Afrikka 12.05.2023

Kirkon olemassaolo on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa paikoitellen veitsenterällä. Jihadistiryhmät kiihdyttävät iskuja kristittyjä vastaan. Rukoilemme, Jeesus, että lujitat omiesi uskoa ja annat heille edelleen rohkeutta tunnustaa nimeäsi yhteisöissään.

2. Aik. 15:7 Mutta olkaa te vahvoja älkääkä menettäkö rohkeuttanne. Te saatte teoistanne palkan.»

Sudan 09.06.2022

Tuomme Herra eteesi Bahrin evankelisen kirkon Kahrtoumissa. Se suljettiin oikeusistuimen määrättyä, että osa rakennuksesta on purettava. Kirkolla on ollut vuodesta 2013 asti viranomaisten kanssa kiistaa kiinteistöistään. Rukoilemme, että armossasi annat kirkon johtajille viisautta neuvotteluihin ja että kirkko voidaan avata uudelleen.

2. Aik. 15:7 Mutta olkaa te vahvoja älkääkä menettäkö rohkeuttanne. Te saatte teoistanne palkan.

Afganistan 08.02.2022

Ääriryhmä ISIS-Khorasan (IS-K) on tehnyt Talebanin valtaannousun jälkeen useita pommi-iskuja julkisilla paikoilla. Heille Taleban ei ole riittävän “äärimmäinen”, vaikka Taleban tunnetaankin raakuudestaan ja julmasta islamilaisesta sharia-laista. Eräs alueen kristityistä sanoi: “Vain Jumala tietää, miten selviämme päivästä toiseen hengissä. Hän tietää, koska Hän laupeudessaan asuu keskellämme. Emme enää jaksa kaikkea tätä kuolemaa ympärillämme.” Rauhan Jumala, kuule rukouksemme ja lopeta Afganistanissa yleiseksi normiksi muuttunut väkivalta.

2. Aik.15:5–7 Tuohon aikaan eivät matkamiehet voineet kulkea rauhassa, sillä kaikkialla ihmisten kesken vallitsi epäjärjestys. Kansat hyökkäsivät kansoja vastaan ja kaupungit kaupunkeja vastaan, sillä Jumala oli saattanut ne ahdingon ja sekasorron valtaan. Mutta olkaa te vahvoja älkääkä menettäkö rohkeuttanne. Te saatte teoistanne palkan.

Filippiinit 27.10.2021

Pandemia on keskeyttänyt monien seurakuntien kokoontumiset, mutta uskovat jatkavat Raamatun tutkimista kodeissaan. He kutsuvat mukaan perheenjäseniä, myös ei-kristittyjä. Kiitos Herra näistä Raamattutunneista. Anna niiden kantaa runsasta hedelmää.

2. Aik. 15:2 Herra on teidän kanssanne, jos te olette hänen kanssaan. Jos etsitte häntä, löydätte hänet, mutta jos hylkäätte hänet, hän hylkää teidät.

Pierre on paikallisen Dakwe-jumalan ylipapin poika, josta ei tullut uutta pappia, vaan Jeesuksen seuraaja. Hän poltti Dakwen pyhäkön, ja kyläläiset usuttivat kaikki tuntemansa henget hänen kimppuunsa, mutta Jumala suojeli häntä. Rukoillaan siunausta Pierren pienelle seurakunnalle ja työn jatkumiselle.

2. Aik. 14:1-3 Asa teki sitä, mikä oli hyvää ja oikeaa Herran, hänen Jumalansa, silmissä. Hän hävitti vieraat alttarit ja kukkulapyhköt, rikkoi kivipatsaat ja hakkasi palasiksi asera-paalut. Hän käski Juudan kansan kääntyä Herran, isiensä Jumalan, puoleen ja noudattaa hänen lakiaan ja määräyksiään.

Israel 19.03.2019

Rukoillaan Pyhän maan seurakuntien puolesta. Rukoillaan, että Pyhä Henki avaisi sydämiä ja mieliä.

2. Aik. 30:25-26 Koko Juudan seurakunta riemuitsi, samoin papit ja leeviläiset sekä Israelista tullut kansanjoukko, ja heidän kanssaan riemuitsivat muukalaiset, sekä Israelista tulleet että Juudassa asuvat. Jerusalemissa vallitsi suuri riemu; näin siellä ei ollut juhlittu sitten Daavidin pojan, Salomon, Israelin kuninkaan, päivien.