Nuoret sisarukset joutuivat pahoinpidellyiksi uskonsa tähden. Pelko oli lannistaa heidät, mutta kristittyjen tuki lähellä ja kaukana, sekä usko Jumalaan nostivat heidät takaisin jaloilleen – entistä rohkeampina.

Anna anteeksi – he eivät tiedä, mitä he tekevät

Mikä on ollut Jeesuksen seuraamisen hinta? Nuori Meena listaa asioita: ”Menetimme kotimme, riisisatomme, 45 vuohtamme, vaatteemme, mattomme ja meidät ajettiin pois kylästämme. Menetimme ystävämme ja perheemme. Kun halusimme rakentaa uuden talon, tiilet ja puumateriaali varastettiin.”

Jokainen päivä Herran kanssa

Sisaret Meena ja Sunita kokevat yhä päivittäin vainoa, mutta he näyttävät paljon onnellisemmilta kuin kaksi vuotta sitten, kun viimeksi tapasimme heidät. Heidän pienyrityksensä menestyy, ja he kiittävät Jumalaa siitä, että Hän on vastannut ympäri maailmaa heidän puolestaan esitettyihin rukouksiin.

 

Alussa oli Sana – sitten alkoivat vainot

Sisaret kertovat, että he olivat löytäneet uskon kristillisen radiokanavan kautta. Pari ensimmäistä vuotta he pystyivät salaamaan uskonsa. ”Kuuntelimme radiota, se oli meidän jumalanpalveluksemme”, kertoo Meena.

”Pelkäsimme vihamielistä yhteisöä, mutta vuonna 2006 kävimme kasteella ja aloimme käydä jumalanpalveluksissa kirkossa. Uskoni oli kasvanut vahvemmaksi ja ajattelin: Jos kuolen, koen ylösnousemuksen.”

Kyläläiset vastustavat

Noin vuosi myöhemmin kyläläiset huomasivat sisaruksissa jotakin merkillistä. He saivat selville, että nämä olivat kristittyjä, ja alkoivat painostaa heitä. Eräänä päivänä hindut tukkivat polun ja ryöstivät heidän ämpärinsä, joissa oli marjoja. ”Kristityt eivät saa kerätä marjoja”, he sanoivat. ”Ette saa hakea vettä kaivosta, ettekä käyttää tätä tietä kylään.”

Meena ja Sunita ja kaksi muuta kristittyä naista pakenivat vuorille. Melkein kahdeksan tunnin ajan he kuulivat hindujen huutavan: ”Missä he ovat? Polttakaa heidät! Polttakaa heidät!”
He menivät toiseen kylään ja majoittuivat paikallisten uskovien luo. Seuraavana päivänä he menivät poliisiasemalle. Poliisi otti yhteyttä kyläläisiin ja sopi heidän kanssaan, että muutaman päivän päästä naiset voisivat palata kyläänsä ”rauhan tapaamiseen”.

 

“Rauhan tapaaminen” osoittautui vihan näytökseksi

”Kun se päivä tuli, menimme ensin kotiimme”, kertoo Meena. ”Eräs nainen tuli sisään ja alkoi pelotella meitä.” Meena pystyy vieläkin kuulemaan hänen äänensä: ”Miksi teistä tuli kristittyjä?” Muitakin ihmisiä tuli taloon, ja Meena ja Sunita raahattiin ulos. Jotkut miehistä löivät heitä bambukepeillä. ”He rikkoivat viisi tai kuusi bambukeppiä selkääni.

Sisareni yritti suojella minua, mutta hän ei voinut huutaa muuta kuin Jumalan puoleen: ”Kiitos Herra! Anna anteeksi heille, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.”

Joku hinduista sanoi: ”Me tiedämme Jeesuksesta. Hän kuoli ristillä ja niin tulette tekin kuolemaan.”

Meena kertoo: ”Minä vain rukoilin, että Jumalan tahto tapahtuisi kaikesta huolimatta. Tietenkin lyönnit olivat kivuliaita, mutta sisälläni tunsin suunnatonta iloa. Olin arvollinen kärsimään Jeesuksen tähden.” Kysyimme, kuinka hänen uskostaan oli tullut niin vahva. Hän ei epäröinyt sanoa: ”Jumala antaa meille voimaa.”

 

 

Tee minusta todistajasi

Sunita kuunteli tarkasti, kun hänen sisarensa kertasi tapahtumia. Hän halusi jakaa myös tarinansa. Sunita sulki silmänsä ja rukoili hiljaa ennen kuin puhui. Hänen oikea kätensä tarttui vasempaan käteen hänen selittäessään, kuinka bambukepit mursivat hänen ranteensa. Sitten hän tarttui molemmin käsin olkapäistään selittäessään, kuinka hänet raahattiin kylästä ja jätettiin kuolemaan.

”Sisareni ja minä yritimme suojella toisiamme, mutta emme pystyneet. He pahoinpitelivät meitä ja kutsuivat meitä rivoilla nimillä. Luulin, että kuolisin. Kestin lyönnit hiljaa ja rukoilin, kunnes menetin tajuntani. He raahasivat minut kylän rajalle. Kun heräsin, ranteeseeni sattui todella paljon. Näin rikki menneen luun, joka paistoi ulos kädestäni. Nousin ylös ja jätin kylän. Kuulin muiden seuraavan ja päätin piiloutua vuohien suojaan.”

”Hyökkääjät kulkivat ohitseni. Rukoilin, että sisareni olisi elossa. Rukoilin myös, että Jumalan tahto tapahtuisi. Sanoin Hänelle: Voin kuolla tai olla todistajasi. Tee minusta aseesi, Jumala. Tee minusta todistajasi.”

 

 

Lopulta miehet lähtivät. Jonkin ajan kuluttua haavoittuneet sisarukset kohtasivat toisensa erään kristityn kotona. Tuo kristitty oli kuitenkin liian peloissaan auttaakseen meitä ”Menkää seuraavaan kylään.” Sisarukset lähtivät taas. Toinen kristitty perhe antoi heille turvapaikan ja vei heidät sairaalaan.

Edelleen, kahden vuoden kuluttua, Sunitalle on vaikea puhua asioista kyyneltymättä, erityisesti, kun hän puhuu vanhemmasta sisarestaan: ”Hän seisoi minun ja hyökkääjien välissä. Hän oli kuin Jeesus ja otti ne lyönnit vastaan, jotka olivat tarkoitettu minulle.”

Open Doorsin tuella pienyrittäjiksi

Open Doorsin tuella paikalliset seurakunnat pystyvät tarjoamaan ruokaa ja toimeentulon sisaruksille ja toisille kristityille, joiden on paettava kotiseudultaan.

Vastoinkäymisistä huolimatta sisarukset pysyivät uskollisina Jumalalle. Sunitan sanoin: ”Me elämme Kristukselle. Tunnen nimeltä vainoajamme, jotka löivät meitä. He ovat aina mielessäni ja rukoilen heidän puolestaan.”

 

 

Ihmeellinen asenteenmuutos kotikylässä

Meena kertoo:

 

“Toiset uskovat todella rohkaisivat meitä uskossa. Suuria asioita tapahtui kylässämme. Yksi serkuistamme, joka hyökkäsi päällemme, on muuttunut. Hän ei ole kristitty, mutta hän sanoo toisille, että häpeää syvästi, että löi meitä. Toinen veljemme otti meihin yhteyttä ja puhui meille ystävällisesti.

 

Muut kyläläiset väittävät nyt, että poliisi kannusti heitä hyökkäämään kimppuumme, mutta he kertoivat nyt meille, että ovat hyvin pahoillaan siitä, mitä tekivät meille. Olemme tästä iloisia. Jumala on kuullut rukouksemme ja palkinnut uskollisuutemme. Eikä vain meidän rukouksiamme, mutta myös kaikkien lukemattomien ihmisten rukoukset Intiassa ja Intian ulkopuolella. Olemme huomanneet rukouksen merkityksen.”

Vaikka Menna ja Sunita asuvat nyt toisessa kylässä, eikä heitä pahoinpidellä, he silti kokevat vainoa päivittäin. Huutelu ja muunlainen syrjintä on yleistä. ”Kun ihmiset nimittelevät meitä, se tietenkin surettaa”, Meena kertoo, ”mutta muistan aina Jumalan lupaukset ja Hänen rakkautensa minua kohtaan. En ole peloissani. Jos pelkäisin, olisimme jättäneet Kristuksen jo vuosia sitten.”

Meena jatkaa: ”Olemme kiitollisia rukouksista ja tuesta. Kiitos teidän, olemme pystyneet avaamaan kaupan. Se on kooltaan vain 1 x 2 metriä, mutta saamme siitä toimeentulon siskoni lisäksi kahdelle muulle kristitylle naiselle: Toinen heistä työskentelee sairaanhoitajana toisella alueella, mutta asuu kanssamme. Toinen opiskelee, kiitos meidän varojemme.”

 

 

Terveisiä kristityille siskoille ja veljille

Meena ja Sunita osallistuvat vainoihin valmistaviin seminaareihin. Seminaareissa opetetaan kristityille raamatullisia perusteita Jumalasta, Jeesuksesta ja vainoista. Heille opetetaan myös heidän laillisista oikeuksistaan. Yksi tärkeä osa seminaareja on vainottujen kristittyjen todistukset. Meena ja Sunita ovat jakaneet tarinansa toisten osallistujien kanssa.

Viesti tukijoille

Kysyttäessä mitä sisarukset haluavat sanoa tukijoilleen Meena toteaa:


”Jos voisin nähdä Open Doorsin tukijat
henkilökohtaisesti, sanoisin heille: Kiitos niin, niin paljon. Rukoilkaa puolestamme säännöllisesti, jotta voisimme johdattaa mahdollisimman monia Kristuksen luokse.

 

Ennen meitä kohdannutta vainoa en ymmärtänyt, että Jumala voi olla niin lähellä. Mutta Hän on osoittanut, että Hän on uskollinen armossaan ja hyvyydessään. Hän pitää meistä aina huolta. Haluan ystäviemme ulkomailla tietävän, että tukenne rohkaisee meitä.

 

Tunnemme Jumalan Sanan ja seisomme sen varassa. Rohkaisen sisariamme ja veljiämme pysymään rohkeasti Hänen Sanansa perustalla olosuhteista huolimatta.”

 

 

 

Pysy ajan tasalla

Tilaa tästä sähköpostiisi ajankohtaista tietoa Open Doorsin toiminnasta ja vainottujen kristittyjen tilanteesta maailmassa. Saat sähköpostiisi myös ajankohtaisia rukousaiheita noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Kiitos tilauksesta!