Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen, kun ajattelet Intiaa? Mausteinen ruoka, rytmikäs musiikki tai ehkäpä Unescon maailmanperintökohteeksikin nimetty Taj Mahal, valkoisesta marmorista rakennettu mausoleumi. Suureen maahan mahtuu monenlaista: Intia on pinta-alaltaan maailman seitsemänneksi suurin ja asukasluvultaan maailman toiseksi suurin valtio. Tällä hetkellä Intian väkiluvun arvellaan olevan yli 1,3 miljardia ihmistä. Toisin sanoen maapallomme joka kuudes ihminen on intialainen.
Harva suomalainen tulee kuitenkaan ajatelleeksi maan kristityn väestön ahdinkoa, ja joillekin uutiset vainosta tulevat täytenä yllätyksenä. Toisinaan uutiskynnyksen ylittää intialaisiin naisiin kohdistuva kaltoinkohtelu tai muslimiväestöön kohdistuva syrjintä. Kristittyä väestönosaa koskettava ahdinko sen sijaan monesti unohtuu.
On toki muistettava, että kristittyjen tilanne vaihtelee Intian eri osavaltioissa, mutta siellä missä vainoa esiintyy, se on äärimmäisen julmaa ja armotonta. Intian äärihindut ja hindunationalistit haluavat puhdistaa maansa niin kristinuskosta kuin islamistakin. Heille todellinen intialainen voi olla vain ja ainoastaan hindu. Erityisesti kristityiksi kääntyneiden tilanne on kaikkein vaikein. He saattavat kohdata ankaraa painostusta palata hindulaisuuteen, joutua väkivaltaisten hyökkäysten uhreiksi tai tulla jopa tapetuiksi uskonsa tähden.
Olen usein miettinyt sitä hintaa, jonka moni veljemme ja siskomme maailmalla joutuu maksamaan Jeesuksen seuraamisesta. He varmasti tietävät, mitä seuraamuksia kristityksi kääntymisestä heille koituu – ja silti monet ovat valmiita antamaan elämänsä Hänelle. Seuraavilta sivuilta voit lukea heistä yhden, intialaisen Mehrin, tarinan. Kokemastaan vainosta ja väkivallasta huolimatta hän kertoo tuntevansa ”selittämätöntä iloa Kristuksessa”.
Uskon, että jokainen meistä saa kohdalleen oman osansa vaikeuksista ja haasteista. Siinä, miten niihin vastaamme, voivat meitä olla opastamassa maailmanlaajuisen seurakuntamme vainotuista vainotuimmat. He saavat usein toivonsa siitä, että kärsimyksenkin keskellä Jumala on kanssamme ja lupaa: ”Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.” (Hepr. 13:5)
– Johanna Kultalahti
