasvatettu muslimiksi, mutta hän alkoi halveksia allahia ja vihata omaa elämäänsä. Sitten Wahidin ystävä kääntyi kristityksi. ”Hän kertoi minulle Jeesuksesta. On vaikea selittää, mitä minulle tapahtui. Jotakin muuttui sydämessäni. Tunsin lämmön syvällä sisimmässäni”, Wahid kuvailee.

Myös Wahid löysi Kristuksen ja ilon. ”Olin ajatellut, että elämänolosuhteitteni täytyy muuttua, jotta voin päästä eroon masennuksestani. Mutta kun löysin Jeesuksen, tajusin, että tarvitsin Häntä muuttamaan minua sisältä käsin, jotta voin tuntea rauhan.”

Toiset uskovat hyväksyivät Wahidin ja rakastivat häntä ilman ehtoja, mutta seurakunnan ulkopuolinen maailma oli kova tuoretta uskovaa kohtaan. ”Isäni hylkäsi minut enkä saanut myöskään työpaikkaa, koska kieltäydyin allekirjoittamasta lomaketta, jossa ilmoittaisin olevani muslimi.”

Vaino paheni, kun Wahid alkoi osallistua maanalaisen kirkon kokouksiin ja yleni myöhemmin sen johtajaksi. ”Kerran mennessäni kirkkoon sain uhkauspuhelun hallitukselta. Sen jälkeen pelkäsin aina, että minua seurataan tai puhelintani kuunnellaan.”

Seurakunta päätti hajaantua kokonaisen vuoden ajaksi 2-3 henkilön pienryhmiin välttääkseen hallituksen huomiota. Siitä ei ollut apua. Yhtenä päivänä, kun 25 seurakuntalaista oli koolla, turvallisuusjoukot tunkeutuivat taloon huutaen ja kiroillen. He kuvasivat koko ajan. ”En unohda sitä iltaa koskaan. Lapset itkivät pelosta. Sitä oli vaikea katsoa.”

Wahid päätyi vankilaan monen muun seurakuntalaisen kanssa. Ensin he olivat eristysselleissä, myöhemmin liian täysillä osastoilla. He nukkuivat öisin niin kuin kirjat hyllyissä ja taistelivat päivisin vähäisistä saniteettitiloista. Wahid kärsi vakavista keuhko-ongelmista vankilan huonojen olojen vuoksi. ”Näin usein unta siitä, että pääsin pois vankilasta. Mutta herätessäni tajusin olevani edelleen vankilassa.”

Vaikka Iranin uskovien olosuhteet olivat muuttuneet dramaattisesti, Jumala oli edelleen heidän kanssaan. ”Rukoilimme toistemme puolesta. Evankelioimme paljon, vaikkemme olisi saaneet.” Monet tulivat uskoon Wahidin ja hänen seurakuntalaistensa kautta. Vaikka vankeus ja sitä seurannut painostus pakottivat miehen lähtemään Iranista, kirkko jatkoi kasvuaan.

Wahid ei halunnut luopua Jeesuksesta kohdatessaan vainoa. ”Tarvitsen Jeesusta. Ilman Jeesusta minulla ei ollut elämää eikä toivoa. En pysty elämään hetkeäkään ilman häntä. Kukaan meistä ei pysty.”

 

Lähde: Open Doors

 

Pysy ajan tasalla

Tilaa tästä sähköpostiisi ajankohtaista tietoa Open Doorsin toiminnasta ja vainottujen kristittyjen tilanteesta maailmassa. Saat sähköpostiisi myös ajankohtaisia rukousaiheita noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Kiitos tilauksesta!