Uutiset
04.07.2019

Taisteluja amulettien ja rituaalien voimalla

Keski-Afrikan tasavalta itsenäistyi vuonna 1960. Sen jälkeen maa on kokenut useita konflikteja. Joulukuussa 2012 alkaneet levottomuudet johtivat muslimienemmistöisen seleka-ryhmittymän johtamaan kapinaan. Vuosien myötä järjestys on onnistuttu palauttamaan vain suurimpiin kaupunkeihin, mutta maaseutua hallitsee yhä sekalainen joukko kapinallisryhmiä. Yksi näistä on anti-balaka, joka perustettiin vuonna 2013 itsepuolustusryhmäksi. Sen joukot ovat syyllistyneet moniin julmuuksiin.

Anti-balakat ovat heimouskontojen seuraajia, vaikka kansainvälinen lehdistö pitää heitä krisittyinä. He pyrkivät tavoitteisiinsa pahojen rituaalien voimalla.

Priscilla*

Priscilla kuului kristilliseen seurakuntaan liittyessään anti-balakan riveihin.

– Seleka-taistelijat tulivat ja tuhosivat kaiken omaisuutemme. Pakomatkalla he tappoivat perheenjäseniämme. Menetin kaiken.

– Liityin anti-balaka-joukkoihin palvellakseni isänmaatani. Ajattelin, että se on ainoa keino selviytyä hengissä. Pian kuitenkin tajusin, että elämässäni ei ole mitään järkeä. Amulettien voimalla etsimme rohkeutta pahoihin tekoihin. Oli hyökättävä viattomien, jopa omien sukulaisten kimppuun. Amuletit tekivät meistä pelottomia.

– Se ei kuitenkaan tuonut mitään hyvää elämääni. Mieleni järkkyi ja muistot hirmuteoista vaivaavat minua yhä. Siksi päätin etsiä Herran apua. Tapasin pastorin ja tunnustin syntini. Hän rukoili puolestani, ja vapauduin.

– Vaikka anti-balakat yrittivät saada minua palaamaan, en palannut, koska olin luvannut Herralle ja seurakunnalle hylkääväni entisen elämäni. Seurakunta iloitsi, vaikka osa seurakuntalaisista pelkäsikin minua, olinhan aiemmin uhkaillut heitä. Olen nähnyt sen jälkeen Jumalan tekevän hyviä asioita elämässäni.

Andrea*

Andrea on pastori, jota anti-balaka on vuosien ajan pelotellut.

– Kun äärimuslimit valtasivat kotikyläni vuonna 2013, pakenimme pensaikkoon. Myöhemmin anti-balaka valtasi alueen ja pakotti meidät takaisin.
Tämä ryhmä harrasti rokottamiseksi kutsuttua rituaalia, jonka uskottiin tuovan suojan vihollisilta. Juurista ja lehdistä keitettiin jauhetta, jota pantiin ihoon viilleltyihin haavoinin. Toisinaan sitä myös juotiin. Jauheiden valmistustavoista liikkui monia kauhutarinoita.

– Kerran kirkkomatkalla kohtasimme raskaasti aseistetun anti-balaka -ryhmän. He vaativat meitä ottaman tämän rokouksen tai maksamaan rahaa. Itseni ja perheeni suojelemiseksi maksoin heille ja pyysin heiltä kirjallista todistusta, että minut oli vapautettu rokotuksesta.
Useimmat kristityt kieltäytyvät näistä rituaaleista, mutta jotkut suostuvat uhkailujen vuoksi.

– Myöhemmin toiset anti-balakat tulivat uhkailemaan meitä, ja pakenimme pensaikkoon aivan kuin olimme paenneet muslimeita. Olimme neljä kuukautta pensaikossa ja sitten kävelimme yli 150 kilometriä Bangassoun kaupunkiin, jossa nyt olemme pakoilaisina.

– Erityisesti 14-vuotias poikani kärsi pensaikossa asumisesta. Hän tarvitsisi terapiaa, mutta minulla ei ole siihen varaa.

-Mieltäni painaa myös se, että olen hylännyt seurakuntani. Paetessani seurakunnassani oli 400 jäsentä. Monet heistä ovat joutuneet pakenemaan eri paikkoihin. He ovat kuin lauma ilman paimenta, mikä särkee sydämeni.

Evankelista

Pastori Franco Mbaye Mbondoe tekee työtä anti-balakan jäsenten keskuudessa.

– He palvovat epäjumalia. He ovat tehneet paljon pahaa myös seurakuntia vastaan.

– Olen kiertänyt työtovereideni kanssa rohkaisemassa erityistesti anti-balakan jäseniä rauhaan.

– Kuuntelemme aluksi ihmisten tarinoita. Joskus he haluavat näyttää voimansa. Joskus hämmästyn heidän esittelemiensä pimeyden voimien todellisuutta. Kristittynä tiedän, että vaikka paholainen antaa heille hetken menestyksen, se ei voi kestää. Kenenkään ei pitäisi luottaa heihin. Haluamme mieluummin ihmisten luottavan Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka antaa iankaikkisen elämän. Niinpä jatkamme evankeliumin julistamista heille.

– Jumalan Sana on väkevin. Sanan kautta jotkut anti-balakan jäsenet ovat ymmärtäneet totuuden ja hylänneet amulettinsa. He tulevat Jeesuksen luo ja joskus jopa pyytävät päästä kasteelle.

– Rukouksemme on, että Herra antaa meille voimansa. Rukoilkaa puolestamme, kun kierrämme maata, että Pyhä Henki olisi suojanamme, sillä muutoin olemme vaarassa.

– Rukoilkaa Herran varjelusta evankeliumin julistajille. Rukoilkaa Open Doorsin puolesta, kun he tukevat tätä työtä Jumalan kunniaksi. Rukoilkaa Herralta parantumista kaikille, joita anti-balakan pimeät voimat ovat satuttaneet.

*Pricillan ja Andrean nimet muutettu turvallisuussyistä