Uutiset
29.03.2021

Indonesiassa itsemurhaisku kirkkoon palmusunnuntaina

Ainakin neljätoista ihmistä on haavoittunut ja yksi kuollut katoliseen kirkkoon tehdyssä itsemurhapommi-iskussa Makassarin kaupungissa Sulawesin saarella Indonesiassa palmusunnuntaina 28.3.2021. Iskun tekijä kuoli räjähdyksessä.

Pommi-isku tapahtui kello 10:28 paikallista aikaa kun kirkkoon kokoontuneet seurakuntalaiset olivat poistumassa messusta. Seurakunnan pastorin mukaan itsemurhapommittaja pyrki sisään kirkon portista, kun vartija pysäytti hänet ja pommi räjähti. Koronapandemian takia messuvieraita oli kirkossa normaalia vähemmän.

”Useat henkilöt ovat loukkaantuneet vakavasti ja kaikki paikalla olleet ovat traumatisoituneita. Pyydämme kristittyjä ympäri maailmaa rukoilemaan iskun kohteeksi joutuneiden puolesta”, kertoo Open Doorsin Itä-Aasian aluejohtaja Sam*.

Mikään taho ei ole vielä ilmoittautunut iskun tekijäksi. Indonesia on maailman suurin muslimivaltio ja kristityt ovat maassa vähemmistö. Kristittyihin kohdistuvat terrori-iskut ovat lisääntyneet viime vuosina Indonesiassa. Vain neljä kuukautta sitten ääri-islamistit murhasivat neljä kristittyä Sigin kylässä Indonesian Keski-Sulawesin alueella. Vuonna 2018 puolestaan ISIS-solu tappoi 30 kristittyä kirkkoon kohdistuvassa iskussa Surabayan kaupungissa Jaavan saarella.

“Valitettavasti kristittyihin kohdistuva asenneilmapiiri on koventunut ja terroristi-iskut myös lisääntyneet Indonesiassa viime vuosina ääri-islamin vaikutuksesta, toteaa Suomen Open Doorsin ulkosuhteista vastaava johtaja Miika Auvinen.

Open Doors tarjoaa hätäapua iskun kohteeksi joutuneille paikallisten yhteistyökumppaniensa kautta. Open Doors tukee Indonesian kristittyjä laaja-alaisesti, keskittyen etenkin muslimitaustaisten kristittyjen palvelemiseen tarjoamalla hengellistä materiaalia, raamattuopetusta, mikrolainoja ja vakavimman väkivallan kohteeksi joutuneille hätäapua, suojelua turvatalossa, lääketieteellistä apua sekä traumaterapiaa.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä

Tuhoisimmat kristittyihin kohdistuneet iskut Indonesiassa vuodesta 2000 lähtien:

24.12.2000       Pommi-iskut kirkkoihin Sukabumissa, Bandungissa, Jakartassa ja Pekanbarussa. (16 kuolonuhria.)

30.10.2005       Islamistit kaappasivat neljä kristittyä koulutyttöä. Kolme tytöistä mestattiin, vain yksi jäi henkiin.

25.9.2011        Kirkkoisku Solon saarella. (1 kuolonuhri)

13.10.2015      Väkijoukko poltti kolme kirkkorakennusta Acehin maakunnassa. (1 kuolonuhri)

13.11.2016      Pyhäkoululuokkaan heitetty bensapommi Sumarindassa. (1 kuoli ja useita lapsia loukkaantui)

13.5.2018        Pommi-iskut kolmeen eri seurakuntaan Surabayassa (28 kuolonuhria)

28.11.2020      Neljä kristittyä murhattu ja kuusi kotia poltettu Sigin kylässä Sulawesin saarella.

28.3.2021        Pommi-isku kirkkoon palmusunnuntaina Makassarin kaupungissa Sulawesin saarella

Taustatietoa Indonesian tilanteesta

  • World Watch -listan sijalla 47
YouTube video