Rukoile vainottujen puolesta

Liity rukoilemaan vainotun seurakunnan puolesta.

Haluamme vahvistaa ja synnyttää uusia rukouspiirejä eri puolilla Suomea. Samalla varustamme piirejä rukoilemaan myös vainottujen kristittyjen puolesta. Siksi teemme aihetta koskevan kyselyn, johon toivomme vastaustasi.

Kerro meille rukouspiiristäsi, halusta liittyä sellaiseen tai perustaa uuden rukouspiirin!

Lue rukousaiheita

Pakistan rukous

Pakistan rukous

Muslimienemmistö pitää kristittyjä ’epäpuhtaina’, ja heille osoitetaan usein likaisia ja vaarallisia töitä esimerkiksi viemärijärjestelmässä. Lisäksi tuhannet kristityt työskentelevät velkaorjuudessa, vailla oikeuksia. Pyydetään, että Jumala varjelee vaarallisissa,...

Libya rukous

Libya rukous

Kirkkoihin ja kristittyihin kohdistuva äärimmäinen painostus johtuu osaksi siitä, ettei maassa ei ole lakia ja järjestystä ylläpitävää keskushallintoa. Rukoillaan, että Libyan verinen kansalaissota loppuu ja että kansainvälisen yhteisön pyrkimykset kohti pysyvää...

Libya rukous

Libya rukous

Libyassa perheet ja yhteisöt painostavat ankarasti muslimitaustaisia kristittyjä kieltämään uskonsa. Kirkkoa ei tunnusteta eikä maassa ole kirkkorakennuksia, joten uusien uskovien on erittäin vaikea saada yhteys seurakuntaan. Rukoillaan, että he löytävät turvallisia...

Somalia rukous

Somalia rukous

Kymmenettuhannet somalit ovat paenneet sotaa, tulvia ja nälänhätää Keniaan. Rukoillaan, että Kenian kristityt ovat valmiita auttamaan somaleja ja että monet heistä saavat kuulla evankeliumin ja ottaa sen vastaan. Sananl. 21:21 Joka pyrkii oikeuteen ja laupeuteen, saa...

Somalia rukous

Somalia rukous

Ääri-islamistit, kuten Al-Shabaab, pitävät muslimitaustaisia kristittyjä arvokkaina iskujen kohteina. Rukoillaan, että Jumala parantaa ja lohduttaa marttyyrien perheitä. Rukoillaan myös, että marttyyrien siemenestä kasvaa vahva kirkko. Luuk. 21:17-19 Kaikki vihaavat...

Afganistan rukous

Afganistan rukous

Rukoillaan, että Jumala vaikuttaa ääri-islamistien, kuten Talibanin ja ISISin jäsenten sydämiin, sillä heillä on suuri vaikutusvalta Afganistanissa. Rukoillaan, että he saavat tulla tuntemaan Jeesuksen rakkauden ja että Hän muuttaa heidän elämänsä. Ps. 33:13-15...

Afganistan rukous

Afganistan rukous

Kaikki afgaanikristityt ovat entisiä muslimeja ja joutuvat seuramaan Jeesusta salaa. Rukoillaan heille varjelusta ja pääsyä turvallisesti Jumalan Sanan ääreen ja yhteyteen muiden uskovien kanssa. Ps. 119:73, 82 Sinun kätesi ovat minut muovanneet. Anna myös ymmärrystä,...

Suomi rukous

Suomi rukous

Vuoden 2021 World Watch -lista julkaistaan tänään. Covid-19-rajoitusten vuoksi tapahtuma on siirretty verkkoon. Rukoillaan, että tällä tavoin entistä useampi ihminen saa kuulla kristittyjen vainoista. Pyydetään, että Pyhä Henki herättää ihmisiä käyttämään...

Kiina rukous

Kiina rukous

Open Doorsin yhteistyökumppanit Horace* ja Teresa* tuottavat opetusaineistoa ja digitaalista materiaalia buddhalaistaustaisille uskoville. Työ on äärimmäisen arkaluontoista uskontoa koskevien rajoitusten vuoksi. Rukoillaan heille Jumalan suojaa ja voitelua...

Liity Facebookissa rukousryhmään

 
Open Doors FI rukousryhmä
Ryhmä (Suljettu) · 1 200 jäsentä
Liity ryhmään
Ryhmän tarkoitus on rukoilla vainottujen kristittyjen puolesta. Jäsen voi kutsua kristittyjä ryhmään. Julkaise vain vainottuihin kristittyihin liitty...
 

Tilaa rukouspostia sähköpostiisi

Tilaa rukous- ja ajankohtaissähköposti

  • Tilaa rukous- ja ajankohtaiskirje!

    Saat rukousaiheita, uutisia vainottujen tilanteesta sekä muuta ajankohtaista tietoa.

Haluatko mieluummin paperisen rukouskalenterin?  Tilaa ilmainen lehti

Kutsumme sinut rukoilemaan

Haluatko liittyä rukouspiiriin? Jos olet jo sellaisen jäsen, minkälainen piirisi on? Vai oletko halukas perustamaan uuden rukouspiirin?

Antamiesi tietojen perustella voimme varustaa sinua ja rukouspiiriäsi rukoukseen vainotun seurakunnan puolesta.