Kristinuskon tilanne Libyassa näyttää mahdottomalta – ja juuri siksi rukouksemme ovat elintärkeitä. Maan kristityistä ei voi turvallisuussyistä kertoa paljoakaan, sillä tiedot voivat lisätä paikallisyhteisön ja hallituksen harjoittamaa painostusta. Miten Libyan kristittyjen tilanne on kehittynyt ja miten rukoilla heidän rinnallaan?
Libya on täysin islamilainen valtio. Voimassa oleva šaria-laki määrittää, kuinka valtiota johdetaan ja ongelmat ratkaistaan. Yhteisön näkökulmasta tämä tarkoittaa, ettei Libyassa voi olla lainkaan kristittyjä, ja näin maan johto haluaakin kansan uskovan. Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi.
Kuinka paljon maassa on kristittyjä?
Valtaosa Libyan kristityistä salaa uskonsa joskus jopa vuosia, joten heidän tarkkaa lukumääräänsä ei tiedetä. Uskon julkinen ilmaiseminen on suuri riski erityisesti islamista kääntyneille.
Paljastuneet muslimitaustaiset kristityt joutuvat todennäköisesti perheensä halveksimiksi. He joutuvat väistämättä islamistimilitanttien ja Libyan hallituksen vainon uhkaamiksi.
Kristitty ei koskaan ole täysin yksin.
Libyan asukasluku on noin seitsemän miljoonaa, ja Open Doorsin arvion mukaan maassa asuu noin 35 000 on kristittyjä. Useimmat heistä ovat muun muassa Egyptistä ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulleita maahanmuuttajia.
Islamista kristinuskoon kääntyneitä libyalaisia on vain vähän.
Millainen on vainon historia?
Kristittyjä on vainottu Libyassa aina, vain tekijä on vaihtunut. Edellinen vahva itsevaltias ja kristittyjen vainoaja Muammar Gaddafi hallitsi maata vuodesta 1969 aina kuolemaansa saakka maaliskuuhun 2011 asti.
Myös Gaddafin hallinnon kukistuttua uuden vallankäyttäjät ovat vainonneet kristittyjä. Ääri-islamistiset ryhmät ja miliisi tavoittelevat jokaista, joka vastustaa vallitsevaa islamilaista yhteiskuntaa. Kristityt ovat yksi etsityistä kohderyhmistä.
Evankelioiminen on vaarallisin tapa harjoittaa uskoa Libyassa.
Libyan kristityt – mukaan lukien uskovat maahanmuuttajat – ovat sekoitus islamista kristinuskoon kääntyneitä ja syntyperäisiä kristittyjä. Heidän juurensa ovat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Egyptissä. Näiltä alueilta saapuneita on houkutellut Libyaan mahdollisuus työllistyä ja ansaita rahaa kotiin lähetettäväksi.
Muualta tulleet maahanmuuttajat ovat päätyneet Libyaan pyrkiessään Eurooppaan. Koska Eurooppa on sulkenut rajansa, monet maahanmuuttajista ovat jumissa Libyan pakolaisleireillä. Leireillä asuvat kristityt kohtaavat painostusta ja vainoa.
Mitä vaino Libyassa tarkoittaa?
Kristityt voivat joutua perheen, valtion ja yhteisön ankarasti painostamiksi. He saattavat tulla vangituiksi ja jokainen heistä on jatkuvassa hengenvaarassa. Libyassa on muutamia kirkkoja, ja ne kaikki palvelevat siirtolaisyhteisöjä. Myös näiden kirkkojen kristityt ovat vaarassa.
Surullinen kansainvälinen huomio kohdistui Libyaan vuonna 2014, kun seitsemän koptikristittyä siepattiin ja murhattiin. Vuoden 2015 iskussa Isisin ryhmä sieppasi ja teloitti yhteensä 21 koptikristittyä.
Evankelioiminen on vaarallisin tapa harjoittaa uskoa Libyassa. Uskosta todistaminen on kiellettyä ja on riskialtista keskustella hengellisistä aiheista muiden ihmisten kanssa. Yhteiskuntaa määrittävänä lakina on islam eikä kristinusko ole siten vaihtoehto.
Libyan hallitus ja yhteiskunta eivät puolla tai aktiivisesti edistä kristittyjen suvaitsemista. Tosiasiassa merkittäviä voimavaroja käytetään muslimitaustaisten kristittyjen palauttamiseksi islamin piiriin.
Kristinuskon kiinnostus kasvaa
Kristittyjen tukahduttamisen todellisuus tuli julmana esiin vuoden 2023 maaliskuussa, kun kuusi libyalaista pidätettiin ja pahoinpideltiin. Heitä uhkaa kuolemanrangaistus, koska he uskovat Jeesukseen ja ovat kääntyneet kristityiksi.
Libyan sisäinen turvallisuusneuvosto kohteli heitä rikollisryhmänä. Se pidätti heidät kristinuskoon käännyttämisestä ja lähetystyön tekemisestä alueella, jossa ei vallitse uskonnonvapaus.
Vielä viisi kuukautta pidätyksen jälkeen näiden kristittyjen kohtalosta ei ollut tietoa.
Ihmiset alkavat ensimmäistä kertaa kiinnostua kristinuskosta.
Libyan viranomaiset haluavat tapauksen päättyvän omaan voittoonsa. Tapauksen aiheuttama konflikti on laajenemassa ja leviämässä niin sosiaalisen median kautta kuin kaduillakin. Ihmiset alkavat ensimmäistä kertaa kiinnostua kristinuskosta.
Libyan hallitus tahtoo heidän unohtavan tapauksen ja kaiken kristinuskoon liittyvän. Siitä olisi tultava varoittava esimerkki muille kristityille ja kirkoille.
Toivon Jumalan näkökulma
Kristinuskon tilanne Libyassa vaikuttaa mahdottomalta. Kuitenkin Jumala toimii siellä silloinkin, kun sitä ei voi nähdä.
Raamatun mukaan yhden uskovan kärsiessä koko kirkko kärsii (1. Kor. 12:26). Maailmanlaaja kirkko palvelee vangittuja kristittyjä heidän ainoana perheenään ja tuo toivoa kaikille Libyan kristityille.
Kristitty ei koskaan ole täysin yksin. Pyhä Henki löytää aina tavan ja kanavan nostaa ja tukea jokaista kristittyä hänen haasteissaan ja vaikeuksissaan.
Meidän on tärkeää rukoilla Libyassa olevien Jumalan omien puolesta joka päivä. Rukoile erityisesti vangittujen kristittyjen ja koko Libyan kirkon puolesta. Pyydä Jumalaa vahvistamaan Libyan kristittyjä ja sitomaan heidän haavansa.