Miten Kiinan erittäin tiukka koronalinja vaikutti maan kristittyihin ja muihin asukkaisiin? Tässä kirjeessä kuulet kiinalaisen kristityn ja Open Doorsin paikallisen kumppanin kokemuksista viime syksyn ajalta, kun maassa vielä noudatettiin erittäin tiukkaa koronapolitiikkaa.
Shanghaissa, Pekingissä ja monissa muissa Kiinan kaupungeissa on viime aikoina osoitettu mieltä koronasulkuja vastaan.
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt videoita mielenosoittajista, jotka vaativat tiukkojen rajoitusten lopettamista käsissään tyhjiä valkoisia paperiarkkeja. Niillä on haluttu symboloida sanomaa, jota ei ole sallittua lausua ääneen.
Protestit saivat alkunsa marraskuussa Urumqin kaupungissa, joka sijaitsee uiguurivähemmistön provinssissa Xinjiangissa. Alue oli ollut koronasulussa yli kolme kuukautta, kun siellä syttyi kerrostalopalo, jossa kuoli kymmenen ihmistä ja yhdeksän loukkaantui.
Pelastusyrityksiä ja asukkaiden pakenemismahdollisuuksia vaikeuttivat karanteeniin liittyvät esteet.
Onnettomuuksia ja ongelmia
Tiukat koronarajoitukset ovat vaikuttaneet myös nelikymppisen kristityn Guoqiangin* kotikaupungissa. Hän kertoo kokemuksistaan Open Doorsin tiimille lähettämässään kirjeessä:
”Kiinalaisessa sananlaskussa sanotaan: ’Vesi on kuumaa ja ihmiset ovat pulassa’. Se kuvaa viimeaikaista tilannetta maassamme. Urumqin kerrostalopalon lisäksi kolmevuotias poika kuoli menetettyään tajuntansa epäillyn kaasuvuodon takia. Avun saaminen saattoi viivästyä ankarien rajoitusten takia.
”Ihmiset ovat riippuvaisia hallituksen keskitetystä jakelusysteemistä.”
Guoqiang*
Myös ihmisiä karanteeniin kuljettanut bussi joutui kolariin, jossa 27 ihmistä kuoli ja 20 loukkaantui. Ikäviä tilanteita on sattunut, ja ihmiset kärsivät.
Maan talous kärsii myös. Koronasulku on nyt kestänyt yli kaksi kuukautta. Ravintolat on suljettu, eikä mitään liiketoimintaa ole. Alueellamme on avoinna ainoastaan supermarket, mutta hinnat ovat nousseet ja peruselintarvikkeista on pulaa – hedelmiä ja vihanneksia ei ole normaalisti. Ihmiset ovat riippuvaisia hallituksen keskitetystä jakelusysteemistä.
Pitkäaikainen karanteeni johtaa sosiaalisiin ongelmiin: tulojen menettämiseen, lasten istumiseen tietokoneen äärellä etäopetuksessa kaiken päivää ja ihmisten kamppailuun mielenterveyden haasteiden kanssa.”
Äkillisyys yllätti
“Pahinta ovat arvaamattomat koronasulut ja ihmisten lähettäminen parakkikyliin karanteeniin ilman ennakkovaroitusta. Ystäväni matkusti perheineen toiseen kaupunkiin noin 90 päiväksi, mutta siellä he joutuivat karanteeniin 80 päiväksi!
Itse menin vaimoni ja poikani kanssa asioille eräälle alueelle, ja ennen kuin oli kulunut tuntiakaan, koko alue oli suljettu koronan takia. Samaan aikaan tyttäreni opettaja soitti ja kertoi: ’Tyttärellänne on kovia vatsakipuja. Meidän on lähetettävä hänet sairaalaan heti.’ Ja me emme päässeet mihinkään!
”Itku kurkussa saatoimme vain rukoilla lakkaamatta.”
Guoqiang*
Soitimme viranomaisille, mutta he sanoivat, ettei heillä ollut mitään tekemistä sulkupäätöksen kanssa. Itku kurkussa saatoimme vain rukoilla lakkaamatta. Kiitämme Jumalaa siitä, että hän lähetti enkelin huolehtimaan tyttärestämme, kun emme olleet paikalla, ja hän on nyt kunnossa.
Jälkeenpäin ajatellen olisimme voineet jopa menettää tyttäremme, ellei hän olisi saanut hoitoa ajoissa. Uskon, että ihmisillä on monia muitakin kertomattomia tarinoita. Armahtakoon Jumala tätä maata ja kansaa.”
Säännöt muuttuvat
Open Doorsin paikallinen kumppani Chun* kertoo, että hallitus höllensi koronatoimia syksyisen kansankongressin kokoontumisen jälkeen, mutta sillä ei ehtinyt olla vaikutusta seurakuntien toimintaan.
”Koronatapausten määrä lisääntyi pian höllennysten jälkeen. Kun sairastuneiden määrä kasvoi hyvin nopeasti, rajoituksia tiukennettiin uudestaan. Koska Kiina on valtava maa, sääntöjen soveltaminen vaihtelee maakunnasta toiseen. Ne voivat muuttua joka päivä”, Chun kuvaa.
*Nimet muutettu turvallisuussyistä