Intialaisen Rupan oli aluksi määrä opiskella kirjanpitäjäksi isänsä toivomuksesta. Tapasimme nuoren naisen kuitenkin raamattukoulun kauniissa puutarhassa, bougainvilleaköynnöksen peittämien puiden varjossa.
Rupa on keskimmäinen neljästä lapsesta. Hän oli pitkään isänsä suosikki. Kun isä tuli uskoon parannuttuaan sairaudesta, koko perhe kääntyi kristityksi. Rupalle uskosta tuli kuitenkin henkilökohtaista vasta myöhemmin, kristillisellä nuorten leirillä. Siellä hän ymmärsi, kuka Jeesus on ja mitä on elää Hänen omanaan.
Isän asenne yllättää
Koettuaan uskon henkilökohtaisella tasolla, Rupa päätti, että jos Jumala on kutsunut hänet nuorena, hän haluaa antaa nuoren elämänsä Jumalan käyttöön. Hän teki päätöksensä paastoten ja rukoillen, mutta joutuikin sitten yllättävään tilanteeseen. Isä käänsi selkänsä omaksumalleen uudelle uskolle ja kielsi myös Rupaa rukoilemasta ja lukemasta Raamattua. Hän kielsi tältä teologian opiskelun uhaten, että Rupa ei olisi enää hänen tyttärensä.
Rupa itse päätti omistaa elämänsä Jeesukselle
Kristittyjen perhe ottaa vastaan
Koska isältä ei voinut saada opintoihin taloudellista tukea, Rupa ajatteli opiskelun olevan mahdotonta. Paikallisen seurakunnan pastorin kautta Rupa sai kuitenkin yhteyden Open Doorsiin. Järjestö tarjosi Rupalle mahdollisuuden opiskella rahoittamalla opiskelupaikan ja asunnon toisesta oppilaitoksesta.
Rupa menestyi opinnoissaan erinomaisesti. Kun hän lähti vuoden päästä käymään kotonaan, hän odotti isän yllättyvän tästä iloisesti. Sen sijaan isä käski Rupaa kieltämään Jeesuksen. Rupa vaipui niin syvään epätoivoon, että harkitsi jopa itsemurhaa. Paikallisen seurakunnan pastori soitti hänelle kuitenkin juuri oikealla hetkellä ja esti hänen aikeensa. Rupa jatkoi opintojaan henkisestä tuskasta huolimatta. Isä ei suostunut vastaamaan hänen soittoihinsa, ja hänen oli pidettävä yhteyttä muuhun perheeseen isältä salassa.
Jumala ei hylkää
Myöhemmin Rupa sai palata joululomaksi kotiin, mikä riemastutti häntä. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun häntä kiellettiin osallistumasta loman aikana seurakunnan toimintaan tai edes tapaamasta toisia kristittyjä. Tästä huolimatta Rupa sanoo tehneensä elämänsä parhaan päätöksen aloittaessaan valmistautumisen hengelliseen työhön, jota hän haluaisi tehdä erityisesti lasten ja nuorten parissa. Hän kehuu opinahjoaan. Hän on saanut paljon paitsi opetuksesta, mutta myös hiljentyessään vapaa-ajalla. Hän on käyttänyt ahkerasti kirjastoa; lisäksi hän on saanut uusia sosiaalisia taitoja ja oppinut urheilemaan. Rupa kertoo, että hänen uskonsa on kasvanut oppilaitoksessa, jossa hän on saanut elää vapauden ilmapiirissä.
Isä on monien tyttöjen elämän ensimmäinen sankari. Rupakin olisi mielellään ollut isälleen mieliksi, mutta hänestä itsestään tuli sankari hänen valitessaan elämälleen vielä suuremman tarkoituksen. Rupaa ovat lohduttaneet erityisesti kaksi Raamatun kohtaa. Jesajan luku 49 vakuuttaa, että vaikka äiti unohtaisi rintalapsensa, Jumala ei unohda omaa lastaan. Filippiläiskirjeestä Rupa on löytänyt esikuvakseen Paavalin, joka kirjeen kolmannessa luvussa vakuuttaa: ”Jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.”
Ratkaisevaa on henkilökohtainen vakaumus
