Lehdet
31.08.2022

Toivon majakka

Vaikka ääri-islamistit yrittivät hävittää kristillisen kirkon, sen toivo ei sammunut. Se selvisi saatuaan valtavan määrän tukea, rukousta ja rohkaisua. Tällä hetkellä uskovat elävät kuitenkin keskellä taloudellista katastrofia eikä ääriliikkeen vaikutus ole kadonnut.

Vuonna 2015 sisällissota raivosi Syyriassa. Yli 250 000 ihmistä oli tapettu, miljoonat olivat paenneet kodeistaan, ja humanitaarinen kriisi oli kestämätön. Myös kirkko oli ISISin puristuksessa henkitoreissaan. Monet kristityt menettivät toivonsa ja jättivät kirkon.

”Kirkko vuoti verta”, kertoo pastori Edward, Open Doorsin yhteistyökumppani ja syyrialaisen Alliance Church -kirkon johtaja. “Menetimme 60 prosenttia jäsenistämme.”

Tämä sai Open Doorsin paikallisen johtajan Thomas Adamin* kutsumaan Syyrian ja Irakin kirkkojen johtajat koolle. ”Mitä tarvitsette?” hän kysyi heiltä. ”Toivoa”, kuului vastaus. “Yhteiskunta ja kirkko tarvitsevat toivoa.”

Olemme kokeneet jumalallisen valon pimeän keskellä.

Ferial, syyrialainen kristitty

Tästä alkoi Open Doorsin uusi kampanja. Sen tarkoituksena oli luoda toivoa Lähi-itään sekä herättää miljoonat rukoilemaan ja auttamaan. Halusimme seistä veljiemme ja sisariemme rinnalla sekä auttaa kirkkoa kestämään koettelemukset. Teidän tukenne mahdollisti tämän, ja verkkosivuiltamme voit lukea lisää kampanjan ihmeellisistä vaikutuksista.

Ferial syyrialaisella kadulla taustalla Syyrian lipun värit maalattuna seinään.
Kaikki muuttui, kun Ferial vieraili Toivon keskuksessa Syyriassa. Nyt Open Doors haluaa tehdä jokaisesta Syyrian kirkosta Toivon keskuksen.

Epätoivosta toivoon

Ferial, 52-vuotias kahden lapsen äiti, asui sodan syttyessä Syyrian Aleppossa. Pommit tuhosivat perheen kodin, eikä sinne sen jälkeen tullut enää vettä. Kadulla perhe joutui jopa sotilaiden tulituksen kohteeksi.

Vaikka perhe pääsi muuttamaan turvallisempaan kaupunkiin, Ferial ikävöi entistä elämäänsä. Kaikki kuitenkin muuttui, kun hän vieraili Open Doorsin Toivon keskuksessa. ”Saimme keskuksessa avun taloudellisesti ja hengellisesti”, Ferial kertoo. “Koimme niin valtavaa rakkautta, että luotan Kristukseen nyt jopa enemmän kuin ennen.”

Sirpaleinen kirkko

Teidän kaltaistenne ihmisten tuen ansiosta Ferialilla on toivoa. Vuodesta 2015 alkaen Irakissa ja Syyriassa toimintansa on aloittanut 286 Toivon keskusta, jotka välittävät ihmisille Jumalan rakkautta käytännöllisesti ja hengellisesti. Niiden menestys osoittaa, että kirkko voi toimia valaisevana majakkana pimeydessä.

Saamansa tuen avulla kirkko säästyi islamistien hävitysyrityksiltä Lähi-idässä. Se on kuitenkin edelleen haavoittuva. Nyt Syyriassa kärsitään ruuan, lääkkeiden, sähkön, terveydenhuollon ja työn puutteesta enemmän kuin koskaan. Monilla kristityillä on traumoja. Joka kuukausi monet lähtevät – ja toivo on hiuskarvan varassa.

Pastori Edward sanoo: “Syyrian tilanne on aikaisempaa huonompi. Talous on romahtanut, ja keskiluokka on nälänhädän partaalla. Viime viikolla seurakunnastamme lähti yksi perhe, ja se särki sydämemme.”

Pastori Edward on yli vuosikymmenen sinnikkäästi johtanut seurakuntaansa Damaskoksessa. Hänen johdossaan on myös Jeesus Maailman valo -niminen klinikka, joka auttaa noin 1 500:aa ihmistä kuukausittain. Pastori Edward on nähnyt Jumalan tekevän työtään viime vuosina, mutta hän on väsynyt.

Pastori Edward Toivon keskuksen johtaja Damaskoksessa
Pastori Edward johtaa Toivon keskusta Damaskoksessa – sinun kaltaistesi ihmisten tuella.

“Kun myrsky on ohi, voimme katsoa taaksepäin ja nähdä, miten Jumalan käsi on ohjannut meitä.” Pastori Edward lisää kyyneleet silmissään: “Saarnasin kriisin aikana Jumalan lupauksista, mutta nyt olen oppinut läksyni. Enää en lupaa parempaa tulevaisuutta. Kaikessa on kyse siitä, että luotamme kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja koemme Hänen läsnäolonsa. Olemme saaneet kokea jumalallisen valon pimeän keskellä.”

Toivo kestää

Tällä hetkellä Open Doorsin suunnitelmana on tehdä Toivon keskus jokaisesta kirkosta Irakissa ja Syyriassa. Keskuksissa tarjotaan sekä kristityille että muslimeille rukousta, neuvontaa ja terapiaa, raamattuopetusta, tulonhankkimisprojekteja, liiketoimintalainoja sekä lääketieteellistä ja humanitaarista apua. Keskusten avulla kristittyjen usko voi vahvistua ja muslimeille voidaan todistaa toivosta Kristuksessa antamalla heille apua, joka voi muuttaa heidän elämänsä.

“Seurakunta on nyt pienempi, mutta se on säilynyt, ja Jumala pitää huolen uskollisesta jäännöksestä”, sanoo Thomas Adam*. “Kasvattamalla Toivon keskusten määrää pysymme uskollisina veljillemme ja sisarillemme ja osoitamme heille, etteivät he ole yksin. Emme voi luovuttaa. Meidän tulee jakaa sitä toivoa, joka kestää.”

Auttaisitko meitä tämän toivon jakamisessa?

Rukoile yksin tai yhdessä

  • Kiitetään pastori Edwardin uskollisuudesta ja pyydetään Jumalaa antamaan hänelle uutta voimaa.
  • Rukoillaan Ferialin puolesta, että hän voisi olla toivon majakka.
  • Rukoillaan, että kirkko ei vain selviäisi vaan voisi kukoistaa ja kasvaa.

Kiitos rukoustuestasi!

* Nimi muutettu turvallisuussyistä.