Kaksikymmentä vuotta karkoituksensa jälkeen Taleban valloitti Afganistanin pääkaupungin Kabulin jälleen. Valloitus oli jatkumoa nopealle etenemiselle halki koko maan, joka Talebanin silmissä kuuluu heille, Open Doorsin Aasian-aluetiimin viestintäjohtaja Jan Vermeer kirjoittaa.
Talebanin kasvot ja sanat ovat viime vuosikymmenten aikana kenties hieman muuttuneet, mutta mieli ja sydän ovat samat. Afganistanin islamilaisessa emiraatissa on voimassa sharia-laki. Se merkitsee sortoa ja vainoa naisille, tytöille, homoseksuaaleille, sikheille ja kristityille.
Syyskuun 11. päivän terrori-iskun ”putoavaa miestä” ei ole koskaan onnistuttu varmuudella tunnistamaan. Toimistotyöntekijä hyppäsi palavasta WTC-tornista varmaan kuolemaansa, ja hänen viimeiset hetkensä ikuisti uutistoimisto AP:n kuvaaja Richard Drew. Afganistanin kansalla on nyt heidän oma ”putoava miehensä”: tavalliset tallaajat, jotka tarrautuivat nousevaan lentokoneeseen heidän epätoivoisessa ja viimeiseksi jääneessä yrityksessään saavuttaa vapaus. Muutamassa hetkessä heidän elämänsä päättyi.
Väestöstä yli puolet on alle 25-vuotiaita. He eivät muista sitä aikaa, kun Taleban oli vallassa koko maassa.
Kuka voisi unohtaa nämä kuvat? Ja mitä me oikeastaan näimme uutisia katsoessamme?
Stressiä? Kyllä.
Paniikkia? Kyllä.
Epätoivoa? Kyllä.
Ennen muuta näimme Afganistanissa vapauden tuhoa. Se hajosi romahtaen aivan kuten kaksoistornit tuona vuoden 2001 syyskuun kohtalokkaana päivänä. Jäljelle jäi tomua, raunioita, menetettyjä elämiä ja tuhottu toivo.
Olivatko menneet kaksikymmentä vuotta merkityksettömiä ja hyödyttömiä? Elämä Afganistanissa on ollut uskomattoman vaikeaa verrattuna siihen elämään, jota useimmat tämän tekstin lukijat kokevat. Emme voi lakaista noita vuosikymmeniä maton alle ja teeskennellä, ettei niitä koskaan ollutkaan. Väestöstä yli puolet on alle 25-vuotiaita. He eivät muista sitä aikaa, kun Taleban oli vallassa koko maassa.
Matka oli hidas ja kivulias ja vaati paljon uhrauksia, mutta Afganistan otti edistysaskelia. Naisten ja lasten vapauden ja mahdollisuuksien lisäämiseksi on ollut aloitteita, ja alaikäisten suojeluun, koulutukseen, työllisyystoimiin ja terveydenhuoltoon panostettiin taloudellisesti. Otetaan esimerkiksi naiset: monet ovat lukeneet kirjoja ja kehittäneet itseään. Heillä on ollut pääsy terveydenhuoltoon, ja he ovat nyt tervein sukupolvi pitkään aikaan.
He ovat odottaneet tätä hetkeä kaksikymmentä vuotta.
Alusta lähtien oli valitettavan selvää, että uskonnonvapauden edistäminen ei ollut Afganistanin uuden hallituksen prioriteetti vuonna 2001 tai sen jälkeen. Yhteiskunnan ja hallinnon joka kerroksen kyllästäneet ääri-islamistit eivät halunneet myöntää, että jotkut eivät halunneet seurata heidän versiotaan islamista. Uskonnollisia vähemmistöjä, erityisesti sikhejä ja kristittyjä, ei tunnustettu.
Asia kävi erityisen selväksi, kun uudessa vuoden 2004 perustuslaissa uskonnollisille vähemmistöille ei annettu mitään sijaa. Tämä tarkoitti sitä, että kaikki kansalaiset julistettiin muslimeiksi ja uskonvakaumuksen vaihtaminen ei ollut mahdollista. Siitä kiinni jääneitä saatettiin itse asiassa laittomasti rangaista tai heidät voitiin tappaa. Sharia-tuomioistuin tuomitsi aina syytettyjä vastaan, eikä tämä tule muuttumaan Talebanin valtaannousun jälkeen. Uskonnollisten ekstremistien valta on nyt vain kasvanut eksponentiaalisesti.
He ovat odottaneet tätä hetkeä kaksikymmentä vuotta. Nyt on aika mitätöidä saavutettu edistys ja repiä irti ei-toivotut ainekset: kaikki länttä avustaneet, kaikki sharia-lakia vastustavat ja kaikki ei-muslimit.
Sikhejä tosin vainotaan mutta myös jossain määrin suvaitaan. He ovat etnisesti enimmäkseen intialaisia ja heidän on aina sallittu elää sikheinä, vaikkakin monien väkivaltaisuuksien ja jatkuvan Da’awan (kutsu liittyä islamiin) saattelemana. Tämä tarkoittaa, että ainakin he voivat vielä identifioida itsensä sikheinä. Kristityt taas eivät voi tunnustautua kristityiksi, koska he ovat luopioita.
Miten kristityt vastaavat näihin uusiin uhkiin?
Paikallinen lähde sanoo: ”Afgaanit ovat taistelijoita. Elämämme on muuttunut sen lyhyen aikaikkunan myötä, jolloin saimme maistaa vapautta ja pääsyn koulutukseen. Kyllä, jotkut tulevat olemaan pelosta jähmettyneitä ja, kyllä, jotkut tulevat antautumaan, mutta niitä meistä, jotka ovat lukeneet ja joiden mieli on avartunut, tulee aina olemaan. Ajattelumme rajoja on venytetty.”
”Etsimme polkuja, ratkaisuja ja juuria, joita kohti suuntautua ja tehdä asioita toisin. Tulemme haastamaan vallitsevan tilanteen ja taistelemaan sen puolesta, mille niin länsimaalaiset kuin meidän omat vanhempamme ja isovanhempamme antoivat elämänsä. Oikeus oppia, oikeus olla, vapaus unelmoida ja vapaus palvoa – sen puolesta me taistelemme. Seisokaa rinnallamme tukenamme.”
Kristuksen maailmanlaajuisen ruumiin yhtenäisyyttä tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Vaino ei ainoastaan jatkunut Taleban-hallinnon kaatumisen jälkeen vuonna 2001, se kasvoi räjähdysmäisesti. Ja se tulee saavuttamaan kaikkien aikojen huippunsa. Jeesus sanoi, että puun tuntemiseksi täytyi vain katsoa sen hedelmiä. Ei ole tarpeen listata niitä hirmutekoja, joita Taleban on tehnyt perustamisestaan lähtien.
Kristityiksi paljastuneita tullaan rankaisemaan karusti. Heidän vahingoittamisensa on yksi tapa kostaa ”länsimaisten kristillisten armeijoiden kahdenkymmenen vuoden miehitys”. Länsimaiden läsnäolosta huolimatta Afganistanin kristittyjen kohtalo pysyi samana: piilossa eläminen, perheenjäsenten surmien kohtaaminen ja vakava kärsimys.
Rukous. Se on aidosti ainoa asia, jota he pyytävät.
Miten kristityt vastaavat näihin uusiin uhkiin? Kaikki ovat peloissaan. Jotkut heistä eivät näe mahdollisuutta selviytyä. Monet haluavat paeta turvalliseen paikkaan. Jotkut voivat, jotkut eivät voi ja jotkut tekevät valinnan pysyä siellä missä ovat, palvella Jumalaansa salassa ja suojella perheitään.
Oikeaa tai väärää ratkaisua ei tässä kohden ole. Jokainen tekee niin kuin on parasta hänen omissa olosuhteissaan. Jokainen yrittää saada selville, mitä Jumala heiltä odottaa, paikallinen lähde kertoo.
Konfliktin ja väkivallan odotetaan kiihtyvän, ja sen keskellä toivomme on siinä, että kirkko seisoisi kärsivien rinnalla ja rukoilisi maan puolesta. ”Jokainen uskova, jolle olen puhunut, pyytää vain yhtä asiaa”, paikallinen lähde toteaa. ”Rukous. Se on aidosti ainoa asia, jota he pyytävät. Heiltä vietiin kaikki maallinen suoja. Jäljellä on vain Immanuel, Jeesus kanssamme.”
Open Doors tukee Afganistanin kristittyjä rukouksin. Heidän ainoa tavoitteensa on selviytyä ja kestää päivä kerrallaan. Alta löydät rukousaiheita Afganistanista ja sen puolesta.
Rukousaiheet:
- Rukoile viisautta selvitä kaikista tilanteista. Pyydä Herraa ohjaamaan maan kansalaisia – erityisesti siskojamme ja veljiämme – sen osalta, miten toimia tulevien päivien kuulusteluissa ja kauhuissa.
- Rukoile koulujen ja koulutusohjelmien puolesta, että ne voisivat toimia jotenkin ja vaikuttaa nuorisoon.
- Rukoile terveyttä ja hyvinvointia. Lääkkeistä on vajausta.
- Rukoile lasten (tyttöjen ja poikien) turvallisuuden puolesta. Pyydä Jumalaa varjelemaan lasten arvokkuutta ja hyvinvointia nostamalla rohkeita profetaalisia taistelijoita, jotka vartioivat lasten turvallisuutta ja taistelevat heidän puolestaan kaikkea pahoinpitelyä vastaan.
- Rukoile, että hanoista tulisi edelleen puhdasta vettä. Jos kaupunkien vedenpuhdistamot saastuvat, taudit ja sairaudet tulevat leviämään laajasti.
- Rukoile, että ruokaa olisi saatavilla ja se olisi tarpeeksi edullista. Juuri nyt ihmiset kamppailevat, sillä toimitusketjut ovat katkenneet. Niitä korjataan vähitellen, mutta ruuan saatavuudesta ja hintojen inflaatiosta on tulossa ongelma. ”Taleban ruokkii ensin sotilaansa ja sitten meidät”, työmme paikallinen ystävä sanoo.
- Rukoile, että Jumala antaisi töitä päivätyöläisille ja muille, joilla ei tällä hetkellä ole tuloja.
- Rukoile, että kristityt saisivat sitä hengellistä apua, jota he tarvitsevat.
