Zabi* pakeni, kun Taliban valtasi Afganistanin. Mutta kuinka kauan hän voi jatkaa pakoaan? Rukouksia tarvitaan tänään enemmän kuin koskaan, jotta kristityt voisivat säilyttää toivon siellä, missä Jeesuksen seuraaminen maksaa kaikkein eniten.

Taliban tietää Zabin salaisuuden. Sen vuoksi hänen henkensä on vaarassa. ”Perheeni kuuluu salaisiin uskoviin”, hän kertoo. ”Joitakin vuosia sitten Taliban tuli ja vei isäni, koska hän oli kristitty. He kiduttivat isääni kuukausien ajan ja lopulta surmasivat hänet. Muutama kuukausi sen jälkeen myös veljeni katosi. Emme kuulleet hänestä enää koskaan.”

Kun Taliban valtasi Afganistanin elokuussa 2021, Zabi tiesi, että hänen oli paettava henkensä edestä. Zabi on nuori, koulutettu ja aktiivinen ihmisoikeuksien puolestapuhuja – ja kaiken sen vuoksi hän on tänään vaarassa. Jotkut Zabin kaltaiset kristityt onnistuivat viime elokuussa pakenemaan Afganistanista samaan aikaan, kun kansainväliset joukot evakuoitiin maasta. Zabi ei kuulunut heihin. Tietäen itseensä kohdistuvan vaaran hän pakkasi mukaansa kaiken omaisuutensa, jonka suinkin kykeni, ja suuntasi kohti Afganistanin rajaa.

Tänään Zabi elää toisessa maassa. Maan nimeä ei voida mainita, sillä Zabi ei edelleenkään ole turvassa. ”Tilanteemme on epätoivoinen”, hän kertoo. ”Minulla on rahaa pankkitililläni, mutten pääse siihen käsiksi täällä. Minulla on viisumi, mutta se umpeutuu pian. Mitä minulle tulee tapahtumaan? En tiedä. Rukoilen vain, että voisin lähteä tästä maasta ja päästä turvaan. Voi olla, että joudun piilottelemaan tai tulen karkotetuksi takaisin Afganistaniin. Jos niin käy, minut saatetaan tappaa.”

”Te olette minulle toivon säie. On mahdollista, että selviän tästä.”

Kuuntele Podcast

Usko kantaa

Kiitos Jumalan johdatuksen, Open Doorsin paikalliskumppanit ovat voineet auttaa Zabia ja antaa hänelle hätäapua: ruokaa ja rahaa vuokranmaksuun, jotta Zabilla olisi paikka, jonne mennä ja mahdollisuus selviytyä. Zabi on saanut rukoustukea ja hengellistä rohkaisua, jotta hän voisi edelleen säilyttää vahvan uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan. Kiitos uskollisten tukijoittemme, voimme edelleen tukea häntä. Emme kuitenkaan tiedä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.

Afganistan oli World Watch 2021-listalla toisena jo ennen Talebanien elokuun valtaannousua.
Afganistan oli World Watch 2021-listalla toisena jo ennen Talebanien elokuun valtaannousua.

”Zabi on kiitollinen saamastaan avusta”, kertoo eräs yhteistyökumppanimme. ”Samaan aikaan hän on edelleen shokissa viime aikojen tapahtumien vuoksi. Pyrimme parhaamme mukaan olemaan läsnä ja auttamaan häntä. Rukoilemme, että hänelle avautuisi mahdollisuus päästä turvallisempaan paikkaan.”

Välitön vastaus

On ollut sydäntäsärkevää seurata, miten nopeasti tilanne Afganistanissa on heikentynyt kuluneen vuoden aikana. Jo entuudestaan äärimmäistä vainoa kokenut pieni paikallisten uskovien joukko on tullut entistä haavoittuvammaksi hyvin lyhyen ajan sisällä.

”Voi olla, että joudun piilottelemaan tai tulen karkotetuksi takaisin Afganistaniin. Jos niin käy, minut saatetaan tappaa.”

Open Doorsin toiminnassa on osa-alueita, jotka on toisinaan pidettävä salassa, emmekä aina voi kertoa kaikista työmme yksityiskohdista. Voimme kuitenkin kertoa, että tukijoittemme rukoukset ja saamamme taloudellinen tuki ovat mahdollistaneet yhteistyökumppaniemme antaman välittömän kriisiavun. He ovat edelleen läheisessä yhteydessä salaisiin uskoviin sekä antavat heille niin hengellistä kuin aineellistakin apua heidän tarpeittensa mukaan.

Tilanne on edelleen hyvin epävakaa. Maan rajat ja avustusleirit ovat yhä pitkälti suljettuina. Paikallinen seurakunta on hyvin pieni ja hajallaan. Monet joutuvat olemaan piilossa. Teemme kuitenkin edelleen kaikkemme, jotta voimme jatkaa alueen salaisten kristittyjen tukemista.

Ei ole epäilystäkään, etteivätkö vainotun seurakunnan tarpeet alueella olisi merkittävät. Siksi olemme käynnistämässä koko vuoden kestävää rukouskampanjaa Afganistanin puolesta.
Jos haluat olla mukana auttamassa, voit kanssamme tarjota pitkäkestoista tukea äärimmäistä vainoa kohtaaville kristityille niissä maissa, joissa kristittynä eläminen on kaikkein vaarallisinta. Tuellasi voimme jatkaa määrätietoista työtämme ja pyrkiä tavoittamaan jokaisen salaisen uskovan sillä avulla, jota he kaikista eniten tarvitsevat.

Tukesi merkitsee paljon Zabin kaltaisille vainotuille kristityille. ”Kiitän Jumalaa teiltä saamastani ruoasta, vaatteista, taloudellisesta tuesta sekä rukouksista ja rohkaisusta”, Zabi sanoo. ”Te olette minulle toivon säie. On mahdollista, että selviän tästä.”

* Nimi muutettu turvallisuussyistä

Seistään vainottujen rinnalla, jottei heidän tarvitse kohdata vainoa yksin.

Osoitteessa opendoors.fi/wwl julkaistaan 19.1. uusi World Watch List 2022 -raportti, josta voit lukea, miten kristittyjen kokema vaino ja syrjintä ovat muuttuneet edellisen vuoden aikana. Liity myös rukoukseen Afganistanin puolesta osoitteessa Opendoors.fi/afganistan/rukoushaaste.

Rukoile

  • Voimaa niille kristityille, jotka kokevat kutsua jäädä Afganistaniin voidakseen olla maan “suolana ja valona”. Rukoile, että Jumala voisi avata uusia mahdollisuuksia näille uskoville.
  • Muista rukouksessa yhteistyökumppaneitamme, jotka kohtaavat maasta paenneita. Rukoile, että he saisivat edelleen olla toimittamassa hätäapua, kuten hedelmiä, lihaa, riisiä, lämpimiä vaatteita ja hygieniatarvikkeita.
  • Rukoile, että maassa vallitseva väkivallan ilmapiiri voisi väistyä ja että Jumala voisi estää ääriliikkeiden suunnittelemat väkivallanteot.

Lahjoita

  • 45 eurolla tarjoat kuukaudeksi hätäapua, kuten ruokaa, lääkkeitä ja vaatteita Afganistanin äärimmäistä vainoa paenneelle pakolaisperheelle.
  • 56 eurolla saadaan seitsemälle salaiselle kristitylle oma Raamattu.
  • 90 eurolla voidaan 20 salaiselle uskovalle antaa opetuslapseuskoulutusta.

Lahjoita tilille FI92 5720 2320 2102 75 ja käytä osoitepalkissa näkyvää henkilökohtaista viitenumeroasi tai viitettä 3393918.