Kun Itä-Afrikassa asuva parikymppinen Sarah tuli uskoon, alueen fundamentalistimuslimit rankaisivat häntä ankarasti. Saatuaan hengellistä ja henkistä tukea Sarah alkoi rohkeasti kertoa evankeliumia Jeesuksesta.
Sarah kasvoi tiukan islamilaisessa perheessä. Hän opiskeli Koraania, kävi moskeijassa ja suurelta osin teki sen, mitä yhteisö hänen kaltaiseltaan nuorelta musliminaiselta edellytti. Tottelevaisuus ei kuitenkaan tullut sydämestä eikä vahvasta islamilaisesta vakaumuksesta. ”Tein vain sen, mitä minulta odotettiin”, hän tunnustaa.
Rituaalit vaihtuvat rukoukseen
Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa. Sarah kärsi alituisesta, uuvuttavasta päänsärystä. Hänen vanhempansa ja yhteisönsä yrittivät auttaa häntä keinoilla, jotka itäisen Afrikan maaseutupaikkakunnilla ovat helpoiten saatavilla: seoksilla ja loitsuilla. Hänen päähänsä hierottiin outoja aineita ja hänen hyväkseen teurastettiin vuohia ja kanoja. Imaamit yrittivät laulaa pyhiä kirjoituksia särkeäkseen ”taian”, jonka vallassa hän oli. Näillä toimilla ei ollut muuta merkitystä kuin että ne kuluttivat varoja, aiheuttivat Sarahille uupumusta ja pitivät hänet poissa koulusta.
”Perheelläni ei ollut varaa jatkuvasti maksaa näitä hoitoja”, Sarah kertoo.
Eräänä päivänä, kun Sarahin voimat olivat jo aivan lopussa, hän sanoi äidilleen, ettei hän enää haluaisi osallistua parantamisrituaaleihin. Silloin jotkut kylän lapset kertoivat, että alueella oli Jumalan mies, joka voisi rukoilla hänen puolestaan. ”Kuka ihmeen ihminen voi rukoilla puolestani ja saada minut paranemaan?” Sarah mietti itsekseen.
Pienistä pienin siemen oli istutettu hänen sydämeensä.
Sarah ei halunnut altistaa itseään enää millekään rituaalille, mutta eräät alueen kristityt pyysivät häntä mukaansa kirkkoon lapsenvahdiksi. Kirkossa he rukoilivat Sarahin puolesta, mutta hän kieltäytyi osallistumasta siihen ja suhtautui asiaan epäilevästi. Pienistä pienin siemen oli kuitenkin istutettu hänen sydämeensä.
”Menin kotiin ja jatkoin lääkkeiden käyttöä. Ne kuitenkin vahingoittivat minua, joten ajattelin, että ehkä olisi parempi ottaa Kristus vastaan. Muslimit eivät tiedä, että Kristus on Jumala, mutta itse aloin kysellä tätä.” Sarah teki yksinkertaisen päätöksen noudattaa kristittyjen neuvoa ja luottaa Kristukseen. ”Kun aloin uskoa Jeesukseen, paranin.”
Perhe hylkää ja paranee
Sarahin valinta aiheutti kaaoksen. Kaikki perheenjäsenet hylkäsivät hänet ja kieltäytyivät tukemasta häntä enää lainkaan. Sarahin oli pakko jäädä pois koulusta, koska perhe ei enää maksanut koulumaksuja eikä antanut muutakaan taloudellista tukea.
Tässä vaiheessa OD:n yhteistyökumppanit tulivat apuun. Sarah kutsuttiin raamattukurssille, vainon kohtaamisen kurssille sekä traumaterapiaseminaareihin. Sarah piti oppimaansa hyödyllisenä, koska se lujitti hänen uskoaan ja hän myös löysi rohkeuden kertoa perheelleen sanoman Kristuksen pelastustyöstä. Sen jälkeen monet perheenjäsenet ovat ottaneet Kristuksen vastaan. ”Aloin nähdä muutoksia elämässämme. Perheessä koettiin parantumisia: äiti parantui ja kaikki muutkin kokivat parantumista ja rauhaa.”
Vaikka perheenjäsenillä oli nyt ensimmäistä kertaa rauha sydämessään, alkoi vaino yhteisön suunnalta. ”Musliminaapurimme alkoivat vihata meitä ja lakkasivat käymästä meillä. Laulaessamme he heittivät usein kiviä taloamme kohti. Kun menimme kirkkoon, he kävivät vahingoittamassa mangopuutamme. He repivät vaatteitamme ja puhuivat meistä pahaa. He väittivät, että olin kääntynyt kristinuskoon miehen takia, joka oli sitten pettänyt minut, ja että minä sitä kautta olin päätynyt johtamaan äitinikin harhaan.”
Kiitollinen sanansaattaja
Sarahin vakaumus levittää evankeliumia on haasteita suurempi. ”Minun kaltaiseni henkilö, tämän ikäinen tyttö, ei pysty helposti kääntymään kristinuskoon.” Kiusaamisen ja eristämisen pelossa tytöt pelkäävät kuulla evankeliumia. Sen vuoksi Sarah on perustanut kotiseurakunnan ja jatkaa pelastussanoman levittämistä yhteisössään. Heidän joukkonsa on kasvanut niin paljon, että sen piti jo etsiä uusi kokoontumispaikka.
Yhdellä niistä, joiden puolesta Sarah rukoili ja jotka paranivat, on suurempi koti kuin muilla, joten sitä käytetään nyt kokoontumisissa. “Pieni seurakuntamme koostuu muutamasta perheestä. Joskus voimme kutsua jonkun opettamaan meitä. Muslimit valittavat meistä, mutta ehkäpä samat ihmiset, jotka puhuvat meistä pahaa, kutsuvat meidät rukoilemaan sairaiden lastensa puolesta.”
”Jaan oman ahdinkoni nyt muille rohkaistakseni heitä.”
Sarah on kiitollinen tuesta, jonka Open Doorsin tukijat tekivät mahdolliseksi. “Annoitte meille ohjausta, rukoilitte puolestamme, olitte meitä lähellä. Annoitte kaikkea.”
”Autoitte minua oppimaan uuden asian: aikaisemmin olisimme olleet hiljaa painostuksestamme, mutta nyt me kerromme siitä muille. Olemme oppineet, miten kohtaamme sen, mikä tiellemme tulee. Jaan oman ahdinkoni nyt muille rohkaistakseni heitä.”
“Islamista kääntyvät tulevat kohtaamaan haasteita. Neuvon ryhmäläisiäni kertomaan niistä muille, jotta heitä voidaan auttaa. Jobillakin oli ongelma, mutta hän oli kärsivällinen luottaessaan Jumalaan. Kestävinä odotettuamme saamme lopulta siunauksen.”
“Pyydän, että muistaisitte meitä rukouksessa. Se on kaikkein tärkein asia.”
