Lähetyskenttä keskellämme
Olen ehtinyt työskennellä Lähi-idän maisemissa jo muutaman päivän, ja tässä hieman ajankohtaisia kuulumisia.
Työskentelen seuraavat neljä kuukautta Open Doorsin paikallisella yhteistyökumppanilla projektiassistenttina. Työtehtäviini kuuluu järjestön toimintakertomuksen laatiminen sekä muut toimiston avustavat tehtävät. Tällä hetkellä haussa on myös paikallinen seurakunta, jonka kautta aloitan työt pakolaisleirillä lasten parissa.
Kaupungissa, jossa tällä hetkellä asun, on useita pakolaisleirejä ympäri kaupunkia. Aina kun lähdemme ajamaan autolla, törmäämme taas yhteen yliasuttuun leiriin. Toimistolle saavuttaessa naapurissa olevalta leiriltä kantautuu käynnissä olevan jalkapallopelin ääniä, ja pian pallo lentää muurin yli. Nuori poika pyytää meitä heittämään pallon takaisin.
Turvapaikanhakijoiden suuri määrä yllätti meidät Suomessa vuonna 2015, mutta täällä se on ollut jo pitkään varsin normaalia. Turvapaikkaa etsivät asuvat keskimääräisesti pakolaisleirillä noin vuoden, jonka aikana monet yrittävät aloittaa uutta elämää uudessa kaupungissa työmahdollisuuksia etsien. Osa löytää työpaikan, mutta voi kestää useita kuukausia ennen kuin itselleen löytää asunnon, jossa on varaa asua. Työpaikkoja ei kuitenkaan löydy kaikille, ja monet väsyvät elämään ahtaissa ja likaisissa leireissä. Monet palaavatkin omille asuinalueilleen uskotellen, että elämä kotikaupungissa sodan keskellä olisi helpompaa.
Lähetyskenttä Suomessa
Suurin osa Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista on ollut miehiä, ja olen tavannut Suomessa vain harvoja turvapaikkaa hakevia perheitä. Puhuin Suomessa monien turvapaikanhakijoiden kanssa ja ymmärsin, että naisilla ja lapsilla ei ole mahdollisuutta paeta maasta, sillä matka Eurooppaan on kallis ja vaarallinen.
Yritin löytää tilanteesta positiivisia puolia ja uskottelin pitkään itselleni, että miesten saatua oleskeluluvat he voivat tuoda vaimonsa ja lapsensa Suomeen. Viime vuoden lopussa kuitenkin ymmärsin, että perheen saaminen Suomeen on vaikeaa. Poliittinen asenne Suomessa on muuttunut, ja valitettavasti monet turvapaikanhakijat ovat myös valmiita hylkäämään perheensä yhdessä menneisyytensä kanssa. Minulle tämä kuitenkin oli vahvistus siitä, että halusin lähteä sinne, missä apua edelleen tarvitaan, sinne, missä naiset ja lapset edelleen ovat.
Muutama kuukausi sitten World Watch List 2017 -raportin julkistamistilaisuudessa tapasin tämän Lähi-idän yksikön johtajan, joka jo ensitapaamisellamme tarjosi minulle mahdollisuutta lähteä kentälle auttamaan. Lähtöön tarjoutui mahdollisuus Suomen Open Doorsin kautta, ja odotan innolla, mitä kaikkea kokemus täällä tuo mukanaan.
Jo ensimmäisenä päivänä kohdemaassa sain tavata kristittyjä sisaria, jotka ovat vaikeuksista huolimatta päättäneet asua täällä, vaikka heillä oli mahdollisuus muuttaa Eurooppaan. Heillä ei ole tietoa, mitä heille tulevaisuudessa tapahtuu tässä maassa, mutta he ovat päättäneet luottaa Jumalaan.
