Uutiset
09.10.2023

Open Doors avannut Meksikossa Raamattukoulutuskeskuksen

Meksikossa Chiapasin osavaltion evankelikaalisilla kristityillä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus osallistua hengelliseen ja pastoraaliseen opetukseen lähellä kotiaan.

OD Meksikon uusi Raamattukoulutuskeskus (espanjaksi CEB) sijaitsee Comitánissa osavaltion kaakkoisosassa lähellä Guatemalan rajaa.

OD Meksikon toimiston johtoryhmä alkoi visioida CEB-projektia ymmärrettyään Meksikon vainotun seurakunnan kasvavan koulutustarpeen. Tämäntyyppinen koulutus sopii erityisesti maaseudulle, jossa kristittyjen tukeminen ja kouluttaminen on vaikeaa teknisten välineiden puutteen ja väkivallan vuoksi.

Matala vaalea rakennus kadun varrella
Chiapasin-työn ensisijaisena tavoitteena on kouluttaa ja valmentaa meksikolaiskristittyjä pysymään lujina uskossaan vainonkin keskellä.

Kristittyjen usko koetuksella

OD Meksikon toimiston tutkimusten mukaan Chiapasissa esiintyy enemmän uskonnollista vainoa kuin yhdessäkään toisessa osavaltiossa. Näin on sekä oikeustapausten että kristillisen uskonsa vuoksi vainottujen ja syrjittyjen ihmisten määrällä mitattuna.

Chiapasin uskonnollisista asioista vastaavan viraston mukaan uskonnollinen suvaitsemattomuus on poikkeuksellisen korkealla tasolla 13:ssa osavaltion 124 kunnasta.

”Tuottamamme aineisto vahvisti valtionhallinnon tiedot ja osoitti, että vainoa kokevat niin miehet kuin naisetkin. Olemme nähneet vainoa kaikkialla, mutta varsinkin Nueva Jerusalénin ja Tomasitan kunnissa”, OD Meksikon ryhmä kertoo.

Tutkimuksen perusteella OD Meksiko asetti Chiapasin-työn ensisijaiseksi tavoitteeksi kouluttaa ja valmentaa kristittyjä pysymään lujina uskossaan, sillä vainotapaukset ovat alueella yhä yleisempiä. OD Meksiko vuokrasi Comitánista huoneiston, johon he rakensivat luokkahuoneita ja muita tiloja opettaakseen Raamatun periaatteita kaikille osavaltion kristityille.

Uuden raamattukeskuksen sisäpiha.
OD Meksikon mukaan maaseudun kristityillä on jatkuva oppimisen tarve heidän vaeltaessaan päivittäin Kristuksen kanssa. Kuva uuden raamattukeskuksen sisäpihalta.

Koulutus otettiin heti innostuneesti vastaan

CEB:n opiskelijat osallistuvat koulutukseen kahdesti viikossa, kahtena peräkkäisenä päivänä ja neljä tuntia kerrallaan. Tapaamisia on kahdeksan kuukaudessa. Niiden vetäjät saapuvat keskukseen omista yhteisöistään ja majoittuvat siellä koulutuspäivien välisen yön.

”Haluamme Comitánin olevan Chiapasin seurakuntien johtajille raamattukoulutuksen pääkaupunki”, sanoo OD Meksikon ohjelmakoordinaattori Karla Sidney Novelo.

”90 prosenttia CEB:hen rekisteröityneistä opiskelijoista on seurakuntien johtajia tai pastoreita. Haluamme laajentaa työtämme mahdollistamalla kristityille koulutusta myös keskellä viikkoa, jotta vainottu seurakunta voisi tukeutua entistä useampaan uskossaan vahvistuneeseen johtajaan.

Olemme huomanneet, että veljemme ja sisaremme ovat innostuneita projektista.

OD Meksiko

OD Meksikon ryhmän kokemusten perusteella hanke on otettu Chiapasin evankelikaalisissa seurakunnissa hyvin vastaan.

”Olemme huomanneet, että veljemme ja sisaremme ovat innostuneita projektista ja mahdollisuudesta oppia uskostamme lisää”, OD Meksikon ryhmä sanoo.

”Maaseudun kristityillä on jatkuva oppimisen tarve heidän vaeltaessaan päivittäin Kristuksen kanssa. Se rohkaisee meitä edelleen jakamaan käytössämme olevia työkaluja taistelussa uskonnollista vainoa vastaan.”

Rukoile koulutuskeskukselle menestystä

Ryhmä pyytää koko Open Doorsin kansainvälistä yhteisöä rukoilemaan. 

”Haluamme jakaa innostuksemme tästä uudesta projektista teidän kaikkien kanssa, ja pyydämme teitä rukoilemaan sille Jumalan siunausta. Saavuttakoot täällä annetut opetukset vainotun seurakunnan syvät rivit mukanaan sanoma uskosta, toivosta ja voimasta.”