Somalit ovat ylpeitä siitä, että heidän joukossaan ei juuri ole kristittyjä, mutta Jumala on rakentanut seurakuntaansa tämänkin ihmisryhmän keskellä. Open Doorsin työntekijät vierailivat somalikristityn luona, joka oppi tuntemaan Kristuksen vainotun isänsä kautta.
On kuuma. Ajamme kapeaa tietä. Piikkipuskia vilahtelee tien kummankin puolen. Joskus näkyy pieni ryhmä somalimajoja. Satunnaisten eläinlaumojen lisäksi tiellä ei ole juuri muuta liikennettä. Värikkäästi pukeutuneet paimenet näyttävät uupuneilta. Kaupungin läheisyydessä liikenne vilkastuu, ja lopulta keskustassa väkeä on tungokseen asti. On toripäivä. Minareetista kuuluu rukouskutsu. Monet jatkavat ostoksiaan, mutta ulkopuoliset tulijat huomataan.
Tulimme tapaamaan 24-vuotiasta Hassania. Hän on somalikristitty ja elää moskeijan varjossa. Hänen isänsä oli samanlainen paimen, joita matkalla näimme.
Kaikki alkoi näyistä
– Lapsena en tiennyt mitään kristinuskosta, Hassan aloittaa hörppiessään makeaa, vahvaa teetä.
– Paimentaessaan karjaa isäni alkoi nähdä näkyjä. Niissä Kristus ilmestyi hänelle sanoen ”Minä se olen, Jeesus. Älä pelkää, sillä minä olen kanssasi”.
Hän ei tiennyt, mitä ajattelisi näystä. Ihmiset pitivät häntä pahojen henkien valtaamana. Sheikit rukoilivat ja kirosivat näyt, jotta ne loppuisivat. Mutta kokemukset kasvoivat, kunnes isä kuuli Kristuksen kutsun.
– Se merkitsi jatkuvan vainon alkua. Äitini lähti ja otti mukaansa pikkusiskoni. Osa sukulaisistamme otti pikkuveljeni. Minä pysyin isäni kanssa ja näin kaiken sen vainon, minkä hän uskonsa tähden koki. Isää lyötiin jopa viidakkoveitsellä. Arvet muistuttavat edelleen näistä iskuista. Viranomaiset eivät koskaan auttaneet häntä.
– Kun vainoaminen ei auttanut, yhteisö tarjosi hänelle rahaa, jotta hän palaisi islamin uskoon. Mutta hän ei taipunut, ei edes silloin, kun hänen perheensä ja yhteisönsä hylkäsivät hänet. Kukaan ei puhunut hänelle ja jos puhui, se oli solvausta.
Somalikulttuurissa vallitsee syvä yhteisöllisyys perheiden ja sukulaisten kesken. Jos joku poistuu yhteisöstä (vaikka kääntymällä kristityksi), he eivät luovuta. He tekevät kaikkensa, jotta kääntynyt tulisi takaisin. He eivät kaihda edes väkivaltaa.
Tiedän, että Jumalalla on suunnitelma minua varten. Se pitää minut vahvana.”
– Lapsena en ymmärtänyt tästä mitään. Olin myös liian nuori puolustamaan isääni. Mutta oli kamalaa nähdä, mitä tapahtui. Kuitenkin se vahvisti päätöstäni jäädä hänen luokseen, vaikka jotkut sukulaiset halusivat ottaa minut ja pakottaa minut islamilaiseen kouluun.
Tie Kristuksen luo
Hassan sai lopulta tukijan, jonka avulla hän pääsi hyvään kouluun kauas kotoa. Siellä alkoi hänen oma matkansa Kristuksen kanssa.
– En ymmärtänyt, että Herra käytti isääni vetääkseen minua puoleensa. Mutta kahdeksannen luokan lopussa sydämessäni oli halu kääntyä Jumalan puoleen ja aloin vertailla islamia ja kristinuskoa. Huomasin, että islamissa oli enemmän käskyjä ja kieltoja, mutta kristinuskossa oli persoona, joka tuli ja antoi elämänsä, jotta minulla olisi elämä.
– Myös isäni uskonvaellus vaikutti minuun. Hän oli lukutaidoton. Kukaan ei julistanut hänelle kristinuskoa eikä kutsunut kääntymään kristityksi. Lähellä ei ollut yhtään kirkkoa. Kuitenkin hänestä, somalista, tuli kristitty. Sen teki Jeesus. Isä oli nähnyt Valon ja hänen elämänsä muuttui.
– Isä luopui perheestään, sukulaisistaan ja yhteisöstään Jumalan vuoksi. Lukutaidoton paimen joutui vainon keskelle, mutta hän riippui kiinni Kristuksessa. Sellaisen elämän minä halusin. Tämä oli Jumala, johon halusin uskoa. Tämä oli sellainen Jumala, jota tarvitsin, Hassan selittää.
”Kun vainoaminen ei auttanut, yhteisö tarjosi hänelle rahaa, jotta hän palaisi islamin uskoon. Mutta hän ei taipunut, ei edes silloin, kun hänen perheensä ja yhteisönsä hylkäsivät hänet.”
Vaikea löytää oma paikka
Kun Hassanista tuli kristitty, hänkin koki vainoa, mutta ei yhtä vakavaa kuin isänsä.
– Ihmisten mielestä olin tullut isäni kaltaiseksi. ’Olet kafir (vääräuskoinen)’, minulle sanottiin. ’Et voi olla meidän kanssamme.’ Minulla ei ollut yhtään ystävää, en voinut puhua kenellekään.
– Minun oli myös vaikea sopeutua muiden kristittyjen joukkoon. Hekin näkivät minut ulkopuolisena. He epäilivät uskoni aitoutta. Minusta tuntui pahalta, etten saanut olla osa heitä.
– Haluaisin kertoa maailmalle olevani kristitty, mutta en tee sitä, koska pelkään elämäni puolesta. Jumalan avulla selviydyn yksinäisyydessä. Kun Jeesus kuoli ihmiskunnan puolesta, Hän kuoli myös minun puolestani. Nyt kun yksi ovi sulkeutuu, tiedän, että toinen avautuu. Kun kadotan jotakin, tiedän, että saan myös jotakin. Tiedän, että Jumalalla on suunnitelma minua varten. Se pitää minut vahvana.
