Uutiset
14.03.2017

Käsitöitä, iloa ja toivoa vainotuille etiopialaisille naisille

Open Doorsin naistyön vierailu etiopialaisten vainottujen naisten luona sai aikaan valtavan muutoksen. ”En unohda koskaan, mitä olen oppinut. Nyt tiedän, että en ole yksin ja että Jumala ja sisareni ympäri maailmaa rakastavat minua,” terapeuttiseen keramiikkatyöpajaan osallistunut Fatuma kertoi.

Open Doorsin naistyön henkilökuntaan kuuluva Chantal* ja joukko vapaaehtoisia vieraili hiljattain runsaan kahden viikon ajan etiopialaisten naisten luona. Kaikilla näillä naisilla oli ollut traumaattisia kokemuksia sen tähden, että he uskoivat Kristukseen. Jo ensimmäisenä päivänä näiden naisten syvä murhe teki Chantaliin ja vapaaehtoisiin voimakkaan vaikutuksen.

Ryhmä vietti aamut yhdessä tutkien Raamattua, oppien Jookebedistä, Dinasta ja Tamarista. Iltapäivisin he osallistuivat terapeuttiseen käsityötoimintaan, kuten vuodepeittojen tekemiseen ja kintsugiin. Kintsugissa keramiikka muotoutuu kauniiksi taiteeksi, kun särkyneet palat liitetään taidokkaasti yhteen kultavärjätyllä liimalla.

Vähitellen Etiopialaisissa naisissa alkoi näkyä muutosta, ja heidän uskonsa vahvistui. Chantal kertoo: ”Sain muistutuksen siitä, että yhdessäolo ja rukoileminen vainottujen kristittyjen kanssa on valtavan tärkeää. Heidän toivonsa ja ilonsa Herrassa elpyi, ja he tunsivat olevansa osa Kristuksen ruumista. He saivat muistutuksen siitä, että heitä ei ole unohdettu eivätkä he ole yksin. Naiset kertoivat, että läsnäolomme osoitti heille, millaista oikea rakkaus on!”

Fatuman tarina

Keramiikkatyöpajaan osallistunut Fatuma*(30) ja hänen miehensä ovat joutuneet Fatuman ei-kristittyjen vanhempien vainon kohteeksi. Vanhemmat uhkailivat heitä jatkuvasti ja yrittivät jopa myrkyttää Fatuman aviomiehen. Kerran eräs hänen sedistään vannoi: ”Surmaan sinut ja poikasi, koska olet tuottanut suvulle häpeää!” Fatuma ei voi edes antaa poikansa leikkiä pihalla. Työpaikalla Fatumaa syrjitään ja myös hänen miestään uhkaillaan jatkuvasti.

Keramiikkatyöpajaan osallistuttuaan Fatuma huudahti iloisena: ”Jeesus pystyy korjaamaan kaiken! Kun liimailin rikkoutuneen lautasen paloja yhteen, tajusin, että Jumala on poiminut joka ikisen rikki menneen palaseni ja parantanut minut! Kiitos, että tulitte tänne ja mahdollistitte tämän. En unohda koskaan, mitä olen oppinut. Nyt tiedän, että en ole yksin ja että Jumala ja sisareni ympäri maailmaa rakastavat minua.”

*Nimet on muutettu turvallisuussyistä.