Uutiset
19.04.2023

Keski-Aasia: Yunus todistaa Jumalan uskollisuudesta

Veli Yunus* asuu Keski-Aasiassa alueella, jonka kulttuuriin islam vaikuttaa vahvasti. Kyläyhteisössä kristinuskoon kääntyvää muslimia pidetään petturina, joka on hylännyt perinteisen uskonnon, eikä hänen kanssaan olla tekemisissä. 

Keski-Aasiassa ei ole helppoa elää kristittynä. Paikallisten evankeliointi on vielä vaikeampaa. Silti veli Yunus seuraa Jeesusta rohkeasti ja toimii siunauksena häntä vainoaville ihmisille.

Yhteisön ulkopuolelle suljettuna

Veli Yunus tuli uskoon yli 20 vuotta sitten.

“Kaikki muuttui, kun kyläläiset ja paikalliset viranomaiset saivat selville, että olin tullut uskoon. He muuttivat suhtautumistaan myös perheeseeni. En ollut enää tervetullut paikallisiin tapahtumiin, häihin, juhliin tai hautajaisiin. Minut leimattiin petturiksi.

Minun käskettiin luopua Kristuksesta, niin saisin osallistua hautajaisiin.

Veli Yunus*

Muistan yhä, kuinka minut heitettiin ulos oman sukulaiseni hautajaisista. En saanut olla edes hautausmaalla hautaan laskemisen aikana.

Minun käskettiin luopua Kristuksesta, niin saisin osallistua hautajaisiin. Jos palaisin takaisin islamiin, voisin jatkaa normaalia elämää ja minut hyväksyttäisiin jälleen kyläläisten yhteyteen.

Mutta minä en voinut elää ilman Kristusta. Elämäni oli hänessä, joten en voinut kieltää uskoani. Elämäni oli tuolloin hyvin vaikeaa.”

Kotikokouksesta vankeuteen

“Nykyään vaimoni ja minä työskentelemme yhdessä. Pidämme muiden kristittyjen kanssa kotikokouksia.

Tapaamisemme ovat salaisia. Yleensä kaksi tai kolme uskovaa saapuu tiettyyn aikaan rukoilemaan, lukemaan Jumalan sanaa ja ylistämään hiljaa. Kun he lähtevät, seuraava ryhmä saapuu paikalle. Tätä jatkuu useiden tuntien ajan. Uskovat odottavat innokkaasti yön pimeydessä. Harvoin naapurit ja muut kyläläiset kiinnittävät heihin huomiota.

Vaikka pyrimme olemaan varovaisia, muutaman kerran poliisi on saanut tiedon “laittomista uskonnollisista kokoontumisistamme”.

Poliisit uhkasivat tappaa sukulaiseni ja sanoivat, että jos osallistuisin vielä uskovien kokoontumisiin, joutuisin pitkäksi ajaksi vankilaan.

Veli Yunus*

Kerran minut vangittiin niiden järjestämisestä, ja poliisiasemalla minua pahoinpideltiin. Poliisit yrittivät pelotella minut antamaan periksi ja kieltämään Kristuksen, luopumaan evankelioinnista sekä lopettamaan rukouskokousten järjestämisen. He uhkasivat tappaa sukulaiseni ja sanoivat, että jos osallistuisin vielä uskovien kokoontumisiin, joutuisin pitkäksi ajaksi vankilaan.

Minut vapautettiin 15 vuorokauden kuluttua. Olin uupunut, mutta kieltäydyin yhä palaamasta takaisin islaminuskoon.

Ennen vapauttamistani minut tuomittiin koviin sakkoihin. En tiennyt, kuinka huolehtisin perheestäni sakkojen maksun jälkeen, mutta Jumala oli meille uskollinen ja on osoittanut uskollisuutensa yhä uudelleen.“

Etualalla keskiaasialaisia ruokia miesten rukouspiirin kokoontumisessa.
Keski-Aasian kulttuureissa luottamus ja yhteiset ateriat ovat korostetun tärkeitä. Salaisille muslimitaustaisille kristityille kotikokoukset ovat myös turvallisuustoimi. Kuvituskuva keskiaasialaisesta miestenpiiristä.

Jumala vastaa rukouksiin

“Vaimoni ja minä emme kyenneet saamaan lapsia, ja lääkärien mukaan emme ehkä koskaan saisikaan. Rukoilimme asian puolesta yhdessä pienen kristittyjen yhteisön kanssa.

Kylämme muslimit sanoivat, että Jumala rankaisi meitä näin, koska hylkäsimme perinteisen uskonnon. Päätimme kuitenkin luottaa Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. Muutamia vuosia myöhemmin Jumala siunasi meitä kahdella ihanalla lapsella, eikä tämä ole ainoa kerta, kun Jumala on ollut meille uskollinen.

Vaimoni jalka oli jonkin aikaa ollut turvonnut ja erittäin kivulias. Lääkärit käskivät häntä varautumaan amputaatioon. Leikkaukselle varattiin aika, mutta sinä päivänä, kun leikkaus oli tarkoitus suorittaa, jalka oli täysin terve. Vaikka olimme rukoilleet tilanteen puolesta lakkaamatta, en silti voinut uskoa, että Jumala oli tehnyt tällaisen ihmeen.

Meitä ei enää mitätöidä tai pilkata, koska jaamme siunauksemme muiden kanssa.

Veli Yunus*

Jumala käyttää meitä siunauksena monille ihmisille. Alueellamme kärsitään puhtaan veden puutteesta. Vesi tulee matalasta ja likaisesta joesta, minkä vuoksi monet asukkaat kärsivät munuaissairauksista. Rukoilimme asian puolesta kymmenen vuoden ajan, ja Jumala vastasi rukouksiimme.

Tuki mahdollisti porakaivon

Open Doorsin yhteistyökumppaneina toimivat ystäväni tarjosivat meille äskettäin apua syvän kaivon poraamiseksi tontilleni. Nykyään pihallani on kaivo, jota kaikki kyläläiset saavat käyttää. Koska kaivo on minun maillani, viranomaiset eivät voi ottaa sitä minulta pois. Kyläläisten asenne meihin on muuttunut merkittävästi anteliaisuutemme takia.

Puhdas juomavesi on valtava siunaus. Meitä ei enää mitätöidä tai pilkata, koska jaamme siunauksemme muiden kanssa. Jotkut kyläläiset ovat jopa tulleet uskoon nähtyään Jumalan toiminnan elämässämme. Tällä hetkellä ihmiset eivät tule luoksemme ainoastaan veden takia, vaan päästäkseen Jumalan, elävän veden lähteen, luo.“

Veli Yunus ja hänen perheensä ovat sitoutuneita palvelemaan Herraa yhteisössään. Muistathan heitä rukouksissasi!

*Nimi muutettu turvallisuussyistä

Kuuntele podcast