Uutiset
26.11.2019

Kertaalleen vapautetut kirkon johtajat rikossyytteeseen Sudanissa

Kahdeksan sudanilaisen Church of Christ -kirkon johtajaa joutuu vastaamaan rikossyytteisiin tapauksessa, jonka alempi oikeusaste hylkäsi vuotta aiemmin.

Viisi kahdeksasta aiemmin syytetystä kirkon johtajasta vapautettiin yllättäen vuoden 2018 elokuussa. Heidän joukossaan oli muun muassa Church of Christin johtaja Ayouba Telyan. Oikeuskäsittely koski Sudanin hallinnon ja kirkon välillä pitkään jatkunutta kiistaa kirkon omaisuudesta. Tuomari totesi tuolloin tapauksen luonteeltaan hallinnolliseksi, eikä siis rikosoikeuden piiriin kuuluvaksi. Tuomari määräsikin syytetyt vapautettaviksi ja kirkon omaisuuden palautettavaksi.

Päätöstä koskevien valitusten jälkeen korkein oikeus päätti lokakuun alussa, että tapauksen rikosoikeudellinen käsittely olisi kuitenkin mahdollista ja sitä koskeva uusi oikeudenkäynti tullaan järjestämään. Syytteisiin lukeutuvat luvaton tunkeutuminen ja Church of Christin omaisuuden laiton hallussapito.

Systemaattista uskonnonvapauden rikkomista

Elokuussa 2017 kahdeksan Church of Christ -kirkon johtajaa pidätettiin heidän kieltäydyttyään luovuttamasta kirkon omaisuuden hallintaa maaomaisuudesta ja rakennuksista vastaavalle hallinnon toimielimelle. Kyseinen toimielin perustettiin laittomasti vuonna 2013, mistä lähtien hallinto on asteittain ottanut haltuunsa kirkkojen omaisuutta. Esimerkiksi Church of Christ -kirkon ja Sudanin presbyteerisen evankelikaalisen kirkon rakennuksia on tuhottu, niiden johtajia häädetty tai pidätetty ja kirkkojen omaisuutta viety laittomasti. Kesäkuussa 2017 Church of Christ -kirkon johtajat laativatkin avoimen kirjeen hallitukselle anoen sitä lopettamaan kristittyjen uskonnonvapauden systemaattisen rikkomisen.

Presidentti Omar al-Bashirin syrjäyttämisen jälkeen Sudanissa on toiminut siirtymäajan hallitus. Eräs sen ministereistä, Nasr-Eddin Mofarah, totesi viime kuussa juutalaisyhteisön paluuta Sudaniin vaatiessaan maan olevan uskonnollisesti monimuotoinen.