MILLAISTA ON TODELLINEN RAKKAUS?

PARANTUMISTA JA ILOA ETIOPIASSA

“Kuusi vuotta sen jälkeen, kun aviomieheni kuoli sydänkohtaukseen, Jumala vastasi rukoukseeni saada viettää aikaa vainotun kirkon naisten kanssa”,

Näin meille kertoi Chantal, Open Doorsin vapaaehtoistyöntekijä. Hän vietti hiljattain pari viikkoa etiopialaisten sisartensa luona. Sisaret olivat saaneet erilaisia traumoja uskonsa takia. He olivat kokeneet menetyksiä, uhkauksia ja väkivaltaa. Kun Open Doorsin vapaaehtoiset tapasivat sisaret ensimmäistä kertaa, he hämmästyivät näiden syvästä surusta.

Ryhmä kokoontui aamuisin lukemaan Raamatun naisista. Iltapäivisin he tekivät terapiatöitä kuten täkkejä ja taideteoksia keramiikasta. Kyseistä taidemuotoa kutsutaan nimellä kintsugi. Siinä särkyneen saven paloista tehdään kaunista taidetta yhdistämällä niitä kullanvärisellä liimalla. Pikku hiljaa etiopialaisten sisarten olemus muuttui, ja heidän uskonsa vahvistui.Chantal kertoo:

“Näissä naisissa sain todistaa lujaa luottamusta Jumalaan. Sain muistutuksen siitä, miten paljon voimme saada aikaan vainottujen kristittyjen elämässä rukoilemalla ja viettämällä aikaa heidän kanssaan. Heidän toivonsa ja ilonsa Herrassa palasivat, ja kertoessaan tarinoitaan he tunsivat olevansa osa Kristuksen ruumista. Heitä ei ollut unohdettu eikä jätetty yksin. He sanoivat, että läsnäolomme heidän elämässään kertoi todellisesta välittämisestä.”

Mudan keskellä hehkuva kukka

Kun Muna-niminen nainen saapui kristilliseen keskukseen, hän näytti äärimmäisen väsyneeltä ja joutui välillä nojaamaan tuntemattomiin ihmisiin. Seuraavien päivien kuluessa saimme tietää, että hän oli menettänyt aviomiehensä Kumelan vuonna 2015. He olivat menneet naimisiin Munan ollessa vasta 16-vuotias. Paikalliset suuttuivat Kumelan saarnoihin ja tappoivat hänet, mistä seurasi Munalle ja hänen viidelle lapselleen suuri suru. Muna oli jo kärsinyt yli kaksitoista vuotta tuberkuloosista. Kumela oli koko ajan onnistunut sekä huolehtimaan perheestään että jatkamaan hengellistä työtä.

Nyt Munan täytyy keksiä, miten hän voi yksin elättää perheensä. Kaikkein eniten hänen sydäntään kuitenkin painaa viha, jota yksi hänen pojistaan tuntee isänsä tappajia kohtaan. Yhdessä sairauden kanssa nämä huolet väsyttävät häntä, mutta Open Doorsin konferenssin jälkeen hänkin näytti iloisemmalta. Hän näytti kirjomaansa osaa täkistä ja selitti:

”Haluan olla kuin tämä kukka, joka hehkuu mudan keskellä. Haluan vahvistua siinä ilossa, että Luojani huolehtii minusta. Haluan ruokkia muitakin sillä, mitä Jumalalta saan, kuten kukat ruokkivat perhosia. Vaikka aviomieheni kuoli, toivon Jumalalta hyvää. En ole yksin. Jeesus auttaa minua koko ajan. Hän on kaikkeni.”

Jumala korjaa ylösalaisin kääntyneen elämän

Aloni puolestaan menetti evankelistamiehensä Retan, kun kyläläiset suuttuivat tämän saarnaamiseen ja hyökkäsivät perheen kotiin illallisen aikana vuonna 2015. Perheen kaikki neljä alle 10-vuotiasta lasta olivat tilanteessa läsnä. Kyläläiset huusivat Retaa ulos talosta. Kun hän totteli, he tappoivat hänet Alonin silmien edessä. Alonin huutaessa apua he kävivät hänen kimppuunsa.

Ohjelman alussa Aloni pysytteli lähinnä itsekseen, mutta taideaskareiden aikana hän alkoi hitaasti ottaa kontaktia toisiin. Kaikkien hämmästykseksi hän avautui täysin kertoessaan omasta osuudestaan täkkiin:

”Olen onnellinen, kun saan olla täällä ja kun olen saanut viettää aikaa toisten naisten kanssa, jotka käyvät koetusten läpi. Nämä kukat täkissä kertovat siitä, että toivoni on Jumalassa. Elämäni kääntyi ylösalaisin, mutta Jumala korjaa minua. Hän antaa minulle ja lapsilleni paremman elämän. Nämä päivät olivat erityisiä ja virkistivät minua. Kiitos, että kerroitte minulle Jumalan rakkaudesta.”

Unohtumatonta rohkaisua

Fatuma ja hänen miehensä kohtasivat vainoa heti suhteensa alusta alkaen. Fatuman ei-kristityt vanhemmat uhkailivat heitä jatkuvasti ja yrittivät jopa myrkyttää Fatuman miehen, joka edelleen kärsii tapahtuneesta. Eräs setä vannoi: ”Tapan sinut ja poikasi, koska olet aiheuttanut häpeää perheellesi!”

Nyt Fatuma ja hänen miehensä palvelevat Jumalaa muslimivoittoisella alueella, jossa heille ollaan hyvin vihamielisiä. Fatuma ei voi antaa poikansa leikkiä ulkona. Työpaikalla häntä syrjitään, ja hänen aviomiestään uhkaillaan edelleen.

Kintsugi-taidetta tehtyään Fatuma huudahti iloissaan:

”Jeesus voi korjata kaiken! Kun tein uutta lautasen rikkinäisistä paloista, ymmärsin Jumalan koonneen kaikki särkyneet siruni yhteen ja parantaneen minut! Kiitos, kun tulitte ja teitte näistä erityisistä päivistä mahdollisia. En koskaan unohda mitä opin. Tiedän, etten ole yksin, vaan että sekä Jumala että sisareni eri puolilta maailmaa rakastavat minua. Tämä oli todellakin unohtamatonta rohkaisua.”

Chantal kertoo, kuinka kuva särkyneiden saviastioiden korjaamisesta muuttui jopa suunniteltua voimakkaammaksi kokemukseksi: ”Eräs etiopialaisista siskoistamme kertoi eräänä päivänä yrittäneensä särkeä kupin uudestaan ollessaan yksin yöllä. Hän ei kuitenkaan onnistunut. Tämä kokemus oli hänelle tärkeä hengellinen läksy. Hän ymmärsi, että kun särkyneisyytensä antaa Jeesukselle ja ottaa vastaan Hänen parantavan työnsä, on vahvempi kuin koskaan aikaisemmin.”

Jeesuksen valo sydämissämme ei koskaan kuole

Jemilan mennessä naimisiin myös hänen aviomiehensä väitti olevansa kristitty. Hiljattain mies kuitenkin kääntyi islamiin. Kun vaimo kieltäytyi seuraamasta esimerkkiä, mies alkoi hakata häntä. Vaimon oli lopulta paettava neljän lapsensa kanssa miehen luota. Jopa Open Doorsin työntekijöiden vieraillessa Etiopiassa mies etsi vaimoaan tappaakseen tämän. Vaikka vaimo joutui syvään sisäiseen ahdistukseen, Herra lohdutti häntä. ”Opin Mirjamilta rakastamaan Jumalaa enemmän kuin lapsiani. Voin vain rukoilla heidän puolestaan ja uskoa, että jonakin päivänä hekin ovat Jeesuksen omia.”

Jemila selitti täkkiin kirjailemaansa mudassa leiskuvaa kukkaa:

”Ihmiset hylkäsivät minut, mutta Jumala nosti minut ylös, antoi minulle paikan sydämessään ja teki minusta kauniin. Jeesuksen valo sydämissämme ei koskaan kuole. Vaikka ihmiset vainoaisivat minua, valo ei koskaan sammu. Se loistaa aina vain voimakkaammin. Tiedän, että Jumala järjesti minut tähän paikkaan, jossa sain lukea Raamattua tuntematta pelkoa ja viettää aikaa eri puolilta maailmaa tulleiden ihmisten kanssa.”

Kallisarvoinen Herran silmissä

Jalene kasvoi perheessä, jossa palvottiin henkiä. Hän tuli uskoon pitkän sairastelun jälkeen, ja hänen vanhempansa ajoivat hänet ulos perheen kodista. Uhkauksista huolimatta hän jatkoi kirkossa käymistä. Eräänä päivänä vuonna 2015 hänen ollessaan matkalla kotiin kaksi miestä hyökkäsi väijyksistä hänen kimppuunsa, hakkasi hänet, raiskasi hänet monta kertaa ja jätti hänet arvellessaan hänen kuolleen. Kolmen päivän päästä joku löysi hänet ja vei hänet sairaalaan, jossa hän joutui olemaan kauan. Vaikka hyökkääjät joutuivat lopulta yhdeksäksi vuodeksi vankilaan, Jalenen perhe pahensi tilannetta entisestään. Heidän mielestään Jalenen tyhmä päätös seurata Jeesusta oli tuottanut perheelle häpeää.Jalene kertoi kauhean kertomuksensa näyttämättä juuri mitään tunteita. Kuitenkin raamattuopetuksen aikana hän paljasti enemmän:

”Samastun Hagariin. Minutkin ajettiin pois, enkä tiennyt minne mennä. Minulla ei ollut muuta kuin Jumalan lupaukset. Konferenssi oli rentouttava. Tulen aina muistamaan täkin ja tekemämme savityöt. Olen jälleen ymmärtänyt, kuinka kallisarvoinen olen Herran silmissä.”

Tule mukaan sisaruspiiriin

Viimeisinä hetkinämme yhdessä jokainen etiopialaisista siskoistamme kertoi omasta kärsimyksestään seistessään ringissä tekemänsä täkkitaideteoksen edessä. Jokainen sai kallisarvoista aikaa, ja heitä kuunnelleet sydämet kuiskasivat: ”Tarinallasi on merkitystä minulle ja Taivaalliselle Isällemme.”

Sinäkin voit olla osa tätä parantavaa piiriä. Jaa heidän kertomuksensa ystäviesi kanssa ja rukoile jokaisen sisaresi puolesta nimeltä. Jumala antaa sinulle oikeat sanat rukoukseen heidän ja muidenkin sisartesi puolesta. Kokoa ystäväsi yhteen keksiäksenne, miten voisitte koota rahaa traumatyöhön Afrikassa. Lisätietoja saa Open Doorsilta.

(Naisista ei ole kerrottu heidän omilla nimillään. Osa naisten kasvoista on piilotettu turvallisuussyistä.)

Lähde

”RISTI MERKITSEE VOITTOA” Irakilaiset kristityt juhlivat pyhän ristin päivää

Risti: laulat siitä kirkossa, voit pitää sitä koruna kaulallasi tai jakaa sitä koskevia sitaatteja sosiaalisessa mediassa. Mitä risti merkitsee sinulle?Irakissa tätä kysymystä pohditaan joka vuosi ”ristin päiväksi” kutsutussa juhlassa. Jo vuosisatojen ajan kristityt...

DANIELAN JOULU – Tarina Kolumbiasta

Caucasia on keskikokoinen kolumbialainen kaupunki, jonka asukasluku on vähän yli 100 000. Siellä elämä tuntuu olevan hitaampaa, rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa. Siellä on tomuisia hiekkateitä, asfaltoituja katuja, ja jotkut talot on rakennettu korkealle tulvien...

Pahoinpitelyä, uhkailua ja karkotuksia: Elämää kristittynä kommunistisessa Vietnamissa.

VIETNAMIN KRISTITYT KOKEVAT HIRVEÄÄ VAINOA.Open Doorsin vuotuisessa 50 maata sisältävässä kristittyjä kohtaan kohdistuvaa syrjintää ja vainoa mittaavassa World Watch-listassa Vietnam on sijalla 21.Kun maa muuttui kommunistiseksi vuonna 1975, seurakuntaelämä on ollut...

Khalid: Perheensä hylkäämästä pojasta menestykekkääsi liikemieheksi

Itä-Afrikassa monet kristityt joutuvat maksamaan uskostaan kovan hinnan: heistä tulee yhteiskunnan väliinputoajia. Tottumaton katse ei heti näe tätä hintaa; se on piilevä. Open Doorsin taloudellista apua tuovat ohjelmat varustavat muusta yhteiskunnasta syrjään...

KIRTI

Sanotaan, että Intiassa on miljoonia jumalia, vaikka tarkkaa lukumäärää ei tiedetäkään. Näiden jumalien palvojat matkustavat usein vanhoihin temppeleihin antamaan uhrilahjoja ja merkitsemään otsansa talikalla – tuhkan, saven ja kurkuman tai santelipuun sekoituksella....

Keski-Aasia ja lapset

Kuvittele olevasi kristitty lapsi maassa missä uskovat kohtaavat vainoa. Ehkä toiset lapset luokallasi kiusaavat siitä, että olet ”petturi” – tai ehkä vanhempasi ovat kieltäneet sinua kertomasta uskostasi ja joudut salaamaan sen. Vanhempasi ja heidän ystävänsä...

TERVETULOA KESKI-AASIAN SALAISEEN KIRKKOON

Jos käväisisit lauantai-iltana Muratin ja Miran (nimet muutettu turvallisuussyistä) kotona Keski-Aasiassa, et huomaisi mitään epätavallista. Heillä on isot päivälliskutsut. Herkullisia ruokalajeja on pitkän pöydän joka sentillä ja pöydän ympärillä istuvat ihmiset...

YHDESSÄ KESTÄMME: LEIRIT VAHVISTAVAT NUORIA USKOVIA MALESIAN AINOALLA KRISTILLISENEMMISTÖISELLÄ ALUEELLA

Muistan ensimmäisen kerran kun osallistuin kristilliselle nuortenleirille. Olin 14-vuotias ja todella innoissani saadessani olla ikäisteni kristittyjen nuorten ympäröimä. Kotikirkossani oli vain kourallinen muita teinejä, ja jos kerroin koulussa avoimesti uskostani,...

BURKINA FASON KIRKKOHYÖKKÄYKSISSÄ KUOLLUT JO 23 IHMISTÄ

BURKINA FASON KIRKKOHYÖKKÄYKSISSÄ KUOLLUT JO 23 IHMISTÄ    Open Doorsin työntekijä vieraili järkyttyneen yhteisön luona ja palasi mukanaan kutsu kiireelliseen rukoukseen. Burkina Faso on muslimienemmistöinen maa, jonka väestöstä noin 35% on kristittyjä. Maa...

PÄÄSIÄISSAFARI: Muista tänä pääsiäisenä sisariasi ja veljiäsi eteläisessä Afrikassa

ETIOPIA Nämä etiopialaiset kasvatettiin kunnioittamaan alueen vanhoja perinteitä ‒ mutta sitten evankeliumin valo saavutti heidät. Nyt he kokoontuvat pitkänäperjantaina palvelemaan Jeesusta salaa.  Etiopialaiset kristityt kokoontuvat pääsiäisjumalanpalveluksen...

EMME VOI NUKKUA YÖTÄMME RAUHASSA. BOKO HARAMIN KRISTITTYJÄ VASTAAN TEKEMÄT HYÖKKÄYKSET KAMERUNISSA.

Kymmenen vuotta vanha Pohjois-Nigeriaa islamilaiseksi valtioksi muuttavan Boko Haramin kapina paikallisia vallanpitäjiä vastaan on aiheuttanut inhimillisen tragedian. Sen vaikutukset tuntuvat useiden vuosien ajan. Taistelijat ovat sittemmin laajentaneet iskujaan...

Miksi Pohjois-Korea on yhä World Watch -listan kärjessä? – Pohjois-Koreasta paenneen näkemys

Pohjois-Koreasta paennut Timothy Cho* kertoo, kuinka maan johtajiin liittyvä henkilökultti on saanut aikaan äärimmäistä kristittyjen vainoamista. Synnyin Pohjois-Koreassa 1980-luvun lopulla, jolloin maata hallitsi tiukalla otteella kansakunnan johtajien eli Kimin...

Sri Lanka Jumala on murheemme keskellä

Huhtikuun 21. päivänä 2019, pääsiäissunnuntaina, eri puolilla Sri Lankaa tehtiin kolme pommi-iskua kirkkoihin – St. Anthonyn kirkkoon Kochikadessa, St. Sebastianin kirkkoon Negombossa ja Zion-kirkkoon Batticaloassa. Myös kolme hotellia olivat iskun kohteina. On...

VAINOT OVAT OSA HEIDÄN ELÄMÄÄNSÄ – mutta nämä veljemme ja sisaremme päättävät seurata Jeesusta huolimatta hinnasta

Jeesus varoitti opetuslapsiaan vainoista, mikä tuntui heistä varmasti pelottavalta. Hän sanoi, että vainoista tulisi osa opetuslasten elämää. Mutta Jeesuksella oli heille myös lupaus: “Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette...

KADOTETTU PARATIISI

Itä-Afrikan Swahilin rannikko on yksi maailman eksoottisimmista lomakohteista, mutta paikallisille kristityille, jotka muodostavat vähemmistön tässä "paratiisissa", ympäristö on melko vihamielinen. Open Doorsin työntekijä Eglan* vieraili äskettäin kohteessa. Palmujen...

Keski-Aasia

Nimeni on Alex* ja olen valokuvaaja. Minulla on usein etuoikeus matkustaa Open Doorsin projektityöntekijöiden mukana tapaamaan heidän tukemiaan ihmisiä eri puolilla maailmaa maissa, joissa kristittynä elämiseen liittyy todellisia haasteita. Siellä uskosta seuraa jopa...

Nigeria

“Ennen teitä minulla ei ollut toivoa,” Rikiya sanoo. Istumme vaalentuneilla puunrungoilla tuetun aaltopeltikaton alla Rikiyan kodin ulkopuolella, lähellä Nigerian Guyakua. Iltapäiväaurinko polttaa punaista hiekkaa jalkojemme alla. Rikiyan lapset ovat löytäneet...

IRAK: ELÄMÄÄ USKON JA KALANVILJELYLAITOKSEN VARASSA – Yksi perhe palannut Pohjois-Irakin vuoriseudulle rakentamaan ISISin jälkeistä elämää

Open Doors Dahukin vuorilla pohjois-Irakissa Tarvomme mutaisella pellolla Pohjois-Irakin vuorilla katsomaan Faraydoun omistamaa palkittua kalafarmia.Faraydonilla on päässään haalistunut pesäpallolippis, musta tuulipuvun takki, maastokankaiset työhousut ja polviin...

Lähi-idässä vanhemmuus on vainon puristuksessa

Millaista on kristittynä kasvattaa perhettä Lähi-idässä? Kuinka kasvatuksessa välittyy vainon keskellä suhde Kristukseen ? Keskustelimme Lähi-idän eri maissa asuvien perheiden kanssa.Kuinka he kokevat tilanteensa ja millaisia terveisiä saamme heiltä? MAGIDIN PERHE –...

Indonesiassa nuoria kasvatetaan pelottomiksi Kristuksen seuraajiksi

Mitä yhteistä on Raamatun Danielilla, Daavidilla ja Joosefilla? He olivat kaikki vielä nuoria kuullessaan Jumalan kutsun, suorittivat myöhemmin tehtävänsä ja muuttivat kokonaisen kansakunnan elämää. Maissa, joissa kristityt kärsivät uskonsa takia kuten Indonesiassa,...