Lehdet
29.04.2020

Kirje Miikalta: Korona koskettaa erityisesti köyhiä kristittyjä

Alkuvuodesta 2020 Kiinasta ympäri maailmaa levinnyt koronavirus on mullistanut ihmisten elämän kaikkialla maailmassa. Myös me suomalaiset olemme joutuneet totuttelemaan elämään eristyksissä ja osallistumaan hengelliseen toimintaan kotoa käsin, esimerkiksi vain internetin välityksellä.

Kriisi on herättänyt myös paljon epävarmuutta ja pelkoja meissä suomalaisissa. Samalla tilanne auttaa ymmärtämään paremmin sitä todellisuutta, jonka keskellä monet vainotut kristityt elävät jatkuvasti. Miljoonat iranilaiset tai pohjoisafrikkalaiset kristityt voivat kohdata toisia kristittyjä vain netin kautta, koska muu kanssakäyminen ei ole turvallista. Miljoonat uskovat elävät erossa perheestään tai maanpaossa tultuaan läheistensä hylkäämiksi tai tuomituiksi valtionvihollisiksi vain siksi, että ovat kristittyjä. Monissa maissa jatkuva epävarmuus varjostaa salassa elävien kristittyjen arkea, kuten tämän lehden pohjoisafrikkalaisen Islèmin tarina osoittaa.

Monille kristityille vaikein on vielä edessä: Koska he ovat uskonvakaumuksensa tähden yhteiskuntansa vähäosaisia – ilman puhdasta vettä tai terveydenhuoltoa he ovat alttiina koronavirukselle. He tarvitsevat apuamme.

Kiinassa Wuhanin maakunnan kristityt joutuivat koronakriisin keskelle ensimmäisinä. Silti he eivät lannistuneet. Koronakriisin varjossa Kiinan viranomaiset rajoittivat hengellisen materiaalin jakamista netissä. Tästä huolimatta sadat Wuhanin seurakuntien pastorit rohkaisivat seurakuntalaisiaan ja jakoivat netissä ilosanoman Jeesuksesta, jonka valta ylittää koronakriisin ja jopa kuoleman. Moni kiinalainen kuuli kriisin keskellä evankeliumin.

Mitä voimme oppia tässä tilanteessa vainon keskellä eläviltä kristityiltä:

  • Luota Jumalaan myös vaikeuksien keskellä. ”Heittäkää kaikki murheet Jumalan kannettavaksi, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:7)
  • Mitä vaikeampaa meillä on, sitä tärkeämpi on pitää yhtä ja rukoilla toinen toistemme puolesta. ”Kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla. Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne.” (1. Piet. 4:7-8)
  • Kerro rohkeasti, mihin toivosi perustuu. Kriisin keskellä moni pysähtyy elämän peruskysymysten äärelle. ”Olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.” (1. Piet. 3:15)
  • Jos joudut kokemaan vainoa uskosi tähden, muista, että se on luonnollinen osa kristityn identiteettiä. ”Sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä, vaan hän kirkastakoon kristityn nimellä Jumalaa.” (1. Piet. 4:16)

Voimia ja Jumalan siunausta tähän vaikeaan ajanjaksoon,

– Miika Auvinen