Lehdet
28.08.2020

Uhat muuttuvat, toivo pysyy

Sota. Isisin toteuttama vaino. Taloudellinen romahdus. Nyt vielä koronaviruspandemia. Ahdistettu Syyria kohtaa uhan toisensa jälkeen, mutta mikään paha ei voi estää kirkkoa olemasta toivon keskus.

Video: Pastori George kertoo viime vuoden työstään

YouTube video

 

Kuulin räjähdyksen. Kun katsoin taakseni, näin ison savupilven kotimme lähellä”, sanoo Falit muistaen unohtumattoman päivän lokakuussa 2019. Hän oli juuri lähtenyt kauppaan ostaakseen jotain raskaana olevalle vaimolleen. “Juoksin takaisin, ja muutama kurdisotilas juoksi kanssani.

Talomme ovet olivat rikkoutuneet ja lasinsirpaleita oli joka puolella. Saapuessani kotiin vaimoni tärisi peloissaan. Hän itki vuolaasti, koska oli luullut, että minä olin pommitusten keskellä.” Onneksi Jumala oli suojellut Falitin vaimoa ja syntymätöntä lasta. “Vaimoni oli siinä ainoassa huoneessa, joka ei ollut vahingoittunut. Koko muu talo oli tuhoutunut”, Falit sanoo. “Tyttäremme syntyi kaksi päivää myöhemmin.”

Falitin kaltaiset Syyrian kristityt ovat eläneet jatkuvassa vaarassa jo vuosia. He eivät kuitenkaan ole kärsineet yksin. Teidän pitkäaikainen tukenne on mahdollistanut Open Doorsin työn, jonka kautta 110 tavallista kirkkoa on muutettu Toivon keskuksiksi. Tämä määrä on 20 % Syyrian kirkoista.

Keskusten kautta pystytään tavoittamaan Falitin perheen kaltaisia silloin, kun he kipeimmin tarvitsevat apua. Tehokkaalla uudistustyöllä on tavoitteena saavuttaa paljon lisää avuntarvitsijoita.

Toivon keskus

Pastori Georgen kirkko Syyrian Qamishlissa on nyt myös Toivon keskus. Kriisin alkamisesta asti George on seurannut Jumalan kutsua pysyä Syyriassa ja pitää kirkko hengissä. Tänä aikana hän on nähnyt noin miljoonan uskovaisen paon maasta. Kristittyjen määrä onkin pudonnut 1,8 miljoonasta 800 000:een.

Isisin ääri-ideologia vallitsee alueella vielä vahvana. Tästä syystä monet kristityt eivät tunne olevansa turvassa kotonaan. Syyria on edelleen 11. sijalla Open Doorsin World Watch -listalla, eli se on yksi vaarallisimpia maita elää kristittynä. Juuri kun Open Doors suunnitteli vähentävänsä hätäruoka-avustuksia ja auttavansa ihmisiä omavaraisiksi, tuli maailmanlaajuinen koronavirusepidemia.

Pastori George opettaa Raamattua
Raamatun tutkiminen ja opetuslapseuttaminen vahvistaa uskoa erityisesti muslimitaustaisten, paljon vihaa ja vainoa kohtaavien kristittyjen joukossa.

Uskollinen kumppanuus

Pandemiaa seuranneet eristystoimet veivät monelta toimeentulon ja loivat pelkoa viruksen leviämisestä. Sitä ennen sota tuhosi terveydenhuoltojärjestelmän lähes kokonaan. Open Doorsin tarjoaman tuen avulla pastori Georgen seurakunta ja muut samankaltaiset kirkot ja seurakunnat ovat olleet valmiudessa auttaa pahiten kärsineitä ihmisiä.

“Kun näimme lisääntyneen avun tarpeen, aloitimme avustustyön uudelleen. Annoimme heille ruokaa ja kuponkeja pesuaineiden hankkimista varten. Koimme, että on tullut aika seistä ihmisten vierellä, tukea heitä ja osoittaa Jeesuksen rakkautta vaikeuksien keskellä”, pastori kertoo. Koronaeristys rajoitti liikkumista niin, että monet päivä kerrallaan työllistyneet kristityt menettivät tulonsa yhdessä yössä.

“Voin liikkua kaupungilla muita vapaammin, koska olen pastori. Niinpä pystyn käymään avun tarpeessa olevien perheiden luona. Ihmiset eivät tarvitse pelkästään aineellista apua. Monet ovat peloissaan, joten rukoilen heidän kanssaan. Olen myös päässyt vierailemaan joidenkin sairaiden luona ja lohduttamaan heitä.”

Yhteyden säilyttäminen on erityisen tärkeää monille Georgen seurakuntalaisille, koska noin 30% heistä on muslimitaustaisia. Heidät on erotettu perheistään ja muusta tukiverkostostaan, koska he ovat päättäneet seurata Kristusta. George on löytänyt tapoja olla “perheenä” niille, jotka ovat menettäneet omansa.

Online-kirkko

Niin kuin ympäri maailman, myös Syyriassa koronavirusepidemia on tarkoittanut seurakuntakokouksiin osallistumista verkon kautta. “Me yritämme pysyä yhteydessä heihin”, George selittää. “Perustin WhatsApp-ryhmän. Sen kautta ihmiset rukoilevat ja jakavat ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Monet ovat saaneet rohkaisua siitä, että seurakunnassa välitetään heistä.”

Mourad* johtaa Open Doorsin työtä Syyrian paikallisten kumppanien kautta. Hän on innoissaan mahdollisuudesta lisätä Toivon keskuksiksi muutettavien kirkkojen määrää. Se antaa seurakunnille hienon mahdollisuuden toimia valona pimeyden keskellä.

Syyrian seurakunnat, kuten tämä yksi Qamishlissa, eivät ole pystyneet katsomaan seurakuntalaistensa kärsimystä tekemättä mitään asialle”, Mourad sanoo.

“Ihmiset ovat nälkäisiä”, toinen työntekijä sanoo. “Jotkut ovat soittaneet minulle itkien, koska heillä ei ole ollut ruokaa lapsilleen ja perheilleen. Kun avasimme Hyvän Paimenen keskuksen ruokakuponkien jakamista varten edes kahdeksi tunniksi, noin 80 perhettä tuli paikalle.”

Pastori Georgella on sanoma jokaiselle, joka on vuosia tukenut Syyriaa, samoin kuin niille, jotka ovat avustaneet viime aikoina koronaviruskriisin aikana. Hän sanoo: “Kiitos avustanne! Te olette tehneet tämän mahdolliseksi. Tilanne on todella vaikea. Tietenkään emme voi auttaa heitä kaikkien tarpeiden osalta, mutta voimme tarjota heille perustarvikkeita. Kiitos, jos jatkatte meidän auttamistamme tässä tehtävässä.”

Rukoilethan

Pastori George pyytää meitä rukoilemaan:

  • Rukoilkaa, että ihmiset pysyisivät vahvoina Jeesuksessa.
  • Rukoilkaa, että talous elpyy. Sota ei ole vielä ohi – rukoilkaa, että kristityt pysyisivät Syyriassa.
  • Rukoilkaa, että heidän perustarpeensa tulisivat tyydytetyiksi. Usein näen ihmisiä kadulla penkomassa ruokaa jäteastioista.
  • Rukoilkaa, että ihmisillä olisi työtilaisuuksia.

Lahjoita

  • Runsaalla 50 eurolla saa kuukausittaisen ruoka-apupaketin syyrialaiselle vainotulle perheelle.
  • Noin 65 eurolla voidaan tarjota sairaanhoitoa syyrialaiselle uskovalle.
  • Noin 80 eurolla saa talvivaatteet ja huovat, joiden avulla perhe selviää tulevasta talvesta.

Siirry antamaan lahjoitus