Joka vuosi Open Doors tavoittaa monia Kiinassa olevia pohjoiskorealaisia pakolaisia. Menetettyään perheenjäsenensä ja omaisuutensa he ovat usein epätoivoisia. Voimme tarjota heille vain toivon, joka löytyy ainoastaan Raamatusta.
Podcast: Pohjoiskorealaiset löytävät anteeksiantamuksen ja toivon Open Doorsin turvatalossa

Kansalaisten, myös salaisten kristittyjen, on osallistuttava kritiikkikokouksiin, joissa naapurit ilmiantavat toisiaan. Rukoillaan, etteivät ulkoisesti lausutut tunnustukset heikentäisi sitä uskoa, jota he kantavat sisimmässään.
Ps. 25:2 Jumalani, sinun apuusi minä luotan. Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua, että he voittavat minut!
Pohjois-Koreassa Jeesuksen seuraajana - auta rukouksin ja lahjoin
Pohjois-Koreassa Jeesuksen seuraaminen on niin vaarallista, että sen pitäisi olla mahdotonta. Kuitenkin ”… Jumalalle on kaikki mahdollista.” (Matt. 19:26)
Lahjoittamalla mahdollistat Raamattujen ja opetusmateriaalin jakamisen sekä hätäavun viemisen Pohjois-Korean kristityille. Yhteistyökumppaniemme kautta tuemme myös turvakoteja ja järjestämme koulutusta maasta paenneiden kristittyjen auttamiseksi.
Pohjois-Korea
Open Doorsin työntekijät auttavat 60 000:ta pohjoiskorealaista uskovaa Kiinasta käsin toimivien salaisten verkostojensa kautta. Kiinassa sijaitsevissa turvataloissa he tarjoavat suojaa pohjoiskorealaisille pakolaisille, joille myös jaetaan Raamattuja ja järjestetään opetuslapseuskoulutusta.
